Unsplash: Edwin Hooper

Kuule korona, me emme luovuta

Kevät vilahti minulta ohi kuin silmänräpäyksessä. Kuten Koronapäiväkirjassakin mainitsin, oli helmikuu ja yks kaks toukokuu. Kevään herääminen hävisi koronalukujen, tiedostustilaisuuksien ja rajoitustoimien alle. Kesä kulki reittejään melkein yhtä nopeasti, kuten aina Suomessa. Juhannus, ja hups, onkin elokuun loppu. Ilman tuttuja ruisrokkeja ja porijazzeja kesän rytmi muuttui, ja syksy jotenkin yllätti tulollaan. Onneksi se on ollut lämmin ja aurinkoinen.

Syksyn tullen yllätyin myös siitä, millaisella vauhdilla virus nyt etenee. Toki ihmisten toimia ja käyttäytymistä seuranneena tämänkään ei olisi pitänyt yllättää. Niin vaan sitä ihminen haluaa tuudittautua hyvään ja ”ihan-vähän-vaan” sulkea silmänsä todellisuudelta ja tutkitulta tiedolta. Kesän lämpö sai minutkin tuudittautumaan hyvään ja onnelliseen olotilaan.

Teho-osastollamme arki rullasi kesällä kuten yleensäkin: onnettomuuksien uhreja, sydänpysähdyksiä, yliannostuksia, keuhkokuumeita ja tulehduksia. Vierailusäännöt hiukan höllenivät, ja läheiset pääsivät potilaiden sänkyjen vierelle hetkeksi. Se tuntui varmasti monesta potilaasta, perheenjäsenestä ja hoitajasta hyvälle. Toki piti taas tottua vierailuihin, sillä hyvin nopeasti teho-osaston ovikellon soimattomuudesta tuli normaalia. 

Mainos (teksti jatkuu alla)
Mainos

Nyt, Varsinais-Suomen ollessa kiihtymis- ellei peräti leviämisvaiheessa, vierailusäännöt ovat jälleen tiukentuneet.

Kaikkien sairaalassa vierailevien on käytettävä maskia. Opiskelijoille tuli maskipakko harjoitteluihin ja sen vanavedessä sitten myös meille henkilökunnalle. Ruokailua varten jakaannumme nyt kolmeen eri tilaan syömään, jotta saamme pidettyä turvavälit silloin, kun siihen on mahdollisuus. Yhteisiä aamuraportteja emme ole pitäneet sitten maaliskuun. Käsien pesu ja desinfektio kuluttavat ihoa ja nyt maski kasvoja kaiken aikaa. Etenkin kun melkein samaa hygieniatasoa on noudatettava vapaa-ajalla. 

Koronapotilaiden määrä sairaaloissa on kuitenkin pysynyt maltillisena, samoin teho-osastoilla hoidettavien covid 19 -potilaiden määrät. Se tuntuu helpottavalta. Josko emme joudukaan tilanteeseen, jossa tehohoidon resurssit eivät riittäisi. Ovellahan kolkuttelee myös kausi-influenssa, johon sairastuneita päätyy teho-osastoille vuosittain. Heidät eristetään melkein samalla tavoin kuin covid 19 -potilaatkin. Hikinen suojavarusterumba on siis kohta taas käynnissä. 

Mieli alkaa olla olla kovin tympääntynyt koko koronaan. Kuinka alkaakaan kaipaamaan sinne ”vanhaan hyvään aikaan”, jolloin saattoi kulkea ilman maskia töissä ja jutella huoletta kollegan kanssa niitä näitä. Saattoi raskaan työvuoron jälkeen piipahtaa lasillisella ravintolassa ja käydä tanssimassa salsabileissä. Lokakuun sateissa pystyi hyvällä omalla tunnolla hyppäämään bussiin ja ystävää saattoi halata ilman epäröintiä. Miten moneen pieneen mutta tärkeään asiaan tämä ärsyttävä virus vaikuttaakaan. 

Mutta. Nämä ovat nyt meille jaetut pelimerkit. Näillä siis pelaamme, kunnes saamme epidemian hallintaan ja rokotteen tai lääkkeen saataville. Vaihtoehtoja on vähän, sillä luovuttaminen ei tule kuuloonkaan. Haluan nimittäin joskus vielä matkustaa ulkomaille, unohtaa pestä käteni ulkoa sisälle tullessani ja pitää juhlat ihan vain juhlimisen takia! 

Mainos
Mainos