Kuva: Canva

”Hoitajien kiire on keksitty juttu”

Hoitajien kiire on keksitty juttu, minulle tokaistiin hoitotieteen tohtorin suulla. Olin juuri ääneen huokaissut kuluvaa kuukautta, jonka aikana sairaanhoitajat olivat saaneet tuntea selkänahassaan työyksikön toimenpideluvut ja hoitosuoritteet. Luvut olivat pysyneet lähes neljä viikkoa yli sadassa prosentissa.

Käytännössä kuukausi oli ollut täynnä vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Potilaita oli usein tungettu ylipaikoille jo valmiiksi ahtaisiin potilashuoneisiin. Useasta työvuorosta oli puuttunut hoitajasijaisia. Vakihenkilökunta yli venynyt ja tehnyt ylitöitä, jotta potilaat oli saatu hoidettua.

Saamaani kommenttia makustellessani pohdin, oliko sairaanhoitajana kokemani kiire ihan vain keksimäni juttu. Kiirepuhetta kun kuulee aiempaa enemmän myös muiden hoitajien, potilaiden ja heidän omaistensa suusta. Pysähdyin ajattelemaan kiirettä, koska näin vastuuhoitopotilaani kerran työvuoroni alussa ja toisen kerran puoli tuntia ennen kotiinlähtöäni.

Mainos (teksti jatkuu alla)
Mainos

Olen jo vuosikymmeniä hoitotyössä marinoitu sairaanhoitaja. Siksi muistan vielä kylvettäjän, joka pesi potilaita. Osastonhoitajan, joka ehti osallistua kanssani potilastyöhön. Ylihoitajan, jonka näki joka viikko osastolla. Muistelen lämmöllä monia muitakin työkavereita vuosien varrelta. Varastonhoitajia, talonmiehiä ja osaston omia sairaala-apulaisia, joita ei talon palkkalistoilta enää löydy.

Muistan ajan, jolloin minulla oli aikaa potilailleni. Mahdollisuus istua rauhassa alas tukemaan läheistä ja perhettä heitä kohdanneessa kriisitilanteessa. Inhimillistä, potilaskeskeistä ja rauhallista hoito-otetta. Aikaa perehtyä potilaan tilanteeseen kunnolla. Keskittyä tekemään merkityksellistä hoitotyötä, johon minut oli palkattu.

Se oli aikaa, jolloin tein yksilövastuista hoitotyötä. En tehnyt vielä sihteerin, siistijän, sosiaalityöntekijän, lääkärin tai postinjakajan ylivuotohommia omien töideni sivussa. En koodannut suoritteita tai kironnut toimimatonta tietojärjestelmää tietokoneruudun takana kansliassa. Minua ei vahdittu ja seurattu haukkana työpaikalla, koska osaamiseeni sairaanhoitajana luotettiin.

Sairaaloissa oli tilaa, koska tuhansia vuodepaikkoja ei ollut vielä vähennetty. Ehdin pitää taukoja ja biobreikkejä riittävästi, koska varsinaiset kiirevuorot olivat ajoittaisia. Jaksoin tehdä työtä, koska vuodeosastolle ei tullut niin akuutteja ja monisairaita potilaita kuin nykyisin. Kroppakaan ei vielä nuorempana natissut liitoksistaan.

En sano, etteikö hoitotyö olisi kehittynyt huimasti. Ei ennen kaikki ollut paremmin kuin nyt. Sen vaan sanon, että kaikenlainen vuosia kestänyt sote-alan säästökuuri, tehostaminen ja uusimpana hoitajapula on tuonut mukanaan kiireen hoitotyöhön. Sitä ei hoitajavuosiltaan nuorempi kollegani tiedä, koska hän ei ole elänyt sitä aikaa hoitoalalla.

Kiire on ilmeisesti tämän ajan uusi normaali. Siinä mielessä voi olla, että hoitajien kiire voikin vaikuttaa keksityltä jutulta. Se taas ei ole keksittyä, että yhä useampi hoitaja kokee nahoissaan, ettei voi tehdä työtään laadukkaasti ja eettisesti kestävällä tavalla. Jokainen hoitajakollegani ymmärtää jo koulutuksensa perusteella, mihin hoitajan ajan pitäisi riittää ja pääosin kohdentua eli potilaan hyvään hoitoon.

