Kiinanharjakoira Meimei vahtii Johanna Lappalaisen verensokeria. Kuva: Kristiina Kontoniemi

Diabetesta sairastava hoitaja toteutti haaveensa – oma koira tunnistaa nyt verensokerin vaihtelun

”Hypokoiran kanssa elämäni on turvallisempaa”, sanoo sairaanhoitaja Johanna Lappalainen.

Vuoden alussa toteutui se, mistä sairaanhoitaja Johanna Lappalainen, 27, oli ehtinyt jo pitkään haaveilla. Ykköstyypin diabetesta lapsesta asti sairastanut Johanna sai avukseen hypokoiran, joka tunnistaa diabeetikon verensokerin vaihtelun.

”Toinen koiristani valmistui hypokoiraksi. Nyt elämäni on turvallisempaa ja arkeni helpompaa.”

Mainos (teksti jatkuu alla)
Mainos

Vaikka Johannalla on ollut apunaan sokerien laskemisesta hälyttävä sensori, se ei ole aina riittänyt.

”Kun sensori hälyttää, voi olla jo myöhäistä. Minulla sokerit voivat laskea todella nopeasti.”

Nopeasta verensokerin laskusta on pahimmillaan seurauksena insuliinisokki. Johannalla vakavin tilanne oli vuonna 2017.

”Kaaduin suorilta jaloin asvalttiin. Se säikäytti.”

Valmiiksi koulutettu koira tuntui Johannasta liian kalliilta.

Pelästyttänyt kokemus laukaisi hankkeen hankkia oma hypokoira. Tähän oli kaksi vaihtoehtoa. Toinen tapa oli saada valmiiksi koulutettu koira ja toinen oli kouluttaa tehtävään oma koira.

Johanna valitsi jälkimmäisen, sillä valmiiksi koulutettu koira tuntui Johannasta liian kalliilta. Kotona asui sitä paitsi jo kaksi koiraa. Niistä vanhempi karsiutui pois ikänsä vuoksi, mutta parivuotias kiinanharjakoira Meimei oli luonteensa ja ikänsä puolesta sopiva.

Hypokoira tunnistaa hengityksen ja ihon tuoksun perusteella hypoglykemian eli matalan verensokerin sekä korkean verensokerin ja ketoaineet. Se ilmaisee verensokerin heilahtelun ja hakee tarvittaessa apua. Koiran täytyy olla sosiaalistunut erilaisiin ympäristöihin, jotta se pystyy tekemään työtään kaikissa olosuhteissa.

Suomessa on vain kaksi hypokoirien koulutuspaikkaa: etelässä Raasepori ja pohjoisessa Oulu. Jyväskylässä asuva Johanna valitsi Oulun. Siellä koira pääsi opettelemaan tehtävään kuuluvaa hajuerottelua jo ensimmäisellä käyntikerralla.

Johannalle ei ollut aiempaa kokemusta koirien kouluttamisesta.

Aluksi Johanna epäili, kuinka oma koira soveltuu puolitoista vuotta kestävään koulutukseen. Hänellä itsellään ei ollut aiempaa kokemusta koirien kouluttamisesta.

”Pian sain huomata, että koira oppii nopeasti.”

Nykyään kun Meimei haistaa, että Johannan sokerit ovat laskemassa, se ilmoittaa asiasta raapimalla emäntänsä jalkaa.

Johanna on töissä nuorisokodissa Jyväskylässä. Työssä häntä motivoi erityisesti nuori asiakaskunta.

”Tämä kuulostaa kliseiseltä, mutta koen, että nuoria on mahdollista auttaa ja saada heidän elämänsä kääntymään toiseen suuntaan.”

Sairaanhoitaja oli Johannan haaveammatti jo lapsena. Tämän todistaa Johannan kuusivuotiaana täyttämä ystäväni-kirja.

”Haluan auttaa ja ymmärtää ihmisiä. Haluan antaa arvostavia kokemuksia etenkin niille, jotka tulevat vaikeista olosuhteista.”

Koiran hajuaisti voi heikentyä monestakin syystä.

