Miten niskat voivat olla näin kipeät, ihmetteli kätilö Alina Rannisto, 36. Taitaa johtua tien kunnosta, ehdotti paikallinen kollega. Takana oli parin tunnin ajo jeepillä Etelä-Sudanin monttuisilla teillä eikä jousitus ollut hääppöinen.
Etelä-Sudan on yksi maailman köyhimmistä maista, ja se näkyy kaikessa. Alina työskenteli maassa avustustyöntekijänä puoli vuotta. Sinä aikana hän kulki liikkuvan klinikan mukana ja työskenteli sairaalan synnytysosastolla Renkin kaupungissa maan pohjoisosassa.
Renkin kaupungista on vain noin tunnin ajomatka maan vilkkaimmalle rajanylityspaikalle Sudanin rajalle. Pakolaisvirta on kova, sillä naapurimaa Sudan on ollut jo kolme vuotta sisällissodassa. Sitä on luonnehdittu jopa maailman pahimmaksi humanitaariseksi kriisiksi. Tuhansia on tapettu, ja miljoonat ihmiset ovat joutuneet jättämään kotinsa.
Renkin maakunnan väkiluku on kasvanut viime vuosina valtavasti. Pakolaisten joukossa on sekä sudanilaisia että kotiseuduilleen palaavia eteläsudanilaisia. Alueella on pakolaisille YK:n transit-keskuksia, joista ihmiset jatkavat eri puolille maata. Osa jääkin ja syntyy uusia asutuksia. Koska väkiluku kasvaa, niukkuutta jakaa yhä suurempi joukko.
Etelä-Sudan on maailman nuorin itsenäinen valtio. Se itsenäistyi vuonna 2011 Sudanista. Myös Etelä-Sudan ajautui sisällissotaan, mutta se päättyi vuonna 2018.
”Kaikesta näkee, että Etelä-Sudanilla ei ole takanaan tasaista rauhan aikaa. Lisäksi puolet vuodesta on kuivaa ja puolet vuodesta tulvii. Riittämättömät resurssit ulottuvat infraan, terveydenhuoltoon, kaikkeen. Paikallisten luovuus ja ratkaisukyky herättivät minussa ihailua – niin korni kuin mielikuva köyhistä ja iloisista afrikkalaisista onkin”, Alina sanoo.
Veden vähyys on varsinkin kuivana kautena ongelma. Iso osa Lääkärit ilman rajoja -järjestön työtä on puhdistaa vettä, kuljettaa ja jakaa sitä.
Vain yksi doppler
Alina oli Etelä-Sudanissa kuivan kauden aikaan marraskuusta toukokuulle. Klinikkareissuilla näkyi apinanleipäpuita ja perinteisiä savi- ja olkimajoja. Klinikka vei palveluja alueille, joilta on vaikea päästä terveyspalveluiden luo huonokuntoisten teiden ja kulkuneuvojen puutteen takia. Alina vastasi seksuaali- ja lisääntymisterveydestä. Hän piti kylissä paikallisten kätilöiden kanssa äitiysneuvolaa ja antoi ehkäisyneuvontaa.
Liikkuva klinikka kiertää kyliä päivittäin. Alina pyrki lähtemään sen mukaan noin kerran viikossa. Pääosan ajasta hän työskenteli sairaalan synnytysosastolla. Sairaala oli aiemmin terveyskeskus, mutta se on vähitellen kasvanut seudun väkimäärän lisääntyessä pieneksi sairaalaksi. Sairaala-alue koostui rakennusten lisäksi hoitoteltoista.
Sairaalassa syntyi kuukaudessa vajaat 200 vauvaa. Vähäiset resurssit näkyivät esimerkiksi siinä, että koko sairaalassa oli sikiön sykkeen seurantaan yksi doppler.
”Silti sykkeitä seurattiin WHO:n suositusten mukaan. Sairaalassa oli taitavia paikallisia kätilöitä, joiden motivaatio ja sitoutuminen työhön näkyi. Heillä oli halu tehdä parhaansa. Välineet olivat rajatut ja niillä oli pärjättävä. Käsillä tehtävä työhän on kätilön ammatin perusta.”
Monet vaivat kuten malaria ja virtsatietulehdukset olisivat paremmilla resursseilla helposti ehkäistävissä.
Synnytyskomplikaatioita, keskenmenoja ja infektioita oli paljon. Neuvolapalveluiden puutteen huomasi. Monet vaivat kuten malaria ja virtsatietulehdukset olisivat olleet paremmilla resursseilla helposti ehkäistävissä. Kotona synnyttäminen oli tavallista, ja ihmisille joutui perustelemaan, mitä hyötyä sairaalasynnytyksestä olisi. Monella ei heikkojen kulkuyhteyksien vuoksi ollut edes mahdollisuutta tulla sairaalaan.
