Inhimillisyyttä etsimässä

Voimme hyökätä toistemme kimppuun tai yrittää tehdä maailmasta paremman ja turvallisemman paikan, kirjoittaa Tehokas-blogin Sanna Nerjanto.

Kuvateksti
Kuvituskuva
Kuva: Unsplash

ELOKUUSSA 2020 ALOITIN matkani Tehy-lehden bloggaajana. Matkani päättyy tähän kirjoitukseen. Kirjoituksieni aiheet ovat toisinaan pulpunneet postauksiksi kuin vesi kalliopurossa ja välillä kirjoittaminen taas on ollut tahmeaa kuin täin kulku tervassa. Kirjoittaminen on siitä huolimatta ollut ajatuksia jäsentävää, reflektiota herättelevää ja omaan sisimpääni kurkistelemista. Lisäksi olen saanut näinä pandemiavuosina keinon katsoa asioita vähän ulkopuolelta, sivustakatsojana. Se on antanut omalta osaltaan hengähdystauon kaikesta.

OLEN TIETYSTI SEURANNUT myös postauksieni some-kommentointia ja yllättynyt sekä iloisesti että pettynyt ikävästi. Mielipiteitä esille nostamistani aiheista on esitetty puolesta ja vastaan, ja sehän kirjoitusteni tarkoitus on ollutkin. Herättää keskustelua. Kun kommentteja on esitetty nimenomaan kirjoitetusta aiheesta ja perustellen, olen ollut ilahtunut. Mutta kun kommentointi on osunut minuun henkilönä, nimittelevästi, olen ollut pettynyt. Tähän yritin valmistautua etukäteen, mutta silti ilkeiksi tarkoitetut kommentit ja nimittelyt ovat tuntuneet pahalle.

SOMESSA KÄYTTÄYTYMINEN on usein erilaista kuin kasvotusten, livenä. Sanomme harvoin yhtä suoraan ja ikäviä asioita toiselle ihmiselle, kun katsomme häntä silmästä silmään. Internetin ihmeellisessä maailmassa toinen ihminen on kasvoton ”joku”, jota on helppo pitää vähemmän inhimillisenä olentona. Ja inhimillisyyden vähentyessä voi alkaa käyttäytyä ilkeämmin, rumemmin ja ylipäätään kokea vähemmän empatiaa tätä toista kohtaan.

KATSOIN OHJELMAA, jossa nuori poliisi kertoi työtehtävästään, jossa joutui ampumaan, ja sen jälkeisestä ensiavun antamisesta. Poliisi kertoi, miten hän koki ensiaputilanteen tärkeämmäksi kuin itse ampumisen ja koki empatiaa hoitaessaan ampumaansa ihmistä. Hän ei siinä hetkessä ajatellut, että kyseessä on pahantekijä. Syy tähän oli henkilön inhimillistyminen apua tarvitsevana yksilönä. Hänkin oli ihminen, jonka silmissä näkyi pelkoa ja joka luotti poliisin apuun siinä hetkessä. Tarina liikutti minua ja uskoin jälleen ihmisessä olevaan hyvyyteen.

IHMISEN HYVYYTEEN ja inhimillisyyteen uskominen on ollut viime päivinä koetuksilla. Tiedätte kaikki syyn: sota. Sota Euroopassa on tosiasia, vaikkemme ehkä uskoneet tällaista päivää koskaan kohtaavamme. Maiden rajojen yli lyövä pelon tunne kuristaa kurkussa ja sydän pamppaillen katselemme uutisia. Avuttomuuden tunne on käsin kosketeltavaa, kun istumme kotisohvalla lööppejä lukien voimatta tehdä asialle oikein mitään.

VOIMME KUITENKIN YRITTÄÄ tehdä tästä maailmasta vähän paremman ja turvallisemman paikan. Edes niin, ettemme lisää omaa ja toistemme pahoinvointia. Voimme miettiä, miten käyttäydymme toisia kohtaan. Millaisia sanoja käytän puhuessani eriävän mielipiteen omaavista? Miten kommentoin toisen kirjoitusta Facebookissa? Riitelenkö turhasta puolisoni kanssa? Kuuntelenko ystävää riittävästi? Kysynkö kollegalta koskaan, miten hän voi? Muistanko sanoa riittävän usein kiitos? Ole hyvä? Anteeksi?

Ja ehkä tärkein kaikista: sanonko tarpeeksi usein, että rakastan? 

Suosittelemme sinulle

Tehy
Julkaisupäivämäärä
31.3.2021
Tehy
Julkaisupäivämäärä
11.3.2021
Blogi
Julkaisupäivämäärä
20.5.2022
Blogi
Release date
5.5.2022