Erilaisuus on matka

Kuvateksti
Kuva: New Old Stock

Erilaisuuden hyväksyminen on kykyä kääntää voimavaraksi ne asiat, jotka muut ihmiset näkevät vikoina ja puutteina. Se on kasvamista ymmärtämään, mitä eroa on rakastamisella, tottelevaisuudella, miellyttämisellä, uhrautumisella ja (itsensä) kunnioittamisella.

Erilaisuus on löytämisen riemua, epäilyä ja joskus pilkatuksi tulemista. Sen löytäminen on kuin valon sytyttäminen elettyään siihen saakka sormet valokatkaisijalla pimeässä huoneessa.

Ihminen, joka ei hyväksy itsessään erilaisuutta, ei kykene arvostamaan sitä muissa. Siksi esimerkiksi omasta lihavuudestaan onnellista ihmistä on vaikea sietää.

Harmaaseen massaan itsensä piilottava voi ihailla erilaisuutta, mutta ei hyväksy sitä sydämessään. Erilaisuus on hänestä pelottavaa, iljettävää tai häpeällistä. Hän ei näe, että positiivisella tavalla erilainen ihminen on peloton ja ihana tyyppi. Sellainen, joka rakastaa erilaisuuttaan huolimatta sen aiheuttamista reaktioista. 

Erilaisuudesta voi olla eri mieltä, sen voi nostaa jalustalle tai sen voi koettaa tukahduttaa, mutta erilaisuuden voi vain harvoin sivuuttaa. Pelkästään erilaisuuden katsominen saa aikaan ihmeitä.

Erilaisuuden edessä voimaannutaan, sisuunnutaan, ihastellaan ja tullaan onnellisiksi. Rohkea tutustuminen erilaisuuteen poistaa yleensä pelkoa, epämukavuutta ja ennakkoluuloja.

Sairaus, hulluus tai rikollisuus voi olla yhtenä päivänä legendaarista, ainutlaatuista ja arvokasta. Kun muutos on siis valjastettu hyvän käyttöön. Tuhoava ja toista vahingoittava erilaisuus on tekosyy vallanhimolle, ahneudelle ja kateudelle. 

Erilaisuuden ohittaminen, rankaiseminen tai pilkkaaminen on väärin, mutta voi siitä olla lopulta myös hyötyä. Lannistamisyritysten vuoksi maapallo on nykyisin litteän sijasta pyöreä ja sivistysvaltiossa on tasa-arvoinen avioliitto-oikeus.

Meistä jokainen on ainutlaatuinen ja omalla tavallaan erilainen. Siitä huolimatta mikään ei ole ihmishistoriassa ollut kielletympää, tuomittavampaa, tukahdutetumpaa, parjatumpaa tai naurettavampaa, kun poiketa massasta ja olla oma itsensä.

Eniten ihmiset katuvat kuolinvuoteellaan, että suostuivat näyttelemään koko elämänsä muuta, kun mitä aidosti olivat. Toiset ovat jo pienestä pitäen eläneet erilaisuutensa kanssa. Siksi erilaisuus ja sen ymmärtäminen on meille kaikille matka.

 

Seuraa ja kommentoi blogia tai lähetä sivun linkki kavereillesi. 

Mainion Facebook-sivulle pääset tästä.

Suosittelemme sinulle

Blogi
Julkaisupäivämäärä
31.10.2018
Hyvinvointi
Julkaisupäivämäärä
23.11.2015
Uutiset
Julkaisupäivämäärä
17.4.2018