Tehyn puheenjohtaja lakkovahtina Porvoossa: ”Tämä viedään nyt päätyyn asti”

Millariikka Rytkönen aloitti kolmannen lakkopäivän lakkovahtina Porvoon sairaalalla, joka on hänelle tuttu paikka kätilövuosilta.

Kuvateksti
Päivi Tukiainen, Karin Jensen, Millariikka Rytkönen ja Arja Kurki olivat lakkovahteina sunnuntaiaamuna Porvoon sairaalalla.
Kuva: Millariikan kotialbumi

Kolmas lakkopäivä valkeni kipakassa pakkasessa Etelä-Suomessa.

Porvoon sairaalan lakkovahtien joukossa oli sunnuntaiaamuna myös Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen. Porvoon sairaala on hänelle läheinen paikka, sillä hän on työskennellyt siellä leiko-hoitajana leikkaussalissa, kätilönä ja osastonhoitajana.

”Minulle kätilöys on aina ollut enemmän kuin ammatti. Se on minulle maailman paras ammatti ja antanut valtavan paljon. Sen tärkeimmän eli asiakkaiden lisäksi olen saanut kätilönä työyhteisöt, joita edelleen ikävöin.”

Puheenjohtaja tuli lakkovahtivuoroon aamulla 6.45 ja kohtasi suojelutyössä olleet yövuorolaiset ja aamuvuoroon tulijat. 

”Me emme ole lakossa itsemme vuoksi. Olemme lakossa kaikkien suomalaisten vuoksi. Tässä on loppujen lopuksi kyse siitä, kuka meitä hoitaa vai hoitaako kukaan”, puheenjohtaja sanoi.

25 000 hoitajan lakko alkoi perjantaina 1. huhtikuuta kuudessa sairaanhoitopiirissä. Lakko kestää kaksi viikkoa.

Tehy ja SuPer hylkäsivät valtakunnansovittelijan sovintoehdotuksen keskiviikkona. Liittojen mukaan esitys ei sisältänyt mitään työoloja parantavaa, eikä sitä siten voitu hyväksyä. 

"Tämä viedään nyt päätyyn asti", summaa puheenjohtaja.

Suosittelemme sinulle

Tehy
31.3.2021
Uutiset
28.9.2022