Hoitaja on potilaan luovuttaessa kovilla

Kuvateksti
Kuva: Unsplash

On sydäntä särkevää seurata hoitajana vierestä, kun potilas väsyy sairauteensa ja sen oireisiin. Aiemmin eläväinen ja keskusteleva ihminen muuttuu hiljaiseksi. Elämänhalu sammuu silmistä. Hän on päättänyt luovuttaa.

Elämän loppupuolella olevan ja vakavasti monisairaan ihmisen kohdalla elämästä luopuminen voi tulla eteen. Se on jollain tavoin ymmärrettävää ammatillisesti, ja joskus lohdullistakin. Nuoren tai vaikkapa itsemurhaa hautovan hoitaminen voi olla toinen juttu. Silloin omat avuttomuuden ja turhautumisen tunteet nousevat pintaan hoitajallakin. Miten saisi potilaan ymmärtämään, kuinka arvokas ihmiselämä on, ennen kuin on liian myöhäistä?

Hoitajan tehtävä on hoitaa, kannatella ja pitää yllä toivoa potilaansa viimeiseen henkäykseen saakka. Joskus potilas tekee kaikkensa heittääkseen kapuloita hoitoyritysten rattaisiin. Hoitotahtoa ei välillä löydä mistään, kun sitä eniten tarvitsisi. Hoitajan eettinen omatunto on silloin koetuksella.

Voiko ihmistä hoitaa väkisin, kun hän ei ymmärrä omaa parastaan? Tämä on asia, josta olen käynyt monet keskustelut potilaideni läheisten kanssa. Joskus saanut raivokkaan ja hätääntyneen ryöpytyksen niskaani. Joutunut vastaamaan, että Suomessa ihmisellä on itsemääräämisoikeus, eivätkä tahdonvastaisen hoidon lailliset kriteerit ole täyttyneet. Voimme suositella, pyytää ja vaikka anella potilasta, mutta emme pakottaa hoitamaan itseään kuntoon.

Paljon on kiinni siitäkin, miten asian potilaalle esittää. Löytääkö vuorovaikutuksessa sellaisen yhteyden, että ihminen haluaa vielä kerran ponnistaa ja yrittää. Sovimme silloin etapista, johon pyritään. Seuraavasta hoitokerrasta elossa, itsemurhan siirtämisestä tai vielä viimeisestä lääkekokeilusta, jos siitä olisi apua. Teemme hoitotiimissä parhaamme, mutta aina se ei riitä.

Olen kuullut monet kerrat potilaan kysyvän minulta, mitä järkeä hänen elämässään enää on. Hänen traumoillaan, sairauksillaan, oireillaan ja elämänmenetyksillään. Olen lohduttanut, ojentanut auttavan käden, ollut läsnä ja kuunnellut. Hoitanut läpi harmaan kiven. Vakuutellut elämän vielä voittavan.

Olen ottanut hoitototiimin kanssa vastaan kiitoksia hyvästä hoidosta elämänhalun löydyttyä. Samoin suru-uutisia elämän loppuessa ennen aikojaan. Viisasten kiveä on ole yli kahdenkymmenen vuoden hoitajan urani aikana näihin tilanteisiin löytänyt.

Potilaan luovuttaessa hoidossa ja elämästä ennen aikaansa, tuskaa ja mitä olisin voinut tehdä toisin -ajatuksia eivät koe vain hänen läheisensä. Voin vakuuttaa, että sen kokee ja käsittelee mielessään myös hoitaja. Hoidettavan elämän- ja hoitotarinasta riippuu, kokeeko luopumisen hoitajana lopulta tyynesti, suruna vai epäonnistumisena. Yksi asia sen sijaan on varma. Tällainen henkilö ei unohdu mielestä hoitajan uralla koskaan.

Lue myös: Hoitajan mieli kuntoon ajoissa

 

Seuraa ja kommentoi blogia. Tämä teksti myös tykkää, kun sitä jaetaan luettavaksi muille. Mainion Facebook-sivulle pääset tästä.