”Kuuntele, jos nuori tulee puhumaan hyväksikäytöstä”, sanoo kätilö Miia Sillman Koskela
Kätilö ja ex-urheilija Miia Sillman Koskela joutui lapsena seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi. Traumojen käsittely pilasi hänen urheilu-uraansa, mutta enää asia ei hallitse elämää.
Miia Sillman Koskela haluaa murtaa lasten ja nuorten hyväksikäyttöön liittyvää vaikenemisen kulttuuria. Häpeä ei ole uhrin, vaan vastuu on aina tekijällä.
Kuva: Riina Peuhu
Kirjoittaja
Terhi Mäkinen
4.2.2026 klo 9:05
Hevoset olivat kätilö Miia Sillman Koskelalle, 30, lapsena henki ja elämä. Lähellä perheen kesämökkiä Tampereen Teiskossa oli ratsastustalli, jonne Miia kulki kotoakin käsin. Vaikka Miia ei sitä kenellekään kertonut, kaikki ei ollut tallilla niin kuin piti.
Pitkään hän pyyhki mielestään tallin omistajan, tunnetun ravivalmentajan käytöksen.
”Rakastan hevosia. Sen vuoksi siedin sitä. Vieläkin, kun haistan lannan tuoksun, olen ihan, että ihanaa. Eläimiä saa paijata ja ne ovat läsnä. Siinä se koukku on.”
Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy
Miia kertoo hyväksikäytön olleen asiattomia puheita, väkisin halailua, pussailua ja koskettelua, joka eteni vähitellen. Se tuntui väärältä ja hävetti.
Miia muistaa oireilleensa koulussa, mutta hän ei siihen aikaan tiedostanut, miksi. Jälkikäteen hän näkee, että voi jo ala-asteella huonosti. Hän saattoi räjähdellä eikä luottanut ihmisiin. ”Taisin olla raskasta seuraa sekä opettajille että luokkakavereille.”
Vanhemmille hyväksikäytön paljastuminen oli iso järkytys.
Vain sana sanaa vastaan. Niin vastasi asianajaja, kun perhe kysyi apua. Miia päätti, ettei puhu asiasta enää koskaan.
Nopeat liikkeet
Viime vuosina Miian elämässä on tapahtunut paljon. Miia lopetti seitsenottelijan uransa, valmistui kätilöksi, sai vauvan ja meni naimisiin. Hän muutti miehensä kanssa Pohjanmaalle ja taas takaisin Pirkanmaalle.
”Nopeat liikkeet on näyttäviä”, hän sanoo hymyillen.
Jouluksi perhe Sillman-Koskela muutti omakotitaloon Tampereen liepeille. Joulu–tammikuuksi Miia sai töitä Taysista, ja puoliso Konsta Koskela jäi vuorostaan vauvan kanssa kotiin.
Miia on tehnyt keikkaa sen, mitä on pystynyt. Hän kiittelee tukiverkkoja. Lähellä Pirkanmaalla asuvat äiti, isä ja neljä sisarusta. Esimerkiksi melkein aikuinen veljen tytär auttaa reilun vuoden ikäisen vauvan hoitamisessa.
”Opiskeluaikana sanottiin, että hoitoalalla et tule työttömyyttä näkemään. Töitä on aina. En osannut odottaa, että tilanne muuttuu niin nopeasti. Nyt tuntuu, että juuri mitään paikkoja ei ole tarjolla.”
Miia jännitti raskaaksi tultuaan, nousevatko traumat pintaan, mutta onneksi niin ei käynyt.
Miian ja Konstan yhteinen tarina alkoi kymmenen vuotta sitten.
”Moni urheilija löytää puolison urheilupiireistä. Mekin tapasimme maajoukkueleirillä. Aina urheilijoiden väliset suhteet eivät ole helppoja, koska huippu-urheiluun liittyy tietty itsekkyys. Toisaalta toinen urheilija ymmärtää parhaiten, mitä toinen käy läpi.”
Naimisiin he menivät tyttären ristiäisissä, mikä oli yllätys melkein kaikille.
”Ehkä vielä joskus järjestämme oikeat häät. Näin olemme luvanneet, mutta siihen voi mennä toiset kymmenen vuotta.”
Ei tippaakaan ikävä
Moni kysyy Miialta somessa, kaipaako hän kilpaurheilua. Hän vastaa, ettei tippaakaan.
”Koen, että olen nähnyt urheilijan elämän joka kolkan. Olen saanut urheilulta kaiken sen, mitä hain, eikä mikään jäänyt kaihertamaan. Toisaalta selkävammani olivat sellaisia, että vaihtoehtoja ei ollut. Toki urheilun parissa tavattuja ihmisiä tulee ikävä.”
Miia kertoo penkkiurheilun olevan rankkaa ja sykkeiden korkealla, koska kisaamassa on paljon tuttuja, joiden puolesta jännittää.
