Työskentelen freelancerina. Minulla on 30–50 eri työnantajaa vuodessa ja työkavereita voi olla sata. Koulutuksissani voi olla vuosittain tuhansia osallistujia.
Usein työkeikan loputtua kysytään, jäänkö kaipaamaan työpaikkaa tai työkavereita. Vastaan rehellisesti, etten jää.
Työkeikan loppuessa tunne on rauhallinen ja onnellinen. Yksi projekti on jälleen saatu maaliin ja se tuntuu hienolta.
Freelancerilla ei ole varaa kokea pohjatonta kaipausta keikkatyöpaikkaa tai työkavereita kohtaan.
Seuraava keikka odottaa jo tai monta työjuttua on menossa samaan aikaan.
Toki erilaisia kokemuksia, hyviä tyyppejä ja uskomattomia työtilanteita putkahtelee silloin tällöin mieleen.
Sellaisia ovat esimerkiksi asiantuntijakeikka Romanian sisäasian- ja poliisiministeriössä. Tai potilas joka sanoi ilkikurisesti, etten voi jättää häntä heitteille, kun sairaanhoitajakeikkani suljetulla osastolla päättyi.
Freelancerin työssä on parasta, kun oppii miten eri tavoin samoja töitä voi tehdä. Voi lennellä tavallaan kärpäsenä työpaikan katossa ja tutustua uusiin ihmisiin. Olla kertakäyttöinen työntekijä.
Otsikkoon vastatakseni kieltämättä joskus mietin, kuinka helppoa olisi vain lampsia samalle työpaikalle vuodesta toiseen. Olisi tutut työtehtävät ja työkaverit. Oma soppi ja paikka jossain.
Mutta ei.
Ei vakituinen työpaikka taida sittenkään olla minun juttuni. Ainakaan vielä.
Seuraa ja kommentoi blogia tai lähetä sivun linkki kavereillesi.
Mainion Facebook-sivulle pääset tästä.
