Öiden yksin valvominen tulisi kieltää

Opiskeluaikana tein hoitajan sijaisena keikkayövuoroja vanhainkodissa. Vastuullani oli 20-40 hengen yksikköjä. Apua sain tarvittaessa toisen yksikön yöhoitajalta ja lähin lääkäri päivysti kaupunginsairaalassa. Mietin jo hoitotyön untuvikkona, että voiko tämä olla totta.

Aamuyön tunteina väsymys oli usein sitä luokkaa, että oli huomattavasti alttiimpi tekemään työssään virheitä. Joka ikinen asia oli osattava itse tai se jäi tekemättä, koska samassa yksikössä työskentelevältä ei voinut kysyä mitään. Parin tunnin välein tehtävillä yökierroilla oli välillä mennä väkisinkin sormi suuhun.

Hurja määrä ihmisiä jäi oman onnensa nojaan, jos jouduin auttamaan toisiin yksiköihin. Sielläkin kun valvottiin yksin. Usein hoidettavana oli kahdestaan käännettäviä ja vessaan autettavia. Siirtolaite oli varastossa, mutta sitä ei joko ehtinyt käyttää tai se piti niin kovaa meteliä, että ääneen olisi viereisissä huoneissa herätty kesken unien.

Hoidettavana oli esimerkiksi kipakoita muistisairaita, jotka olivat päättäneet lähteä aamuyöllä pellolle, lypsämään lehmiä tai kotiin, joita ei enää ollut. Silloinkin oli välillä haettava toinen hoitaja avuksi. Kuorossa vakuuttelu yöajasta, töiden hoitumisesta nuorempien voimin ja levon merkityksestä päällysvaatteita riisuttaessa, rauhoitti paremmin.

Yön aikana ei myöskään ollut lainmukaisia taukoja tai lounasaikaa, jolloin olisi voinut pistäytyä vaikkapa lounasruokalaan. Tai no, kai lain kirjain toteutui, kun söi eväänsä avoimin ovin kansliassa tai taukohuoneessa, koska tauottajaa ei ollut. Ehkä vessakäynnitkin olisi pitänyt tehdä avoimin ovin, jos oikein tarkkoja ollaan.

Toisaalta, yksin valvoessa puuttui alimiehitetyistä päivävuoroista tuttu sählinki, jollei sitä itse aiheuttanut. Tiesin tasan tarkkaan, mitä työvuoron aikana oli tapahtunut ja mitä ei. Yksin oppi myös paljon eettisestä valmiudesta, ongelmanratkaisutaidosta, rohkeudesta ja osaamisestaan.

Nuorena opiskelijana vastuu painoi kieltämättä öisin harteita. Silloin toivoi, ettei mitään normaalista poikkeavaa yöllä sattuisi. Mutta sattuihan niitä kertoja eteen, kuten aamuyöstä kuollut vanhus. Niistä tilanteista oli vain selvittävä exitus-paketti kourassa, koulussa juuri opittu vainajan laittaminen mielessä ja pala kurkussa. Onneksi toisen osaston hoitaja ennätti lopulta apuun ja ymmärsi muun muassa soittaa menehtyneen omaisille heidän toiveensa mukaan.

Öisin hoitotyöhön kuului myös muun muassa pyykinpesua, viikkausta, astianpesukoneen tyhjennystä, lattioiden pesua ja asukkaiden puuron ja kahvin keittoa aamutuimaan. Luututessani yösydämellä käskystä lattioita, mietin sarkastisesti miten monipuolista hoitotyö voikaan olla. Nämä hoitotyöhön kuulumattomat tehtävät tekivät yövuorosta entistä kiireisemmän. Ammattisiistijän tai laitoshuoltajan kanssa olisimme voineet sentään jakaa yötehtäviä.

Pahinta olivat kuitenkin säästökäskyt, koska elettiin 90-luvun lamavuosien jälkeistä aikaa. Esimerkiksi vaippaa ei saanut vaihtaa jollei se ollut ”täynnä”, pesulappuja oli varattu yksi per asukas ja halvoista hanskoista meni välillä sormet läpi. Tunnustan, että valitsin olla välittämättä säästösäännöistä. Ihminen, joka on koko elämänsä säästänyt ja maksanut veronsa, ansaitsee mukavan vaipan ja niin monta pesulappua kuin tarve vaatii. Se on vähintä, mitä voin kiitokseksi hänen elämäntyöstään hoitajana tarjota.

Ei kulunut yhtään yövuoroa, jossa en olisi tarvinnut työkaveriksi toista hoitajaa. Yhden hurlumheiyövuoron jälkeen tein aamulla päätökseni. En menisi enää koskaan yksikköön töihin, jossa hoitaja on öisin yksin vastuussa hoitotyöstä, ja kuuraa lisäksi moppi kädessä osaston käytäviä. Se päätös on pitänyt pari vuosikymmentä, vaikka keikkayövuoroja teen edelleen mielelläni. Öiden yksin valvominen tulisikin lailla kieltää hoitajan oikeusturvaan ja potilasturvallisuuteen liittyvien riskien vuoksi.

Lue myös: 10 yövuoroa tekevän unen vihollista.

Seuraa ja kommentoi blogia. Tämä teksti myös tykkää, kun sitä jaetaan luettavaksi muille. Mainion Facebook-sivulle pääset tästä.