Miia kokee nähneensä urheilijan elämän kaikki puolet eikä haikaile sen perään. Kuva Suomi–Ruotsi-maaottelusta Tukholmasta kesältä 2021.
Urheilun parista Miialle jäi läheiseksi ystäväksi kilpakaveri Maria Huntington, jonka kanssa nyt voi jakaa vauva-arkea, sillä Marialla on kaksi pikkuista.
Parhaimpana saavutuksenaan Miia pitää kesän 2019 universiadeja eli korkeakouluopiskelijoiden kisoja Napolissa, jotka hän voitti ennätyspisteillään. Hän oli seitsenottelun Suomen mestari vuosina 2021 ja 2022. Urheilu-uran hän päätti 2023 selkävammojen vuoksi.
Toksinen kulttuuri
Terapia ja aika. Ystävien ja puolison tuki. Miia sanoo, että ne ovat auttaneet häntä käsittelemään hyväksikäyttöä.
”Iän myötä koen, että asiasta on helppo puhua. Raskaaksi tullessa jännitin, nousevatko traumat pintaan. Mutta ei, ainoa, mitä koen, on vahva halu suojella lastani, jottei hän tulisi koskaan kokemaan samanlaista. Sujahtaminen äitiyteen on sujunut smuutisti.”
Kun Miia sai poliisista ensimmäisen ravivalmentajaa koskevan puhelun vuoden 2020 alussa, hän meni aluksi lukkoon.
”Poliisi kysyi, tunnenko henkilön ja onko jotakin tapahtunut. Koska poliisi osasi kysyä, arvasin, että heillä oli jotakin tietoa. Päätin kertoa ja oksentaa kaiken, mitä oli tapahtunut.”
Tutkinnan aikana Miian viha ryöpsähti ja traumat nousivat pintaan. Häntä auttoivat urheiluakatemian urheilupsykologian palvelut, joita hän sai käyttää asian käsittelemiseen.
Somessa on helppo laittaa urheilijalle viesti, että olitpa paska tänään. Mutta ei voi tietää, mitä toisella on elämässä meneillään, jos urheilu ei suju. Toivoisin armollisuutta.
Miia joutui keskeyttämään seuraavana kesänä tärkeät kisat, koska tiesi, että oikeuskuuleminen on heti niiden jälkeen. Keskittymisestä ei tullut mitään.
”Somessa on helppo laittaa urheilijalle viesti, että olitpa paska tänään. Mutta ei voi tietää, mitä toisella on elämässä meneillään, jos urheilu ei suju. Toivoisin armollisuutta.”
Hyväksikäytön läpikäyminen pilasi Miian urheilu-uraa, mutta vaihtoehtoja ei ollut. ”Koskaan ei ole hyvä aika käydä tällaisia asioita läpi, mutta koen, että ne on pakko kohdata.”
Miialle ja muille uhreille tekijän tuomio oli iso helpotus ja iso voitto. Miia kuvailee sen tuntuneen siltä kuin apina olisi pudonnut selästä. Ravivalmentaja tuomittiin 4,5 vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen lapsiin kohdistuvista seksuaalirikoksista. Miian tapauksessa kyseessä oli lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö, kun hän oli 10–14-vuotias.
Tuomittu oli tunnettu huumorimiehenä, ja monen oli vaikea uskoa hänestä moista. Lähivuosina useampi mies hevosurheilun piiristä on tuomittu hyväksikäytöstä.
”Ravipiireissä on vielä melko toksinen kulttuuri. Sitä maailmaa olisi aika alkaa puhdistaa. Se on ravistelun tarpeessa”, Miia sanoo.
Merkitykselliset hetket
Kätilön ammatti tuntuu Miiasta nappivalinnalta.
”Saan olla mukana elämän ainutlaatuisissa, merkityksellisissä hetkissä. Työyhteisöt Pohjanmaalla ja Pirkanmaalla ovat olleet kuin kotiin tulisi. Joskus melkein hävettää, ettei yhtään harmita lähteä töihin.”
Miia jäi vanhempainvapaalle Seinäjoen keskussairaalan synnytysosastolta ja naistenosastolta. Siihen aikaan koti oli Konstan synnyinseudulla.
Rakastan kaikkea, mikä liittyy kätilön työhön: terveyttä, naiseutta, synnyttämistä.
Kätilöksi Miia opiskeli Turussa. Lukioaikana hän pallotteli mielessään myös fysioterapeutin ammattia.
”Ajattelin, että urheilu-taustani vuoksi minulla voisi olla fysioterapeuttina annettavaa. Toisaalta tunnen luonteeni ja kaipaan nopeatempoisuutta ja vauhtia. Rakastan kaikkea, mikä liittyy kätilön työhön: terveyttä, naiseutta, synnyttämistä – kaikkea sitä. Uskon, että se on minulle loppuelämän ammatti.”