Toistaiseksi Johanna on käynyt töissä ilman Meimei-koiraansa. Periaatteessa sen mukaan tulolle ei ole estettä.

”Töissä voi kuitenkin tulla vastaan rajuja tilanteita, eikä työtä tekevälle koiralle ole mielekästä aiheuttaa traumoja.”

Meimei on nyt 4-vuotias. Jos kaikki menee hyvin, se palvelee hypokoirana pitkään.

”Mutta ikinä ei voi tietää koiran elämästä. Koiran hajuaisti voi heikentyä monestakin syystä. Silloin se ei enää kykenisi tekemään hajuerottelua.”

Diagnoosin ykköstyypin diabeteksesta Johanna sai 9-vuotiaana. Ensimmäisiin oireisiin kuului kasvoihin tullut ihottuma. Sitten yöt alkoivat mennä siihen, että Johanna juoksi yhtä mittaa vessassa ja vettä juomassa.

”Äidille oli heti selvää, mistä on kysymys, sillä hänellä itsellään oli todettu sama sairaus aikaisemmin. Verensokerini oli niin korkealla, ettei äidin mittari edes näyttänyt sitä.”

Jos lapsen äidillä on ykköstyypin diabetes, sairaus periytyy 2–5 prosentin todennäköisyydellä. Jos sairaus on isällä, periytyvyys on 6–8 prosenttia. Vastasairastuneista diabeetikkolapsista kuitenkin vain noin 10 prosentilla on lähisuvussaan joku diabetesta sairastava.

Kaikkiaan Suomessa on noin 50 000 ykköstyypin diabeetikkoa. Kun mukaan lasketaan vielä kakkostyyppi, diabeetikoiden määrä on miltei kymmenkertainen.

Johanna on kuullut lääkäreiden joskus sanovan, että ykköstyypin diabeetikko voi elää normaalia elämää. Johanna pitää ajatusta vähän huvittavana, sillä diabeetikko ei voi elää ilman elinikäistä insuliinihoitoa. Insuliini annostellaan pistoksina tai pumpulla. Johannalla annostelijana on pumppu.

Verensokerin omaseuranta ja ruoan hiilihydraattien arvioiminen on tärkeää, koska insuliiniannokset sovitetaan hiilihydraattimäärien mukaisiksi. Terveellinen syöminen ja liikunta on tärkeää myös verisuonten hyvinvoinnin ja lisäsairauksien ehkäisemisen takia.

Harrastan monipuolisesti eri lajeja. Näin liikunnasta ei tule pakkopullaa.

Johannan täytyy noudattaa tarkkaa ateriarytmiä. Hiilihydraattien syömisen hän keskittää alkuiltaan. Liikunnasta pitävät huolen koirien ulkoilutuksen lisäksi lenkkeily sekä kehonpaino- ja kahvakuulatreenit. Kesällä mieluisinta on uinti ja talvella hiihto.

”Liikun päivittäin ja harrastan monipuolisesti eri lajeja. Näin kiinnostus säilyy eikä liikunnasta tule pakkopullaa.”

Kun veren sokeripitoisuus pysyy sopivana, sekä lisäsairauksien että liian matalien verensokereiden vaara on mahdollisimman pieni.

”Etenkin hiilihydraattien kanssa elämä on jatkuvaa tasapainoilua. Muuten olen välttänyt lisäsairaudet, mutta vuoden alussa minulla todettiin kilpirauhasen liikatoiminta.”

Johannan voimanlähteet

1. Koirat. ”Touhuaminen koirien kanssa tuo iloa itselle ja koirille. Koirien silittely rentouttaa kiireen keskellä.”

2. Liikunta. ”Hyvä keino nollata ajatuksia. Erilaisten liikuntamuotojen vaihtelu pitää mielenkiinnon yllä.”

3. Kaverit ja perhe. ”Yhdessä vietetystä ajasta saa energiaa ja voimaa arjen pyörteisiin.”

4. Käsityöt. ”Helppo tapa rentoutua. Samalla saan jotakin näkyvää aikaiseksi, kuten villasukat.”

Lue lisää:

Diabeetikko vaarassa – koira haistaa ja tuo pillimehun

Mainos
Mainos