Y-sukupolven hoitaja psykiatrian osastolla

Kuvateksti
Kuva: Unsplash

Vuosikymmeniä hoitotyössä olleena unohtaa helposti, millaista on tulla sairaanhoitajana ensimmäiseen työvuoroon sairaalaan. Sitä unohtaa vastavalmistuneen pelonsekaisen jännityksen ja mielessä risteilevät ajatukset. Sen, miten toivoo solahtavansa muiden työryhmän hoitajien joukkoon. Päässä villisti risteilevät ajatukset, kuten osaanko tarpeeksi, riittävätkö rahkeeni ja painaako vastuu heti hartiani lyttyyn.

Kysyin tuoreelta sairaanhoitajalta, miten hoitotyö maistuu vuosi valmistumisen jälkeen. Tuli selväksi, ettei koulutus ollut antanut riittäviä valmiuksia toimia psykiatrisessa erikoissairaanhoidossa. Hänestä tuntui siltä, kun olisi joutunut mopokortin suoritettuaan täysperävaunurekan ratin taakse.

Muutama harjoittelujakso, verkkokurssi ja tentti. Pari päivä lähiopetusta, joista jäi mieleen lähinnä mielenterveyslain ulkoa tankkaaminen. Opit tuntuivat laihoilta eväiltä psykiatrian osastolla uraansa aloittelevasta sairaanhoitajasta. 

Kokemusta kuunnellessa ei voi olla ajattelematta, että työnantajan tulisi tarjota vastavalmistuneelle sairaanhoitajalle puolen vuoden perehdytyskoulutusta. Se takaisi riittävän osaamisen psykiatrian erikoissairaanhoidossa toimimiseen. Satsaaminen osaamiseen ja sen laatuun hyödyttäisi työnantajaa ja potilaita.

Utelin lisää kokemuksista. Ensimmäisissä työvuoroissa vastavalmistuneen mielessä oli jyskyttänyt ajatus laillisesta vastuusta, koska työn kohteena oli toisen ihmisen henki ja elämä. Potilaiden kohtaaminen tuntui haastavalta. Mitä sanoa vaikkapa itsemurhaa yrittäneelle ja miten käsitellä siitä nousevia tunteita? Silloin kokeneiden hoitajien tuki tuntui huojentavalta. Silti välillä tuntui, ettei rohkeus hoitotyössä meinannut riittää eikä toisaalta kehdannut jatkuvasti kysellä muilta neuvoa.

Innostuneena sairaanhoitajan alku haali paljon osaston eri töitä ja hoidettavia potilaita. Mitä enemmän hän kohtasi ja hoiti, sen enemmän hän alkoi ymmärtää, ettei tiedä vielä paljoakaan ihmisen mielestä tai sen häiriöistä. Vuorovaikutus ja aito kohtaamisen taito korostuivat päivittäisessä työssä yllättävän paljon. Ihmiskohtaloiden tarkka kuuntelu alkoi työvuorojen karttuessa kuormittaa mieltä.

Kokemuksista alkoi kasvaa ammatillinen ymmärrys, miten tärkeää on pitää omasta mielestään huolta. Siitä henkilökohtaisesta työkalusta, jolla mielenterveyden hoitotyötä tehdään. Miten oleellista oli esimerkiksi olla kantamatta hoitamiensa ihmisten traumoja ja psyykkistä pahoinvointia työpaikalta omaan arkeensa.

Yksi positiivinen asia oli ollut vastavalmistuneen mielestä ylitse muiden, hyvä työilmapiiri. Ilman sitä olisi ollut mahdotonta tehdä päivääkään työtä mielenterveyden parissa, hän pohti. Huumori oli nuoresta sairaanhoitajasta yksi tapa käsitellä raskaita töissä eteen tulevia asioita. Lisäksi hän koki tärkeänä, että työvuorotoiveet huomioitaisiin mahdollisimman tarkasti ja reilusti. Se auttoi jaksamaan raskaassa kolmivuorotyössä.

Aika ajoin vastavalmistuneen mieleen hiipii silti sama ajatus. Monessa ammatissa saisi paremman palkan vähemmällä vaivalla. Hoitotyö tuntui päivä päivältä vaativammalta ja vastuullisemmalta, vaikka hoitotyössä kehittyminen kiinnostikin. Sairaanhoitajan palkkakehitys oli jäänyt junnamaan paikoilleen. Se on tärkeä y-sukupolven nuoren huomio, joka päättäjien kannattaa ottaa tosissaan.

Viisaita ajatuksia, vastavalmistunut nuori sairaanhoitaja. Kiitos ajatuksia herättävästä keskustelusta ja kaikkea hyvää hoitotyöhön.

 

Seuraa ja kommentoi blogia. Tämä teksti myös tykkää, kun sitä jaetaan luettavaksi muille. Mainion Facebook-sivulle pääset tästä.