“Tuollaista ei tavallisessa työpaikassa varmasti siedettäisi hetkeäkään”, kommentoi osastonhoitaja Marika Nyqvist Meidän vuoro -podcastin jaksossa. Aiheena olivat sote-alan hierarkiat, ja jakson toinen vieras, sairaanhoitaja Janina Rosenqvist oli juuri lukenut Instagram-tililtään sote-alan opiskelijoiden kokemuksia. Hyvin samanlaisia kokemuksia tuli ilmi Tehy-lehden viimevuotisessa kyselyssä: opiskelijaa ei tervehditä eikä kutsuta nimellä, opiskelija ei saa istua henkilökunnan kahvipöytään, opiskelija vietti koko osastoharjoittelunsa suihkuttamassa…
No, osataan sitä “tavallisissakin työpaikoissa”. Kun aloitin työt media-alalla 2000-luvun alussa, ehti vastaan tulla monenlaista työpaikkaa: varoitettiin ikävistä pomoista (”se nyt on sellainen, ei kannata välittää”), käskytettiin, tytöteltiin, annettiin mitättömiä tehtäviä. Nokkimisjärjestys oli selvä ensimmäisestä päivästä lähtien.
Mutta sitten sain työpaikan, jossa pomo piti huolen, ettei kukaan kiipeä ylimmälle orrelle kukkoilemaan. Jokaisen piti myös seurata eri työtä tekevän kollegan arkea roikkumalla tämän matkassa yhden työpäivän ajan. Se jos mikä auttoi ymmärtämään työkaverin paineita.
Toimittaessani Meidän vuoro -podcastia lähes jokainen haastateltava korosti sitä, ettei alan jatkuvaa resurssipulaa jaksaisi ilman mahtavia työkavereita. Mutta tietenkin monella oli kokemuksia myös kahnauksista ja turhista hierarkioista.
Marika Nyqvistin mukaan olisikin todella tärkeää, että jo opiskeluaikana tutustuttaisiin paremmin alan eri ammattikuntien työhön. Esimerkiksi Saksassa lääketieteen opintoihin kuuluu sekä alku- että loppuvaiheessa jakso hoitotyön opissa sekä eri opiskelijoiden yhteisiä simulaatioharjoitteluja. Kun on nähnyt sairaanhoitajan arkea läheltä, tuskin tulee lääkärinä väheksyttyä heidän ammattitaitoaan.