Lapsi oppii parhaiten silloin, kun hän joutuu ponnistelemaan jonkin verran, sanoo toimintaterapeutti Merja Tompuri.
Lapsi tarvitsee myönteisiä stressikokemuksia. Ne ovat tilanteita, joissa hän voi harjoitella aikuisen tukemana ikätasolleen sopivia uusia ja kuormittavia asioita.
Esimerkiksi alku uudessa hoitopaikassa voi olla lapselle kuormittava kokemus, mutta pidemmällä aikavälillä se palvelee lapsen kehitystä. Se harjoittaa stressinsietojärjestelmää ja stressistä palautumista. Lapsen omat sisäiset säätelytaidot kehittyvät.
Oppiminen vaatii ponnistelua, siirtymistä omalta mukavuusalueelta epämukavuusalueelle. Liian helppo ei haasta eikä houkuta. Lapsi oppii ja osallistuu parhaiten silloin, kun hän joutuu ponnistelemaan jonkin verran. Tällöin kuormitusta on sopivasti ja lapsen voimavarat ja tekeminen ovat sopusoinnussa.
Liiallinen kuormitus sen sijaan vaikuttaa haitallisesti lapsen hyvinvointiin, käyttäytymiseen ja uusien taitojen oppimiseen.
Valtaosa lapsen arjesta sujuu rutiinilla. Lapsi tietää päiväkodissa, mihin laittaa ulkovaatteet, missä pestä kädet ennen ruokailua ja miten liittyä yhteiseen leikkiin. Hitaammin kehittynyt tai päiväkodissa uusi lapsi joutuu pinnistelemään näiden asioiden kanssa, jolloin hänen voimavaransa kuluvat nopeammin. Tällöin lapseen kohdistuu vaatimuksia, jotka ylittävät hänen sen hetkiset voimavaransa, eli kuormitusta on liikaa.
Kun voimavarat ja vaatimukset ovat ristiriidassa, lapsen on vaikea säädellä tunteitaan, kuunnella muita ja tehdä viisaita toimintaansa ohjaavia päätöksiä. Lapsi voi vetäytyä toisten seurasta, mutta yhtä lailla ilmaista ikävän olonsa tavalla, joka näyttää aikuisen silmissä huonolta käytökseltä. Itkukohtaus, kiukuttelu ja rumat sanat kimpoavat usein liiasta kuormituksesta. Lapsi voi käyttää lähes kaikki voimavaransa selviytyäkseen päiväkotipäivän haasteista ja rohkaistua näyttämään uupumuksensa vasta kotona.
Alle kouluikäisen lapsen kanssa voidaan puhua esimerkiksi ikävästä olosta ja mukavasta olosta tai siitä, että joissakin tilanteissa on vaikea ja joissain helppo olla. Olo voi olla kireä ja hermostunut ja lasta voi pelottaa.
Seuraavaksi voidaan keskustella siitä, millaiset tilanteet kuormittavat lasta. Aikuinen usein olettaa, että ulkoilu ja päivälepo uudistavat lapsen voimavaroja. Todellisuudessa ne voivat kuitenkin kuormittaa, jos lapsi ei hahmota pallopelin sääntöjä tai hänen motoriset taitonsa eivät riitä kiipeilyyn. Päivälepokaan ei uudista, jos ei väsytä.
Kuormitusmittari on menetelmä, jossa lapsi opettelee kuvailemaan tunnetilaansa ja sitä kautta kuormituksen määrää kolmella värillä: vihreällä, keltaisella ja punaisella. Vihreä kuvastaa mukavaa ja ihan ok -olotilaa. Keltainen on varoitusmerkki: kaikki ei ole ihan hyvin ja kannattaa olla tarkkana, jotta kuormitus ei kasva liian suureksi. Punainen merkitsee stressireaktiota, jossa epämiellyttävät tunteet ottavat vallan. Tällöin tavarat ja sanat saattavat sinkoilla. ”Minä vihaan sinua!”
Lapsi oppii käyttämään värejä keskustelussa havainnoimalla toimintaansa ja kehonsa reaktioita. Aikuinen voi auttaa kysymyksillä. ”Oletkohan nyt keltaisella, kun puristat käsiäsi nyrkkiin tai puhut noin kovalla äänellä?” Kun lapsi oppii tunnistamaan kuormituksensa, voidaan miettiä yhdessä, mistä saisi uutta voimaa. ”Auttaisiko lepohetki tai välipala?”
Ensimmäiseksi kannattaa hyödyntää ja vahvistaa hyväksi havaittuja keinoja. Jos lapsi vetäytyy illalla kotona pöydän alle omaan rauhaansa, päiväkotiin on hyvä järjestää vastaavia pesäpaikkoja. Voimavaroja voi tankata myös pehmolelusta tai aikuisen sylistä.
Liika kuormitus tuntuu kehossa. Se kiihdyttää sydämen sykettä, tiivistää hengitysrytmiä ja tekee levottoman olon. Keholliset keinot auttavat purkamaan liian kuormituksen aiheuttamaa ikävää tunnetta: lapsi voi juosta ympyrää, tuupata seinää tai vaikka vuoroin puristaa sormet nyrkkiin ja rentouttaa ne.
Lapsi ei ehkä huomaa kuormitustaan, tai hän haluaa jatkaa tekemistään selkeistä kuormituksen merkeistä huolimatta. Mitä pienempi lapsi, sitä enemmän hän tarvitsee aikuisen apua siirtyäkseen keltaiselta takaisin vihreälle alueelle.
Punaisella vyöhykkeellä itsesäätely on usein mahdotonta. Isompikin lapsi tarvitsee vaikeista tunteista selviämiseen kanssasäätelijän apua. Silloin auttaa turvallinen yhteys aikuiseen. ”Minusta pidetään huolta.”
Tarkat rutiinit ja ennakointi auttavat lasta. Tieto tulevasta vähentää uusiin tilanteisiin liittyvää stressiä.
Ohjatut tilanteet ja velvollisuudet voivat tehdä pienen päivistä liian täysiä. Arjessa on hyvä olla sopivassa määrin kuormitusta tasapainottavia ja voimavaroja uudistavia tilanteita: ravintoa, liikettä, lepoa ja itse valittua vapaata leikkiä.
Ohjattujen tilanteiden aikana syntyvää kuormitusta voi säädellä tauoilla. Kasvattaja voi vahvistaa tätä taitoa näyttämällä lapselle mallia sanoittamalla omaa toimintaansa. Aikuinen voi esimerkiksi istua alas raskaampien tekemisten lomassa. ”Nyt pitää vähän puhaltaa ennen jatkamista.” Kun voimat ovat palanneet, tekemistä jatketaan.
Toimintaterapeutti Merja Tompuri on kirjoittanut kirjan Lapsen voimavarat – Tunnista kuormitus ja tue toimintaa.