Usein sairaalaan lähdettiin vasta, kun jokin oli pielessä. Esimerkiksi lähikylästä sairaalan tuli voipunut nainen, joka oli jo synnyttänyt, mutta istukka oli juuttunut. Kun lääkäri tutki hänet, ilmeni, että istukan lisäksi ulostuloa vartosi vielä toinen vauva. Naisella ei ollut aavistustakaan, että hän odotti kaksosia.
”Kylmä hiki ehti nousta, sillä ensimmäisen vauvan syntymästä oli jo toista tuntia, mutta niin vain toinen vauva syntyi. Työ on välillä huikeata!”
Keskosia syntyi paljon. Alina muistaa 700-grammaisena syntyneen sitkeän vauvan, jonka ennuste ei näyttänyt hyvältä, mutta äiti oli hyvin motivoitunut. Hän piti vauvaa ihokontaktissa, lypsi maitoa ja syötti ruiskulla. Viikossa vauvan paino kasvoi kiloon ja senkin jälkeen kasvu jatkui hyvänä.
Sisällissodan jäljet
Moni Etelä-Sudanissa asuva nainen ja lapsi on kokenut seksuaaliväkivaltaa, sillä sitä on käytetty järjestelmällisesti sodan yhtenä aseena. Lääkärit ilman rajoja -järjestö kouluttaa paikallisia ja yrittää madaltaa avun hakemisen kynnystä, mutta se ei ole helppoa. Koska aihe on sensitiivinen, kansainvälisen järjestön on tärkeä kysyä paikallisilta, millainen apu auttaisi.
”Naisilla on pelko, että joku saa kuulla tapahtuneesta, eivätkä he tiedä, mitä apua olisi saatavilla. Me voimme auttaa esimerkiksi hivin, seksitautien ja raskauden ehkäisyssä. Moni myös ajattelee, että paha asia tuli ja meni. Siitä on turha puhua. Hyväksikäyttö on niin arkista ja tavallista. Naisilla on muitakin huolia.”
Alina sanoo miettineensä, että hänen käsiensä läpi meni uhreja todennäköisesti päivittäin, mutta hän ei saanut tietää läheskään kaikkien kokemuksista.
Rajallisuuden sietoa
Alina asui noin viidentoista Lääkärit ilman rajoja -työntekijän kanssa heille vuokratussa talossa. Jokaisella oli oma makuuhuone, mutta keittiö ja olohuone olivat yhteiset. Vessat ja suihkut olivat ulkona.
Kokit valmistivat lounaan ja illallisen, joka oli usein papuja ja riisiä, koska juuri muita aineksia ei ollut. Työntekijät saivat liikkua ulkona yksikseenkin ja lähellä oli paikallinen tori, josta sai mehua, limsaa ja hedelmiä. Alina käveli myös vartin työmatkan. Kotiintuloaika oli kello 18, kun pimeä alkoi.
Alina kertoo, että alue oli Etelä-Sudanin rauhallisimpia seutuja. Ihmiset olivat todella ystävällisiä eikä hän pelännyt turvallisuutensa puolesta.
”Edellisellä keikallani Irakissa ulkona liikkuminen oli rajoitettua eikä yksin voinut lähteä minnekään. Sillä, että sain laittaa kuulokkeet korville ja kävellä töihin, oli suuri merkitys, hetken vapaus.”
Työaika oli 7.30–16.30, mutta Alinan mukaan kaikki tekivät pitempää päivää, sillä työtä oli loputtomasti. Vapaa-ajalla kansainvälinen porukka pelasi paljon korttia. Joskus talon terassilla grillattiin ja tanssittiin.
Uteliaisuus ja halu nähdä eri tapoja tehdä työtä vetävät tamperelaista Alinaa ulkomaille.
”Sankaruus on aika kaukana avustustyön arjesta. Pikemminkin se on oman rajallisuuden sietoa. Välillä mietin, miten paljon enemmän voisin auttaa Etelä-Sudanissa Taysin välineillä. Yksi ihminen ja jopa yksi järjestö voi tehdä vain rajatun määrän.”
Alinan vanhemmat tasapainoilevat kauhun ja ylpeyden rajamailla.
Reissu muutti Alinaa.
”Kehityin ammatillisesti, kun jouduin kaivelemaan ja myllyttämään osaamistani. Olen oppinut paljon luovuutta ja boksin ulkopuolista ajattelua. Myös kärsivällisyyteni ja kykyni sietää kaaosta kasvoivat.”
Alina kertoo, että hänen vanhempansa tasapainoilevat kauhun ja ylpeyden rajamailla, mutta kannustavat häntä lähtemään avustustöihin. Alina palasi kotiin Tampereelle toukokuun lopussa.
”Kotiin on kiva palata. Näin muutaman päivän jälkeen olo on epätodellinen kuin katsoisi kaikkea vielä ulkoapäin. Kontrasti Etelä-Sudanin ja Suomen välillä on niin räikeä. Muutamassa viikossa taidan jo taas valittaa pikkuasioista. En ehkä kuitenkaan ole mikään Äiti Teresa.”
