Päivystyksen sakkaaminen herättää vakavan huolen

Mitä pidempään potilaat joutuvat päivystyksessä odottamaan hoitoon pääsyä, sitä turhautuneempia monista heistä tulee. Siksi hoitajat saavat kiireen ja eettisen kuorman lisäksi välillä kokea, miten joukkoturhautuminen purkautuu vihana heitä kohtaan.

Kuva: Canva

Olen jo pitkään puhunut siitä, että sote-palvelut ovat osittain romahtaneet. Iso osa muun muassa mielenterveys- ja vanhuspalveluista ovat olleet jo pitkään kriisissä. Nyt päivystysten sakkaaminen herättää vakavaa huolta. Tosin päivystysten tilanne on sote-alalla pikemminkin seuraus kuin syy.

Päivystysten kuormittuminen ja täyttyminen yli kapasiteetin on oire. Tosiasiassa kyse on koko sote-palvelujärjestelmää koskevasta ongelmasta. Nostan esiin yhden pienen esimerkin, joka kuvaa syy-seuraussuhteita sote-alalla ja selittänee osaltaan päivystysten ruuhkautumista.

Suurella osalla Suomen kunnista on vaikeuksia järjestää ikääntyneille kiireelliset hoivapaikat lakisääteisessä ajassa, joten ikääntyneet päätyvät lopulta päivystyksiin. Mitä siis tehdä, kun ympärivuorokautisia hoivapaikkoja ei ole vapaana, eikä ikääntynyt pärjää enää kotona tai läheisten kanssa?

Ikääntyneen lähes ainoa vaihtoehto on odottaa päivystyksessä vuodeosastopaikan vapautumista tulosyyllä ”kotona pärjäämättömyys”. Se ei yleensä tarkoita päivystyksellistä hoidon tarvetta. Lähtökohtaisesti tällaisen ikääntyneen ohjaaminen vuodeosastolle on väärä valinta, mutta muita vaihtoehtoja ei jatkohoitopaikkojen puuttuessa ole tarjolla.

Potilaita joudutaan välillä lähettämään päivystyksestä kotiin, vaikka heidän tiedetään todennäköisesti pian palaavan takaisin hakemaan apua. Potilaan pärjäämistä kotona on kokeiltava, koska päivystykseen jonottaa jo uusia potilaita. Tällainen hoitajan työ on hölmöläisten hommaa.

Oikein mikään ei akuuttihoidossa enää toimi, jos ensihoidon potilaskuljetuksia joudutaan ohjaamaan päivystyksen ovelta muualle. Joulun lähestyessä kapasiteettinsa ylittäneet päivystykset herättävät erityistä huolta. Vuodenvaihteessa on haasteita saada riittävästi sijaisia ja lisäksi monet sote-palvelut sulkevat ovensa.

Tietyissä päivystyksissä hoitajien työ vastaa tällä hetkellä suurkatastrofitilannetta, jossa pyritään vastaamaan potilastsunamin tarpeisiin. Mitä pidempään potilaat joutuvat päivystyksessä odottamaan hoitoon pääsyä, sitä turhautuneempia monista heistä tulee. Siksi hoitajat saavat kiireen ja eettisen kuorman lisäksi välillä kokea, miten joukkoturhautuminen purkautuu vihana heitä kohtaan. Se ei ainakaan lisää motivaatiota työskennellä kriisiytyneessä työpaikassa.

Päättäjillä ja johtajilla on nyt vakava peiliin katsomisen paikka. Tyydyttävää ratkaisua ruuhkautuneiden päivystysten tilanteisiin ei ole löytynyt. Tämä tarkoittaa, että hoitajilla on pula myös korkeatasoisesta ja osaavasta päätöksenteosta ja kriisijohtamisesta. Luovuttaminen kun ei ole vaihtoehto, jotta potilaat saadaan hoidettua. Mikä siis neuvoksi?

 

Seuraa ja kommentoi blogia. Tämä teksti myös tykkää, kun sitä jaetaan luettavaksi muille. Mainion Facebook-sivulle pääset tästä.