Hoitajapulaa ei ratkaista vain koulutusmääriä lisäämällä

Vaihdoimme lyhyesti kuulumiset kassatyöntekijän kanssa. Pari vuotta vanhustenhoidossa oli riittänyt ex-lähihoitajalle. Syynä olivat hoitoalan surkeat työolot, jatkuva riittämättömyyden tunne ja huono palkka vastuuseen nähden.

Ennemmin hän kuulemma työskenteli kaupan alalla. Urapolkumalli mahdollisti etenemisen ja ansioiden kasvattamisen. Kauppias oli luvannut lisäkoulutusten ja vastuunottamisen näkyvän palkassa.

Sain kuulla, miten kaupan alalla häntä kuunnellaan työntekijänä. Nopeasti oppivista ja osaavista tyypeistä pidetään kynsin hampain kiinni. Hänen esihenkilönsä miettivät jatkuvasti keinoja kunnianhimoisten työntekijöiden palkkaamiseksi.

Hoitoalan tapaan kaupan alallakin on työntekijöistä pulaa, vaihtuvuus on suurta. Mikä silloin neuvoksi? Uusia tekijöitä kun on pakko saada jostain. Siihen joukkoon lukeutuvat myös alanvaihtoa harkitsevat hoitajat.

Lyhyen keskustelun aikana ymmärsin yhden asian entistä kirkkaammin. Hoitajapulaa ei ratkaista vain koulutusmääriä lisäämällä. Jos pitovoima luistaa, niin hoitajia voi yrittää ihan rauhassa kouluttaa pilvin pimein lisää.

Hoitajakoulutuksen suosio on valitettavasti selvässä laskussa. Silti syksyllä pelkästään sairaanhoitajakoulutukseen avataan yli 300 lisäpaikkaa. Millä keinoin väheneviltä työmarkkinoilta houkutellaan uusia opiskelijoita juuri hoitoalalle?

Jäin pohtimaan asiaa kävellessäni kaupan kassalta parkkipaikalle. Voimme koettaa lisätä hoitoalan harjoittelupaikkoja ja yrittää hoitajina ohjata opiskelijoita paremmin oman työn ohessa. Tässä hoitajapulassa en kyllä tiedä, miten sellainen temppu tehdään.

Viimeistään kesällä olemme jälleen katastrofin partaalla. Kokeneet hoitajat tarvitsevat lomansa, eikä sijaisia saada riittävästi mistään. Ilman kattavaa perehdytystä, mentorointia ja työnohjausta hoitotyötä ei voi tehdä kunnolla. Kuka ohjaa hoitouransa alussa olevaa ja missä, jos hoitajapula sulkee maanlaajuisesti osastoja ja poliklinikoita?

Minulle on usein huomautettu, että negatiivinen julkisuus ruokkii opiskelija- ja hoitajapulaa. Olen vastannut takaisin, ettei ruusuisten kuvien maalailu hoitotyöstä ainakaan auta. Pikemminkin on mietittävä, mistä hoitoalan laskusuuntainen julkisuuskuva saa alkunsa.

Ensin on pistettävä pitovoima kuntoon. Aloittaa voi vaikkapa palkkauksesta, työoloista ja urapolkumallista, kuten nuori kassatyöntekijä sanoi. Hoitoalan maine seuraa varmasti perässä. Tietä on jo viitoittanut muutama sote-alan työnantaja, jotka maksavat hoitajilleen muita enemmän. Se on hyvä alku.

Mainetalkoiden listalla ovat myös hoitajakohtaiseen työhyvinvointiin satsaaminen ja eettisesti kestävän hoitotyön jäljen vaaliminen. Työnantajan hyvä maine korostuu juuri hoitajapulassa, joten siihen on satsattava aiempaa enemmän. Hoitajapulaa kun ei ratkaista vain koulutusmääriä lisäämällä.

Seuraa ja kommentoi blogia. Tämä teksti myös tykkää, kun sitä jaetaan luettavaksi muille. Mainion Facebook-sivulle pääset tästä.