Minua ei oikeastaan tarvittaisi Fuengirolassa, jos kaikki täällä asuvat suomalaiset opettelisivat espanjaa, sanoo Suomen merimieskirkon sosiaalikuraattori Tia Raunio, 56. Espanjan terveydenhoitojärjestelmä on hyvä ja ilmainen, mutta palvelua saa vain espanjaksi – ei esimerkiksi englanniksi.
”Espanjalaiset ovat sitä mieltä, että heidän ei tarvitse puhua muita kieliä. Esimerkiksi viranomaiset eivät puhu englantia, vaikka osaisivatkin. Palvelun saa eurooppalaisella sairaanhoitokortilla ilmaiseksi kuka tahansa turisti, mutta ilman yhteistä kieltä se on vaikeaa.”
Jos suomalaisilla on vakuutus, he voivat mennä yksityisiin sairaaloihin, joissa puhutaan englantia. Mutta ihmiset luottavat yleensä eurooppalaiseen sairaanhoitokorttiin ja päätyvät julkisiin palveluihin.
”Ne ovatkin täällä tasokkaita ja ilmaisia. Minulle ei tullut mieleenkään lähteä Suomeen, kun sairastuin täällä rintasyöpään joitain vuosia sitten.”
Työikäiset muuttavat Suomesta Espanjaan suurin odotuksin, vaikka esimerkiksi puhelinmyyntityön palkka ei ole riittänyt elämiseen enää vuosiin, Tia sanoo.
”Huoneen vuokra on 800 euroa kuussa ja palkka 1 000 euroa. Koko perheensä tuoneet huomaavat pian, että rahat eivät riitä elämiseen.”
Espanjan Aurinkorannikolla asuu noin 35 000 suomalaista. Alueen suomalaiskeskittymä Fuengirola tunnettiin aikaisemmin kansaneläkeläisten paratiisina, mutta viime vuonna Kela lopetti vanhuuseläkkeen ja työkyvyttömyyseläkkeen maksamisen ulkomaille. Moni palasi Suomeen. Eniten Tian asiakkaissa on työikäisiä, mutta suurin osa hänen ajastaan menee ikäihmisten asioihin. Heidän ongelmansa ovat monisyisiä. Samaan aikaan voi pettää muisti, terveys ja talous.
Vaellus muutti suunnan
Tia muutti Espanjaan rakkauden perässä parikymmentä vuotta sitten. Hän tapasi tulevan aviomiehensä Pablo Sangüesan Pohjois-Espanjassa Camino de Santiagon vaellusreitillä, jossa hän oli vaelluksella ystävänsä kanssa. Tia ei osannut yhtään espanjaa, mutta Pablo puhui englantia.
”Olin ollut tuolloin neljä vuotta hanketyössä Tansaniassa ja virkavapaalla diakonissan työstäni Raision seurakunnassa. Irtisanouduin siis kahdesta työstä ja muutin Madridiin! Kielen opettelu vei aikansa.”
Kun Tia oli saanut sairaanhoitajan tutkintonsa laillistettua, hän työskenteli sairaanhoitajana vammaisten päiväkeskuksessa Madridissa. Hän rakasti työtään, mutta lopulta päivittäinen kahden tunnin työmatka aamuin illoin kävi liian raskaaksi.
Tian ja Pablon koti on maalla, vuoristossa Madridin laitamilla kilometrin korkeudessa. Nykyään Tialla on myös vuokrakaksio Fuengirolassa, josta on matkaa Madridiin 600 kilometriä.
”Kerran kuussa käyn kotona pitkän viikonlopun. Pablo on eläkkeellä ja voi välillä tulla kuukaudeksi luokseni Fuengirolaan.”
Puheluita ja kotikäyntejä
Merimieskirkon sosiaalikuraattorina Tia ratkaisee asiakkaiden ongelmia enimmäkseen puhelimessa tai sähköpostitse. Kerran viikossa hän päivystää Aurinkorannikon seurakuntakodilla kello 10–14. Asiakaskontakteja on päivittäin parikymmentä.
Tia on koostanut nettiin tietopaketteja eri palveluista, jotta hänen ei aina tarvitsisi kertoa samoja asioita. Suomalaisessa seurakunnassa on kaksi pappia, ja konsulaatin kolme virkailijaa hoitavat suomalaisturistien asioita, mutta vakituisesti Fuengirolassa asuvat suomalaiset tulevat ongelmineen Tian luokse. Valtaosa ongelmista liittyy päihteisiin, mielenterveyteen tai talouteen.
