Tänään on hyvä hetki alkaa liikkua

Kävin viikolla vetämässä lihaskuntotreenin kahdelle ystävykselle, jotka olivat yksissä tuumin aloittaneet voimaharjoittelun aiemmin tänä syksynä. Treeniä oli takana joitain kuukausia, ja kehitystä oli tapahtunut. Tunsin itsekin suurta iloa, kun näin, miten käsin kosketeltavaa oli tekemisen meininki ja ilo siitä, että pystyy liikkumaan: nostamaan, vetämään, työntämään, menemään kyykkyyn ja nousemaan sieltä ylös.  

Viime aikoina olen pohtinut paljon liikunnan ja varsinkin aktiivisuuden merkitystä arjessamme. Uudet ensihoitajaopintoni ovat saaneet minut tarkkailemaan ihmisiä eri tavoin kuin aiemmin.

Ihmisistä huomaa aika helposti, kuka harrastaa liikuntaa ja on aktiivinen arjessaan, kuka ei. Tänä syksynä olen tavannut ketteriä ysivitosia ja toisaalta taas viisi-kuusikymppisiä, joilla on niin heikko lihaskunto, että esimerkiksi makuulta istumaan nouseminen ei ole mikään pikku juttu. Ja nyt korostan, että olemme yksilöitä, ja yleiset tavat liikkua eivät ole kaikille mahdollisia. Toisaalta olen nähnyt myös jalattoman, pyörätuolissa istuvan ihmisen treenaamassa kovempaa kuin mihin itse pystyisin tällä hetkellä.  

Paitsi että olen hoitajaopiskelija, olen myös liikunnanohjaaja ja valmentaja ja työskennellyt liikunnan parissa nuoresta aikuisesta lähtien, pian 25 vuotta.

Vaikka olen ”aina” tiennyt, kuinka ihmisen kannattaa liikkua ja huolehtia hyvinvoinnistaan, olen elänyt haastavan jakson, jossa lopulta oli helpointa hautautua sohvalle, vaikka tiesin, että pitäisi toimia toisin. Kyseinen erityisesti henkisesti vaikea vaihe elämässäni aiheutti sen, että myös fyysiset voimat olivat lopussa. Silloin, nuorempana liikunnan ammattilaisena koin häpeää tilanteesta, johon olin ajautunut. Nyt vuosia jälkeenpäin katson tuota jaksoa kiitollisena. Se toi minulle viisautta, jota en olisi saanut ilman kokemuksiani. Ne auttoivat minua oivaltamaan, ettei liikunta, jaksaminen ja arjen aktiivisuus ole itsestäänselvyyksiä. Se on auttanut minua työssäni liikunnanohjaajana ja tulee auttamaan varmasti jatkossa myös hoitajana. 

Aina ei jaksa, joskus ei huvita ja toisinaan on aikoja, kun ei pysty saamaan itseään liikkeelle, vaikka haluaisi ja tietää, että se olisi hyvä asia. Enkä itsekään vielä edes kolmekymppisenä osannut ajatella, että nyt kun liikun ja olen aktiivinen, se todennäköisesti auttaa minua arkiasakareissa sitten, kun mahdollisesti saan täyttää kahdeksankymmentä. 

Olen kuitenkin myös omin silmin nähnyt, kuinka aikuinen ihminen alkaa liikkua oltuaan sohvalla vuosikymmeniä, ja miten uusi aktiivisempi arki saa hänet puhkeamaan kukkaan. Olen omin korvin kuullut, kuinka monilla meistä on ikäviä liikuntakokemuksia, jotka ovat jääneet kummittelemaan ja estäneet meitä liikkumasta. Moni on keski-iässä jo tavallaan luovuttanut, kun ajattelee, että liikkumaan lähteminen ja ehkäpä jonkin oman liikuntaharrastuksen löytäminen on myöhäistä. 

Koskaan ei ole myöhäistä! Oli ikää sitten minkä verran tahansa, jokainen päivä on hyvä hetki aloittaa omien kykyjen ja kunnon mukaan. Jokainen liike lasketaan ja jokainen askel on kotiinpäin.

Tutkimusten ja esimerkiksi Terveyskirjaston mukaan vielä iäkkäänäkin aloitettu lihaskuntoharjoittelu kannattaa. Vain muutaman kuukauden pituinen säännöllinen voimaharjoittelu lisää iäkkäiden lihasvoimaa 10–30 prosenttia, ja lihaskuntotreeni on tärkeä vanhenemiseen liittyvän lihaskadon ehkäisy- ja hoitomuoto. Parempi lihaskunto ja kehonhallinta auttavat arjessa aina. Ne myös voivat ehkäistä esimerkiksi kaatumisia, jotka niin usein varsinkin iäkkäillä saattavat johtaa sairaalakierteisiin ja voivat jopa olla lopun alku.   

Tänään ei ole väliä sillä, mitä teki kolme tai 25 vuotta sitten, eikä varsinkaan sillä, mitä mahdollisesti jätti silloin tekemättä. Merkitystä on sillä, mitä tekee tänään ja tästä eteenpäin. Taidankin lähteä ulos vartin happihyppelylle ja kävellä hissin sijaan rappuset ylös alas.