Itsemyötätunto on sukupolvelleni vaikeaa. Meille on opetettu, että ihmisen pitää ansaita hyväksytyksi tuleminen työllään ja kiltteydellään. Tämän vuoksi olen aika vaativa itseäni kohtaan – väsymisen uhallakin. Joudun toistuvasti muistuttamaan itseäni siitä, että vähempikin riittää.
Itsemyötätunto on erityisen vaikeaa silloin, kun nuori potilas menehtyy kesken elvytyksen. Mietin, olenko tehnyt kaiken tarvittavan. Jäikö minulta huomaamatta jotain, jolla olisin voinut estää tapahtuneen?
Järki sanoo, ettei jossittelu auta. Siitä huolimatta mieli syyllistää ja tahtoo kelata tapahtunutta uudelleen ja uudelleen. Tällöin palautan mieleen entisen esimieheni sanat: sinä teit parhaasi. Pitää hyväksyä, että aina se ei riitä. Vaikka seisoisit päälläsi, et voi muuttaa tapahtunutta. Kyllä se siitä.
Kuolema on tullut työssäni tutuksi. Olen lohduttanut potilaiden omaisia ja myötäelänyt heidän surussaan. Hoitajan ammatillisuuteen kuuluu, ettei ota toisen surua omakseen. Se ei onnistuisikaan, sillä jokaisen ihmisen suru on omanlaisensa.
Olen vuoden sisällä menettänyt koko lapsuuden perheeni: isän, äidin ja veljeni perätysten. Suuren menetyksen kohdannut ihminen ei ole enää sama kuin ennen. Menetykseni jälkeen ymmärsin entistäkin kirkkaammin, että elämä on tässä ja nyt.
Perhe tietää, että on kaikkien etu, että minä saan nukkua.
Nykyään suljen silmät kodin sotkuilta, enkä jaksa naputtaa ihan pienestä. Jos töissä on kaaos, en mene siihen mukaan, vaan rauhoitan mieleni. En kuluta itseäni murehtimalla huomista, vaan olen utelias tulevaa kohtaan. Asiat ovat järjestyneet tähänkin asti. Miksi ne eivät järjestyisi jatkossakin?
Olen valinnut myönteisen asenteen tietoisesti. En halua jäädä kiinni ikäviin tunteisiin, vaan koetan miettiä asioihin uutta näkökulmaa. Se vaatii kieltämättä ponnistelua ja aikaa. Moni asia näyttää aamulla paremmalta kuin illalla nukkumaan mennessä – seuraavana päivänä vielä paremmalta.
Väsyneenä on vaikea olla positiivinen. Vaalin untani. Jos olen oikein väsynyt, valtaan makuuhuoneen kokonaan itselleni ja otan kaikki keinot käyttöön korvatulpista silmämaskiin ja painopeittoon. Perhe tietää, että on kaikkien etu, että minä saan nukkua.
Olen työskennellyt hoitajana 28 vuotta. Vuodet ovat tehneet minusta entistä armollisemman itseäni kohtaan. Annan aikaani muullekin kuin työlle. Saan voimaa kaksi- ja nelijalkaisista perheenjäsenistäni. Kun kuljen metsässä tai juoksen koirieni kanssa agilityradalla, olen siellä myös ajatuksissani.
Ehkä jonain päivänä minä voin olla se viisas vanhempi hoitaja, joka valaa nuorempiinsa itsemyötätuntoa. Kyllä se siitä.”
Anne-Marin jaksamisen avaimet
1. Myönteinen elämänasenne: näkökulmaa voi tietoisesti vaihtaa.
2. Hyvät harrastukset: koirat ja ratsastus.
3. Riittävän pitkä ja laadukas uni: silmämaski ja korvatulpat.
Teksti Virve Järvinen
Lue lisää:
Vaikeina hetkinä kannattaa kohdella itseään kuin hyvää ystävää
