Naisten ammatillisen järjestäytymisen aloittivat ompelijattaret ja palvelijattaret. Ompelijat perustivat ensimmäisen osastonsa 1890 Helsingissä ja palvelijat kaksi vuotta myöhemmin Viipurissa.
Kun Miina muutti Helsinkiin, hän alkoi käydä Palvelijatar-yhdistyksen kokouksissa. Hän huomasi, ettei ole ongelmineen yksin. Työolojen kohentaminen oli aluksi tärkeämpää kuin pienet tulot, sillä piikojen piti olla palveluksessa vuorokauden ympäri. Yhdistys ei saanut vastakaikua vaatimuksilleen: Heille ei sallittu yhtä vapaailtaa tai ylityökorvausta iltakymmenen jälkeen.
Emännät katsoivat, että palvelijattaret olivat kuin perheenjäseniä, vaikka heiltä puuttui esimerkiksi liikkumisen vapaus ja usein myös turva sairauden ja vanhuuden varalta.
Palvelijattarien puheenjohtaja Miina Sillanpäästä tuli 1901. Neuvotteluissa hän oli tyyni. Hän otti emäntien ja isäntien moitteet vastaan luottaen asiansa oikeutukseen.
Eräs tarina kertoo rouvista, jotka tulivat yhdistykseen aikomuksena erottaa Miina puheenjohtajan tehtävistä. Hän totesi rauhallisesti, etteivät rouvat voi häntä erottaa – sen voivat tehdä vain palvelijattaret, jos katsovat aiheelliseksi.
Miina otti usein kantaa erääseen häntä vihastuttavaan asiaan: Hän näki, kuinka perheen miehet viettelivät nuoria kotiapulaisia, jotka sitten irtisanottiin ja jätettiin kadulle. Miehet jatkoivat elämäänsä kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Miinasta tuli kokopäiväinen järjestötyöntekijä. Yhdistys perusti työnvälitystoimiston ja asuntolan, jossa työtä hakevat naiset yöpyivät. Työnvälitystoimisto neuvoi paikan hakemisessa ja sopimuksen laatimisessa.
Yhdistysläisiä pidettiin kapinallisina piikojen villitsijöinä ja kotien rikkojina.
Asuntolalle oli vaikea löytää tiloja, koska yhdistysläisiä pidettiin kapinallisina piikojen villitsijöinä ja kotien rikkojina.
Jo ensimmäisenä vuonna yhdistys välitti 300 työpaikkaa. Asuntolakin kasvoi vähitellen. Yhdistys perusti myös lomakodin, jossa palvelijattaret viettivät lomiaan, joita oli saatu viimein vuonna 1925 – puolen vuoden palveluksesta kertyi neljä lomapäivää. Yhdistys muutti nimensä Helsingin taloustyöntekijäin yhdistykseksi. Nimen muuttaminen oli tärkeää jäsenten itsetunnolle.
Sillanpää pääsi eduskuntaan vuoden 1907 vaaleissa Työväenpuolueen listoilta. Hänestä oli tullut aikansa julkkis: lempi- tai haukkumanimekseen hän sai piikakenraali. Piikojen oikeuksien puolustaminen oli jotain ennenkuulumatonta.
Miina oli taitava hyödyntämään julkisuutta. Hän kirjoitti sanomalehtiin kipakoita vastauksia vastustajiensa kirjoituksiin. Koska hän oli naimaton, hän pystyi toimimaan Palvelijatar-lehden, Työläisnaisen ja Toverittaren päätoimittajana ja tuomaan ajatuksiaan hyvin julki. Naimisissa olevat naiset saivat täydet kansalaisoikeudet vasta 1930.
Miina oli myös hyvä puhuja. Hänen toimintaansa on kuvattu määrätietoiseksi ja jopa röyhkeäksi.
Sisällissodasta Miina vetäytyi sivuun, koska hän vastusti väkivaltaa. Sodasta selvinneitä tovereita hän auttoi käytännölliseen tapaansa.