Onko kukaan miettinyt, että ehkä hoitajan työstä liian pieni osa kuluu siihen, mihin hänet on palkattu? Itse olen ratkaissut kiirevuorot hokemalla mielessäni Suomen puolustusvoimissa oppimaani lausetta. Kun parhaansa yrittää, niin enempää ei voi tehdä. Se luo mieleeni rauhaa kiirevuoroissa ja riittämättömyyden tunteen keskellä.

Lue myös: 5 syytä, miksi hoitajat pakenevat hoitoalalta

 

Seuraa ja kommentoi blogia. Tämä teksti myös tykkää, kun sitä jaetaan luettavaksi muille. Mainion Facebook-sivulle pääset tästä.

 

Kommentit

Käyttäjän Merja Parkkila kuva

Kiitos sulle hyvästä kirjoituksesta. Itse jään juuri eläkkeelle. Olen nähnyt terveydenhuollossa kaikkea vuodesta 1979. Niin terveysaseailta, osastolta kuin kotihoidosta kokemusta. Tämänpäivän kiire ja se, että kirjoitamme hienot Hoito- ja palvelusopimukset, joita ei pysty edes noudattamaan. Kotihoidossa juoksemme paikasta toiseen kerkeämättä edes lukea Hoito- ja palvelusopimusta. Nyt olis kyllä suunnanmuutoksen aika ! Itku tulee kun vaan ajatteleekin, että joutuisi kotihoidon apua ottamaan vastaan.

Käyttäjän Jan Holmberg kuva

Totta. Sote-uudistuksen kynnyksellä olisi aika pysähtyä ja kysyä, mihin ihmeeseen meillä on niin kiire.

Käyttäjän Anne Rautiainen kuva

Hei!
Niin upea kirjoitus!
Olen itse valmistunut sairaanhoitajaksi vuonna 1987. Kolme vakituista työpaikkaa takana, viimeisimmässä toimin edelleen. Kourallinen sijaisuuksia eri taloissa, työt aivan laidasta toiseen ja eri lääketieteen aloilta. Yhteistä kaikille on jatkuva kiireen ja vastuun lisääntyminen. Jatkuva stressi vie mielen työstä. Päivätyöläisen palkka ei mitenkään vastaa työn vaatimuksia eikä vastuuta. Olen jättämässä alan. Nuoremmat ehkä jaksavat.

Käyttäjän Jan Holmberg kuva

Kiitos. Tämä on tällä hetkellä yleinen kokemus. Millä keinoin se saataisiin käännettyä paremmaksi?

Käyttäjän Pirre kuva

Alanvaihtjana sanoisin toisaalta että välillä tuntuu että hoitotyö ei ole kiirettä nähnytkään. Välillä tuntuu että hoitajat eivät ymmärrä että kiire on paljon paljon kamalampi muilla aloilla. Kiire on lisääntynyt kaikkialla, toimintaa tehostettu. Ei se koske vain hoitoalaa. Hoitajat luulevat että ihmiset toimistotöissä tekevät rentoa hommaa, mutta eihän se niin mene. Toimistoissa raadetaan ympäripyöreää päivää ja ylitöitä jopa ilman korvausta.

Käyttäjän Jan Holmberg kuva

Voi olla näinkin jossain töissä. Itse en ole niin kiireistä työpäivää monen eri alan etä- ja toimistohommissa vielä nähnyt, kun olen tehnyt akuutilla suljetulla vastaanotto-osastolla tai päivystyksessä. Toimistohommissa on myös monta muuta etua hoitotyöhön verrattuna. Puuttuu esim. väkivallan uhka ja hoitovirheiden pelko. Omaan työhönsä voi myös aivan eri tavalla toimistohommissa vaikuttaa kuin kliinisessä hoitotyössä. 

Käyttäjän Toimistotyöntekijä/hoitaja  kuva

Kyllä paikoin on kiire jos on sote alan toimistossa jossa juurikin vastuu esim.kaikista kotihoito ja asumisyksikkö asiakkaista, se vastuu on valtava ettei jää käyntejä pois, ehtiä omat työt, juurikin ne palvelu ja hoitosuunnitelmat ja niin paljon muuta, hoitotyöhönkin osallistua sijaisena kun muita sijaisia ei enää vain ole ja ihmiset tarvitsevat hoitoa. Jos olisin muun alan toimistossa töissä, niin sitten en tietäisi onko heillä kiire ja vastuu. Itselläni todellakin on.