”Fuengirolassa asuu paljon kolmikymppisiä työkyvyttömyyseläkkeellä olevia, jotka ovat muuttaneet tänne edullisemman elämän toivossa. Heistä osa jäi tänne, vaikka suomalaisen työkyvyttömyyseläkkeen maksaminen ulkomaille lopetettiin viime vuonna. Heitä rahoittavat usein vanhemmat. He aiheuttavat täällä usein ongelmia ja ottavat minuun yhteyttä, kun eivät saa asioitaan selvitettyä. Moni on luullut, että täällä saa kaikki palvelut suomeksi.”
Espanjalaiset sosiaalityöntekijät pyytävät Tialta usein apua. Vähän aikaa sitten Tia saattoi hoivakotiin Espanjassa yli 20 vuotta asuneen suomalaisen, joka osasi espanjaa vain auttavasti eikä halunnut Suomeen.
”Jos muistisairaus on pitkällä, ei kielellä ole enää väliä. Yksi suomalainen muutti täällä halvimpaan mahdolliseen hoivakotiin ja oli siellä kuolemaansa saakka. Hän ei enää puhunut, mutta sai siellä hoivaa. Häneltä oli kuollut puoliso, eikä muita omaisia ollut.”
Espanjassa laki velvoittaa lapset hoitamaan iäkkäitä vanhempiaan. He joko maksavat hoivakodin tai kotihoitajan. Espanja päätti vastikään laillistaa puoli miljoonaa paperitonta siirtolaista. Heistä monet ovat eteläamerikkalaisia, jotka työskentelevät vanhusten kotihoitajina.
”Perinteisesti Espanjassa hoidetaan vanhukset kotona hoitajan avulla. Espanjalaiselle anopilleni palkattiin hoitaja, joka asui hänen luonaan ja oli töissä kuusi päivää viikossa. Hänen vapaapäivinään pojat hoitivat äitiään. Olen puhunut mieheni kanssa, että me toivoisimme tulevamme hoidetuksi tällä kotihoitomallilla.”
Tia tekee yhteistyötä myös poliisin kanssa. Joskus suomalainen voi soittaa hänelle huolissaan, ettei ole nähnyt naapurin mummoa pitkään aikaan. Paikalle tarkistamaan lähtevä poliisi menee tarpeen vaatiessa vaikka oven läpi. Jos kuolleelle suomalaiselle ei löydy omaista, Fuengirolan kaupunki maksaa tuhkauksen.
Lasten hätä koskettaa
Eniten Tiaa koskettavat lasten vaikeudet. Kun vanhemmille tulee ongelmia, voi perheestä tulla lastensuojeluperhe. Espanjassa on koulupakko, ja jos poissaoloja on paljon, koulu ottaa yhteyttä lastensuojeluun. Jos lapset on laitettu espanjalaiseen kouluun kielitaidottomina, heitä saatetaan kiusata ja he alkavat lintsata, kun eivät ymmärrä kieltä.
”Kuulen näistä lapsista espanjalaiselta viranomaiselta. He tarjoavat lastensuojeluperheelle minun numeroani. Menen mukaan tukihenkilöksi, jos perhe pyytää. Onneksi ongelmat ratkeavat usein kertakäynnillä, kun vanhemmat ymmärtävät, että kouluun pitää mennä. Huostaanottoon eteneviä tapauksia ei ole vielä tänä vuonna ollut.”
Paljon on myös vanhempien huoltajuuskiistoja, joissa toinen vanhempi on Suomessa ja toinen Espanjassa. Tialle soittaa usein Suomesta sosiaalityöntekijä, joka kertoo asiakasperheen lähteneen Fuengirolaan.
”Hän pyytää minua etsimään heidät ja tekemään olosuhdeselvityksen. En ole viranomainen, joten en voi tehdä selvitystä. Voin jutella heidän kanssaan ja neuvoa, en muuta.”
Kesäksi Suomeen
Tialla on vielä kymmenen työvuotta ennen eläkettä.
”Palkitsevinta työssäni on merkityksellisyyden tunne. Hain tätä työtä sairastettuani syövän viisikymppisenä. Harva uskoi, että saisin paikan. Mutta elämän- ja työkokemuksestani on monille hyötyä. Osaan rajata työn ja vapaa-ajan, eikä työ aja minua burnoutin partaalle.”
Sosiaalisen työn vastapainoksi Tia kaipaa omaa rauhaa. Mieluiten hän lähtee rannalle yksin kävelylle.
”Olen ollut 23 vuotta poissa Suomesta, mutta käyn kotimaassa vähintään kahdesti vuodessa. Mieheni rakastaa Suomea, ja kesällä olemme aina mökillä Naantalissa. Siellä saan saunoa koko vuoden edestä.”
