Voiko alaikäinen olla lääkevastuuvuorossa?

Valmistuessani lähihoitajaksi olen vielä alaikäinen. Minulla on asianmukaiset lääkeluvat. Voinko olla hoivakodissa työvuoron lääkevastaava?

Kuvateksti
17-vuotias lähihoitaja voi toimia työvuoron lääkehoidosta vastaavana ammattihenkilönä, jos hänellä on yksikkökohtaiset lääkeluvat ja työnantaja noudattaa nuoriin työntekijöihin kohdistuvaa lainsäädäntöä.
Kuva: iStock

Kysymykseen vastaa työvoimapoliittinen asiantuntija Mervi Flinkman.

Voit, jos työnantajasi arvioi, että sinulla on riittävä osaaminen ja valmiudet tehtävään. Myös työyksikkökohtaisten lääkelupien tulee olla voimassa, ja työnantajan on noudatettava nuoria työntekijöitä koskevaa lainsäädäntöä. Kun nämä edellytykset täyttyvät, 17-vuotias lähihoitaja voi toimia työvuoron lääkehoidosta vastaavana ammattihenkilönä.

Nuoria työntekijöitä koskevan lainsäädännön mukaan alaikäinen ei voi tehdä esimerkiksi yövuoroja tai työskennellä yksin, mikäli työhön liittyy ilmeinen tapaturman tai väkivallan uhka. Lisäksi työnantajan on kiinnitettävä erityistä huomiota nuoren työntekijän ohjaukseen, perehdytykseen ja valvontaan. 

Jos työpaikalla ilmenee nuorten työntekijöiden työturvallisuuteen liittyviä puutteita, asiasta tulee tehdä tarvittaessa ilmoitus työsuojeluviranomaisille.

Lääkevastaavista linjataan sosiaali- ja terveysministeriön Turvallinen lääkehoito -oppaassa. Sen mukaan sosiaali- ja terveydenhuollon työyksiköissä tulee olla lääkevastaavaksi nimetty sairaanhoitaja. Hän vastaa lääkehoidon toteuttamisen kokonaisuudesta ja puuttuu mahdollisiin epäkohtiin. Lisäksi jokaisessa työvuorossa on oltava lääkehoidosta vastaava sosiaali- tai terveydenhuollon ammattihenkilö.

Mainos alkaa
Mainos päättyy