Käyttäjän Toimistotyöntekijä/hoitaja kuva

Ja tosiaan opiskelen itsekin toista alaa nyt, ei oikein meinaa enää rahkeet riittää tähän työhön, monipuolistuu ja vastuu kasvaa. Työntekijät vähissä joten monet painaa tuplaa tai vapaat antaa pois josta seuraa uupumus ja taas olemme samassa tilanteessa. Valtavasti hoitajilla on vastuuta muttei oikein sitä arvostusta ja palkkaus huonompi kuin niin monella muulla jolla ei ole isoa vastuuta.

Käyttäjän Petra Voutilainen kuva

Kiitos Jan hyvästä kirjoituksesta. Kiirettä on toki myös muilla aloilla, mutta ei vastuuta suoraan (ainakaan useammilla) ihmishengestä. Lääkehoito on äärimmäisen vastuullista ja jokainen ymmärtää varmaan mitä tapahtuu, jos vaikka suonensisäisesti annostelee lääkkeen väärin. Potilaat ovat nykypäivänä hyvinkin moniongelmaisia, joten tuntosarvet koholla saa olla koko ajan. Me hoitajat olemme "etulinjassa" ottamassa arvostelut ja haukut vastaan - onneksi niitä positiivisiakin toki ajoittain tulee☺️

"Arki" hoitotyössä on nykyään raskaampaa ja hyvin monimuotoista, joka tarvitsee hoitajalta kykyä priorisoida, konsultoida, kirjata julmetun moneen kohtaan sekä hoitaa laitoshuoltajien ym tehtäviä. Aikaa suoraan potilaalle jää valitettavan vähän.

Käyttäjän Jan Holmberg kuva

Olen samaa mieltä.

Käyttäjän Anonyymi kuva

Ihan niin kiire oli viime kesänä, et oli pakko jäädä saikulle pari viikkoa ennen kesäloman alkua. Jalat eivät enää kestäneet. Rasitusvammat jotka onneksi helpottivat loman alkuun mennessä. Ei mennyt loma nilkuttaessa. Ja olihan sitä henkisestikin aika finaalissa. Nyt kovasti mietinnän alla mitä sitä oikein alkais tekemään. Työvuosia olisi vielä vähintään 30 edessä. Miten mahtaa nykyisellä työtahdilla onnistua kun nytkään ei kroppa tahdo kestää.

Käyttäjän Jan Holmberg kuva

Voi, kurja. Tämä on valitettavasti se viesti, joka toistuu usein, kun saan hoitoalan ammattilaisilta viestejä. :(

Käyttäjän Tiina kuva

Todella hyvä kannanotto Jan!Pääsen 6v päästä eläkkeelle,valmistuin sairaanhoitajaksi -87 ja sitä ennen olin sair.apulainen,kylvettäjä,vahtimestari,puh.keskus ja lähetti ihanassa pienehkössä sairaalassa.Todella monipuolista ja opettavaista sekä hoitajan että potilaan näkökulmista katsottuna. Pitkän jakson olin terv.keskuksen osastotyössä.Nyt ollut 4v vanhusten palv.kodissa tiimivastaavana.Työkaverit monesta ikäryhmästä,kiirettä jokapvä,paljon s-lomia/ylitöitä muille, haastavaa.Joskus ei omaisten kiitokset pitkälle kanna,mutta yhteen hiileen yritämme kaikki puhaltaa :)

Käyttäjän Hoitaja minäkin kuva

Kaiken perusta olisi potilaslähtöinen hoito. Nykyunen malli on byrokratialähtöinen, jossa potilas on välttämätön paha burokratian rattaissa. Byrokraatrinen ylhäältä ohjaufuva malli vie hoitajan ains vain kaudmmaksi potilasta, valitettavasti. Olem työskennellyt sairaanhoitajana ja joutunut valitettavasti näkemään myös kolikon kääntöpuolen potilaana. Myös esimiehen tuki, hoitajien kunnollinen työterveyhuolto, inhimilliset työolosuhteet ja kunnon korvaus työstä olisi asioita, joihin kiinnittää huomiota. Ilman hoitajia kaatuu koko järjestelmä 💫