Sillanpäästä tuli 1926 ensimmäinen naispuolinen ministeri, apulaissosiaaliministeri, jonka alaa oli köyhäinhoito, lastensuojelu ja raittiusasiat. Hän oli maailman toinen naisministeri. Vain Tanska ehti ensin.
Sillanpää aloitti ministerien maakuntamatkat. Hän vieraili alan laitoksissa kuten orpokodeissa ja köyhäinlaitoksissa, kehui hyvää ja nosti esille epäkohtia.
Sillanpää ajoi suomalaisen äitiyshuollon tavaramerkin, äitiyspakkauksen, syntyä.
Vuonna 1932 hän teki aloitteen määrärahasta Naistenklinikan rakentamiseksi: ”Eläinsuojelun kannalta kielletään pitämästä teuraseläintä huoneessa, missä toista eläintä teurastetaan, mutta ihmissuojelu ei estä asettamasta seitsemää kahdeksaa synnyttäjää samalla kertaa yhteen synnytyshuoneeseen.”
Sillanpää ajoi myös suomalaisen äitiyshuollon tavaramerkin, äitiyspakkauksen, syntyä. Hän puhui äitiysavustuksesta, jonka saisi joko rahana tai tavarana.
Miina Sillanpää ehti jäädä pois eduskunnasta, kun kotiapulaislaki ”Lex Miina” lopulta vuonna 1949 hyväksyttiin. Työaika rajattiin 10 tuntiin. Irtisanomisaika oli kaksi viikkoa. Itsenäisyyspäivä ja vappu olivat vapaapäiviä.
Vähitellen kotiapulaisten ammattikunta kuihtui pois. Nykyään heitä lähinnä lienevät lastenhoitoon erikoistuneet lähihoitajat.
Lapsia kohdeltiin Miina Sillanpään aikaan pikkuaikuisina, joiden oli osallistuttava maatalon töihin tai lähdettävä vieraan palvelukseen. Työväenliike kiinnittikin alusta lähtien huomiota paitsi naisten myös lasten oikeuksiin.
Kansanedustajana Sillanpään merkittävimpiä saavutuksia oli lastensuojelulaki.
Avioliiton ulkopuolella syntyneet lapset olivat työläisnaisten huolena pitkään. Sosialidemokraattiset naiset ehdottivat valtiopäivillä 1907 kotien perustamista yksinäisiä äitejä ja lapsia varten. Se tyrmättiin, koska vastustajat katsoivat sen houkuttavan syntiin. Työläisnaisten alulle panema ensikoti avattiin Helsingin Vallilaan sodan keskellä 1942, ja pian niitä perustettiin muuallekin maahan. Ensi- ja turvakotien liitto sai alkunsa.
Kansanedustajana Sillanpään merkittävimpiä saavutuksia on lastensuojelulaki vuodelta 1936, joka antoi kunnille mahdollisuuden ottaa huostaan kaltoinkohdeltuja lapsia.
Sotavuosina Sillanpää alkoi olla ikäihminen. Eduskunnasta hän jäi pois 82-vuotiaana vuonna 1948. Taloustyöntekijöiden ja ensikotiyhdistyksen ja -liiton puheenjohtajana hän jatkoi kuolemaansa asti.
Miina Sillanpää (1866–1952)
- Syntyi köyhään torppariperheeseen Jokioisissa. Työskenteli tehtaassa ja piikana, kunnes aloitti työt Palvelijatar-yhdistyksessä. Ensimmäinen naispuolinen ammattiyhdistysjohtaja.
- Pitkäaikainen kansanedustaja, Suomen ensimmäinen naisministeri.
- Sai Suomen Kulttuurirahaston suurpalkinnon ja talousneuvoksen arvonimen.
- Loi pohjaa hyvinvointiyhteiskunnalle. Tärkeitä arvoja yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo sekä naisten, lasten ja vanhusten asema.
Lähteitä: Aura Korppi-Tommola: Miina Sillanpää – Edelläkävijä. SKS 2016.
Miina Sillanpään muistoseura
Tehy-lehti osallistuu Suomen juhlavuoteen liittyvään 100 tasa-arvotekoa -kampanjaan tällä historiasarjalla.
