Inka näki koronan kuormittavan ja esitti idean keskusteluavusta: ”Sain kutsun kuningatar Silvialta”

Inka Häkkinen valitsi hoitoalan mummonsa vuoksi. Hoitajan työ vei kuninkaallisia fanittavan Inkan tapaamaan Silviaa.

Kuvateksti
Inka Häkkinen käy tyttäriensä kanssa tallilla Kouvolassa. Kuvat Marja Seppälä ja Inka Häkkisen kotialbumi

Lapsena oli mukava tulla koulusta kotiin, kun siellä oli aina mummo odottamassa. Lisäksi perheeseeni kuuluivat vanhempani ja kaksi veljeä.

Ajan mittaan me lapset opimme katkaisemaan sähköt liedestä, kun muistisairas mummomme jäi yksin – ja pistämään ne päälle, kun tulimme kotiin. Kun kävin lukiota, mummo muutti vanhainkotiin. Sen arkea nähtyäni halusin kouluttautua hoitoalalle ja tehdä osani, jotta ikäihmisillä olisivat asiat paremmin.

Opiskelin Seinäjoella ryhmässä, josta valmistui ensi kertaa geronomeja. Aiemmat kollegat olivat saaneet todistuksensa vanhustyön koulutusohjelmasta.

Pidän organisoimisesta ja toiminnan johtamisesta. Ne olen kokenut jo pitkään vahvuuksikseni. Hain heti geronomiksi valmistuttuani esimiestehtäviin ja tulin valituksi helsinkiläisen dementiaryhmäkodin vastaavaksi hoitajaksi.

Myöhemmin olin Kouvolassa esihenkilönä itseäni vanhemmille sairaanhoitajille. Se tuntui henkisesti raskaalta, sillä he olivat tottuneet työskentelemään saman koulutuksen saaneen osastonhoitajan alaisuudessa.

Vuonna 2012 suoritin geronomin ylemmän amk-tutkinnon, ja kuusi vuotta myöhemmin valmistuin ensihoitajaksi ja sairaanhoitajaksi. Aloin nimittäin tosissani kaivata perushoitoa ja vuorotyötä. Sitä oireili jo se, että tulin haalineeksi itselleni virastotyöajan lisäksi keikkahommia muun muassa juhlapyhien aikaan. Minusta työ on aina ollut myös hyvä harrastus!

Viime vuodet olen työskennellyt Kymenlaakson keskussairaalan päivystyksessä Kotkassa.

Olin juuri puoli vuotta työkierrossa kotisairaalan liikkuvassa arviointiyksikössä, jossa sairaanhoitaja tai ensihoitaja käy sairaanhoidollista arviota tarvitsevien asumispalvelun ja kotihoidon asiakkaiden luona.

Pikadiagnostiikan avulla onnistuvat esimerkiksi tulehdusarvon ja verensokerin mittaus sekä lääkitysten aloitukset. Etäyhteydellä voi konsultoida lääkäriä. Toimintamalli on tehokas ja hyödyllinen. Lähes kaikki asiakkaat pystytään hoitamaan muutamassa tunnissa ilman, että heidän tarvitsee lähteä jonottamaan päivystykseen ja pelätä koronatartuntaa.

Lähdin kollegan kutsusta FinnEM ry:hyn, joka on ensihoidossa ja päivystyksessä työskentelevien hoitajien ja lääkä­reiden järjestö. Kun korona viime vuonna iski, kuormitus alkoi näkyä nopeasti joukossamme. Työtaakka painoi ja kasvoi.

Sen lisäksi tuli huolta puolisoiden lomautuksista, kotona opiskelevista koululaisista ja ikääntyneiden, eristyksissä olevien läheisten voinnista.

Nämä asiat koskettivat myös omaa perhettäni. Puolisoni toimisto siirtyi kotimme vierashuoneeseen ja jokaiselta neljältä lapseltamme katkesivat joukkuelajin urheiluharrastukset.

Esitin idean videovälitteisestä palvelusta, jossa ammattilaiset voisivat saada keskusteluapua esimerkiksi työnohjaajilta ja psykoterapeuteilta. Ideasta tuli totta. Movendos Oy vakinaistaa palvelun tänä vuonna.

Minut palkittiin ideastani joulukuussa Queen Silvia Nursing Award -stipendillä. Aiemmin en tiennyt mitään tästä Ruotsin kuningattaren mukaan nimetystä organisaatiosta, joten olin voitosta iloisesti yllättynyt.

Olen odottanut koko vuoden kutsua Tukholmassa pidettävään juhlaseremoniaan. Se on siirtynyt koronan vuoksi, mutta nyt kutsu viimein tuli, ja juhla on tänä syksynä! Kuningatar Silvian pitäisi kunnioittaa sitä läsnäolollaan.”

 

Vuonna 1995 Inka oli ratsastusleirillä Parkanossa.

 

Inka Häkkinen

39-vuotias ensihoitaja ja sairaanhoitaja Kouvolan Myllykoskelta.

Jos en olisi hoitoalalla, tekisin jotain suoritus- ja tuloskeskeistä työtä.

Teksti Erja Taura-Jokinen

Lue lisää:

Heidi opiskeli hoitajaksi kotikaupungissaan: "Vasta silloin huomasin Kemin haalarikansan"