Käyttäjän Vastavalmistunut.. kuva

Itse valmistuin maaliskuussa miespuolisena lähihoitajana. Nyt vakityössä ja itse hoitotöihim ei mene paljoa päivästä. Kaikki muut työt kyllä vievät lopunkin päivästä, keittiössä apuna, lääketilaukset, johtajan apukäsinä, apuvälineiden kuljetus edestakaisin, menehtyneen omaisten tukeminen ja neuvonta, virikkeiden järjestäminen, palvelusetelien täyttö, raportointi, varmistaminen että joka vuorossa on tarpeeksi työntekijöitä, + muutama muu asia. Onneksi on MAHTAVA työporukka, jota ilman olisin varmaan tehtaalla taas töissä.
Täytyy vain toivoa että sama porukka jaksaa tehdä kanssani kauan töitä. Kotona yksinhuoltajuus vie ajatuksia hetkeksi töistä pois.
Omasta puolestani voin sanoa että kiire ei ole alalla ainakaan hoitajien keksimää.

Käyttäjän Jan Holmberg kuva

Hyvin kuvattu arkista todellisuutta hoitoalalla. Kiitos siitä.

Käyttäjän Pinni kuva

Lyhyesti virsi kaunis, olen lähihoitaja, rakastin työtäni vanhusten kanssa, koronavuosi vei viimeisetkin mehut, hoitajilla ei ollut mitään arvoa,teit töitä ilman riittävää suojausta, yövuorot yksin 30 asukasta,joista sattohoidossa jopa 2-3 , usein melkein itkun kanssa kotiin työvuorosta, työvuoroihin meno rupesi jännittämään että onko työkavereita ja jos on niin onko lääkeluvat kunnos ym, palautuminen vei päiviä mutta yleensä vain yksi vapaa. Vaihdoin pois kuten moni muu.

Käyttäjän Jan Holmberg kuva

Todella kurja kuulla, mutta ymärrän kyllä ratkaisusi. Valitettavasti alan kuulla tällaisia viestejä yhä enemmän.

Käyttäjän Pinni kuva

Lyhyesti virsi kaunis, olen lähihoitaja, rakastin työtäni vanhusten kanssa, koronavuosi vei viimeisetkin mehut, hoitajilla ei ollut mitään arvoa,teit töitä ilman riittävää suojausta, yövuorot yksin 30 asukasta,joista sattohoidossa jopa 2-3 , usein melkein itkun kanssa kotiin työvuorosta, työvuoroihin meno rupesi jännittämään että onko työkavereita ja jos on niin onko lääkeluvat kunnos ym, palautuminen vei päiviä mutta yleensä vain yksi vapaa. Vaihdoin pois kuten moni muu.

Käyttäjän Essi Paulamäki kuva

Sana, jonka sisältö on kaikille eri. Ja myös todellisuus hoitotyössä, eri yksiköissä, on eri. Kolmivuorotyössä erikoissairaanhoidossa oli hyvinkin vuorokohtaista, oliko ylipaikoilla jengiä vai ei. Tilanne on voinut tietysti koronan vuoksi myös kriisiytyä. Kohua herättänyt TAYS ei myöskään katsonut vuosi sitten kaipaavansa sijaisia, kun sellaiseksi tarjouduin, lähinnä kuulemma siitä syystä ettei kiinnostanut love-kouluttaa. Terkkuja rekryyn.

Loppuun palaminen vuorotyössä on helpompaa, koska ihmistehtaassa ei ergonomista työvuorosuunnittelua saada aikaiseksi. Autonominen kai jo toimii, ainakin yrittää. Sillä voi vähän iltauninen pedata itselleen aamuja ja aamutorkku iltatuureja. Yövuorolisistä tapellaan ja niitä myös vältellään oman sietokyvyn mukaan. Kun on valmiiksi väsynyt ja kuormittunut, pienten lasten vanhemmat kun eivät muuten nuku ja teinien vanhemmat valvovat yökaudet toisista syistä, niin paras terä on hukattu sillä. Muutama äkkinäisempi pakan sekoittava sairaskohtaus, postoperatiivinen vuoto tai työkaverin migreeni saavat potilaissa aikaan uusjaon ja ahdistus läikkyy yli - ymmärrettävästi.