Ehkä yrittäjäksi
Miian lapsuudenperheessä maalla Teiskossa urheilu oli elämäntapa – kaikki urheilivat. Miialla on kolme veljeä ja yksi sisko. Lapset painivat, hiihtivät ja yleisurheilivat. Miia muistaa osallistuneensa kyläkisoihin ensimmäisen kerran ehkä 4-vuotiaana.
Totisemmin Miia alkoi harjoitella 14–15-vuotiaana, kun oli siirtymässä yläasteelta lukioon.
”Murrosiässä kävin monet tappelut äitini kanssa, kun en olisi jaksanut treenata ja muut menot kiinnostivat. Kiitos äidille jämäkkyydestä.”
Miia kokee, että urheilu-tausta auttaa kätilön työssä.
”Koen olevani itseohjautuva. Olen jo nuoresta tottunut ottamaan vastuuta tekemisistäni ja pohdiskelemaan omaa suoritustani. Luulen, että se näkyy työotteessani. Kilpaurheilussa olen tottunut olemaan paineen alla, se muovaa paineensietokykyä kovemmaksi. Pystyn käsittelemään positiivista ja negatiivista palautetta. Negatiivistakin väistämättä tulee, kun kohtaa erilaisia ihmisiä.”
Äidiksi tultuani huomasin, että olisin kaivannut paljon tukea, vaikka olenkin kätilö.
Miia haluaa kartuttaa työvuosia ja kerätä kokemusta kätilönä. Myöhemmin häntä saattaisi kiinnostaa yrittäjyys.
”Äidiksi tultuani huomasin, että olisin kaivannut paljon tukea, vaikka olenkin kätilö. Synnytysvalmennuksista on karsittu ja synnytyksen jälkeen huomio neuvolassa siirtyy paljolti vauvaan. Lapsihaaveisiin vaikuttaa, millainen matka ensimmäisen vauvan kanssa on. Ennen vanhaan synnyttäjällä oli yhteisön tuki, ehkä yhteinen tupa isovanhempien kanssa. Nykyään eletään tiiviissä pikkuperheessä.”
Kynnys kertoa
Kynnys kertoa hyväksikäytöstä oli Miialle korkea.
”Siksi tahtoisin sanoa, että jos nuori tulee puhumaan hyväksikäytöstä, kuuntele. Ei pidä pelästyä, vaan kuunnella. Nuori puhuu ihmiselle, jonka kokee turvalliseksi.”
Miia uskoo, että omien kokemusten vuoksi hän osaa kätilönä tukea ehkä ripauksen paremmin vaikeassa elämäntilanteessa olevia.
”En hetkahda pienestä. Saatan aavistaa, mitä ihminen on käynyt läpi. Toivon, että hyväksikäyttö oli pahinta, mitä saan elämässäni kokea.”
Ikävät tapahtumat eivät ole poistaneet Miian rakkautta hevosiin.
”Olen jo Konstalle puhunut, että näen tyttärestä, että hän haluaa shetlanninponin.”
Valveutuneempi maailma
Miia on halunnut murtaa hyväksikäyttöön liittyvää vaikenemisen kulttuuria. Hän on halunnut kertoa asiasta avoimesti, jotta se auttaisi saman kokeneita – he eivät ole yksin. Häpeä ei ole uhrin, vaan vastuu on aina aikuisella.
”Luojan kiitos, kulttuuri on muuttunut. Nykyään tiedostetaan paremmin esimerkiksi se, millainen puhe on ok. Maailma on valveutuneempi.”
”Haluaisin sanoa vastaavaa kokeneelle: luota, että pääset asian päälle. Se voi koskettaa joka päivä, mutta enää tapahtunut ei vie toimintakykyä. Jonakin päivänä se ei enää ole mörkö.”
Hyväksikäytöstä ensi kertaa julkisesti kertominen talvella 2021 jännitti niin, ettei Miia edeltävänä yönä juuri nukkunut. Kun lehtijuttu levisi, viestejä tuli niin paljon, että Miian puhelin meni tilttiin. Palaute oli lähes sataprosenttisesti Miiaa tukevaa ja rohkaisevaa. Miia sai viestejä sekä miehiltä että naisilta, jotka olivat kokeneet saman.
”Olin vuosia lakaissut asian maton alle. Nyt en enää kompastu maton alla olevaan möykkyyn. Haluaisin sanoa vastaavaa kokeneelle: luota, että pääset asian päälle. Se voi koskettaa joka päivä, mutta enää tapahtunut ei vie toimintakykyä. Jonakin päivänä se ei enää ole mörkö.”
Miian avoimuus on rohkaissut jakamaan kokemuksia työpaikallakin.
”Olen huomannut, että hoitoalalla muillakin on takana rankkoja juttuja, jotka ovat voineet vaikuttaa siihen, että haluaa auttaa muita.”