Työtä on vaikeaa ennakoida, rajoittaa ja äänikuorma sekä hajukuorma lisäävät paniikin tunnetta herkemmillä. Kellojen soiminen monessa huoneessa yhtäaikaa hajottaa keskittymistä ja jakaantuminen moneksi on mahdotonta. Kirjatakin pitäisi mutta kaikilla ei ole sanan säilää.

Olen sanonut vuosia, että potilaspyramidi on väärin päin. Perusterveydenhuollon ns säilöpaikkoja on liian vähän, jolloin kotihoito sekä erikoissairaanhoito kuormittuvat. Erikoissairaanhoito on täynnä ainesta, joka ei sinne kuulu ja hoitoon pääsy viivästyy sellaisilla, jotka sen tason hoitoa kaipaavat. Keskittäminen on pahan luokan virhe. Tervetuloa takaisin puolimstkan krouvit: välimallin sairaalat sekä terkkarien vuodeosastot, jotka hoitaisivat paljon sellaista, mikä yliopistosairaalaan on liian peruskauraa. Lisää peruspaikkoja, jonne voisi laittaa kotihoidossa itselleen ja toisilleen vaaraksi olevat yksilöt.

Kaikista hoitajista ei ole kaikkiin töihin. Joku ei kestä työtä vuorotta, toiset eivät kestä vaihtuvaa potilaskantaa, muuttuvia tilanteita, haasteellisia tehtäviä - ja toiset samojen potilaiden kanssa rauhallisessa ympäristössä kuolisivat tylsyyteen. Hoitajilla ei ole koulutusta itsetuntemukseen ja omien tarpeiden paikannukseen. Mitä osaan, pystyn ja kestän, mihin minusta on, ketä ja missä voisin parhaiten palvella. Lisäksi huonot kokemukset harjoitteluista voivat pilata ajatuksen paikanvaihdosta, pienemmillä paikkakunnilla myös henkilösuhteet voivat rasittaa.

Palkkaluokat voisivat olla kätevät. Kevyemmästä työstä vähemmän palkkaa, mukavammat työajat ja helpompaa duunia. Erikoissairaanhoidossa vastuusta ja työstä vuorotta voitaisiin maksaa enemmän. Lisäksi palkalliset harjoittelut voisivat lisätä motivaatiota kouluttautumiseen uusille urille. Monikin kaverini jättää opiskelematta, koska jonkun on perheessä pakko tienata.

Viihdyn itse kotihoidossa. Siellä voi olla 13 käyntiä vuorossa, mutta sen käyntiajan, vain minä ja asiakas kahdestaan, siinä hetkessä. Kiireen voi pysäyttää ja rauhoittua kysymään, miten voit ja katsoa silmiin. Ja senkin kun muistaisi, että seuraava jatkaa.

Kyllä moni loi itselleen kiirettä hössäämällä sitä, että jotain on pakko tehdä, maanisesti, koko ajan. Ja syyllistäminen siitä, jos järjestelet työsi ja juot ylimääräisen kupin kahvia, se on järkyttävä. Ja kun kysyt mitä voin tehdä, et mitään (kun et osaa) ja joku toinen voi mitata sitten potilaiden lämmöt avuksi. Luotatko työkaveriisi? Luotatko itseesi? Vai hoidatko itse kaiken aina ja kaikkialla, kun kukaan muu ei osaa mitään ja oravanpyörä ei ilman sinua pyöri? Kysyin tätä monta kertaa. Ikinä en riittänyt ihmisenä, vaikka ammatillista osaamista ja tietopohjaa ei kukaan koskaan kiistänyt. "Sä olet vääränlainen tänne" ja "ei me haluta sua tänne". Ei sitten. Kotihoidossa olen kyllä saanut paljon positiivista palautetta.

Käyttäjän Jan Holmberg kuva

Hieno, että olet löytänyt oman paikkasi erinäisten kokemusten jälkeen. 

Käyttäjän Anna kuva

10 vuotta sairaanhoitajan töitä takana ja tunnen suurta helpotusta nyt valmistuttuani toiseen ammattiin ja saadessani jättää sairaanhoitajan kiireen ja vastuun taakseni. En vaan olisi jaksanut samaa menoa eläkeikään saakka, surullista kyllä.

Käyttäjän Jan Holmberg kuva

Valitettavasti tämä on viesti, jota kuulen yhä useammin. Sinun kannaltasi hyvä juttu, mutta me menetimme varmasti hyvän hoitajan.

Käyttäjän elina kuva

Kun tulin kotihoitoon viitisen vuotta sitten, oli asiakaskäyntejä tosiaan n. 13 vuorossa. Nyt käyntejä jatkuvasti 18-25, jopa 28 per vuoro. Päivät pelkkää selviytymistaistelua, hyvästä hoidosta ei voi puhua hyvällä tahdollakaan, saati palvelusuunnitelmien toteutumisesta. Pakolliset tehdään ja vauhdilla seuraavaan paikkaan. Potilasturvallisuus vaarantuu joka päivä, muttei ole aikaa tehdä niitä haiprojakaan, eikä ne ketään kiinnosta vaikka ehtisikin....

Käyttäjän Jan Holmberg kuva

Kuulosta hurjalta menolta. 

Käyttäjän Neiti Huhtikuu kuva

Sitähän en tiedä mihin tahtiin siivoojat sairaaloissa liikkuvat, mutta yksityisellä siivousalalla on kiire.

Työtehtävät on mitoitettu tappiinsa, ja jos et ehdi tehdä kaikkia listan töitä, sinulla on kaksi vaihtoehtoa: toinen on saada varoitus tekemättä jätetyistä töistä ja lopulta lopputili töiden laiminlyönnin johdosta tai vaihtoehto kaksi, tekeminen omalla ajalla.

Ylitöitä ei ole, nollasopparilla mennään. Jos ei nollasoppari kelpaa, niin te-keskus muistaa sinua karenssilla 2 kk - 3 kk ajaksi töistä kieltäytymisen vuoksi.

Nollasopparihan sitten tarkoittaa, että tänään voi olla 12 h työpäivä ja huomenna 2 h. Työntekijän lupaa ei tarvita tuntien tasaamiseen eli 12 h + 2 h on 14 h kahden päivän aikana mikä muuntuu kahdeksi 7 h työpäiväksi. Ei ylityökorvauksia. Voipi mennä niinkin, että tällä viikolla teet 88 tuntia ja ensi viikolla 6. Koko ajan joudut kuitenkin kyttäämään, että soittaako pomo töihin. Koska olet tarvittaessa töihin kutsuttava nollasopparilainen, ei tule varallaolokorvauksia. Jos kieltäydyt vaikkapa 42 minuutin työvuorosta, ei töitä tule olemaan viikkoon tai kahteen ja koska kieltäydyit töistä, työnantajalla ei ole palkanmaksuvelvoitetta. Pahimmillaan pomo ilmoittaa vielä te-keskukselle tai liittoon kieltäytymisestäsi ja päivärahasi katkeaa.

Työkohteita voi olla monta päivän aikana. Voit käydä aamukuudelta tekemässä kaksi tunnin työkeikkaa 8 km päässä ja lähteä sitten iltapäivällä klo 18 maissa ajamaan 40 km päähän 3 tunnin keikalle yhteen kohteeseen. Väliajat ja työmatka-ajat ovat omaa ja palkatonta aikaasi.

Ja jos satut saamaan kokopäivätyön, voit siirtyä päivän aikana jopa 9 eri työkohteeseen niin, että kaikista siirtymiseen menevistä ajoista 1 h korvataan. Loput on omaa aikaa, vaikka ajatkin päivän aikana 57 km ja siirtymiset ja työmatkat vievät 3 h.

Palkka tästä kaikesta kivasta on 1770 e / kk miinus verot, nollasopparilaisilla tehtyjen tuntien mukaan.

Että jos Sari / Sampo Sairaanhoitajaa kiire kiukuttaa, teretulemast yksityiselle siivousalalle. Meillä pidetään tauotkin, tosin ei työkohteissa eikä työpaikalla vaan siirryttäessä kohteesta toiseen tai työkeikkojen välillä kotona.

Asiakaskontakteihin tosin ei ole aikaa, mutta asiakkaalle pitää silti löytää aikaa. Siivoojan omaa aikaa.

Mainos
Mainos