Oma lapsuus opetti: Tiedän, miten kehnot kaverit vaikuttavat

Jami Lyyra innostui hoitoalasta, koska kokin hommiin kuului liikaa siivoamista.

Kuvateksti
Jami Lyyra miettii, mitä seuraavaksi elämässä tekisi. Edelleen mielessä on sote-ala. Kuva: Juha Tanhua

Olin lapsena orastava nuoriso-rikollinen. Ensimmäistä kertaa poliisit etsivät minua, kun olin 7-vuotiaana karannut kotoa. Opettelin polttamaan tupakkia bussikuskeilta jääneillä jämillä. Se oli yksinhuoltajan pojan touhua Lahden Liipolassa 1980-luvun alussa. Pyörin kehnossa kaveriporukassa.

Pelastuksekseni muutimme toiseen kaupunginosaan, kun olin kahdeksan ja uudet kaverit tulivat kuvaan. Olin villi ja impulsiivinen oppilas ja tein vain asioita, jotka minua huvittivat. Matikan kirjan olin joskus tehnyt valmiiksi jouluun mennessä.

Kolmannella luokalla päätin, että minusta tulee kokki. Rakastin katsella telkkarin kokkiohjelmia. Jaakko Kolmonen oli idolini ja vähän myöhemmin myös Paul Bocuse.

Kokkikouluun menin ja sieltä valmistuin. Petyin ammatinvalintaani, koska kokin työssä piti siivota ja tiskata niin paljon. Armeijassa olin vielä talous-aliupseerina eli keittiössä töissä. Hoitoala alkoi kiinnostaa, nimenomaan lasten ja nuorten kanssa työskentely. Olin tottunut touhuamaan lasten kanssa, koska isän puolelta minulla on neljä pikkusisarusta.

Aloin valmentaa junnujen jääkiekkoa, joka oli ollut pitkään harrastukseni. Armeijaa ennen ja sen jälkeen siivosin, tein paperitöitä ja esimieshommiakin perheen siivousfirmassa, mutta se ei ollut tosiaan minun juttuni. Pääsin työkkärin työharjoitteluun päiväkotiin ja päätin hakea lähihoitajalinjalle.

Opiskelin päivät ja illat tein töitä perheen toisessa yrityksessä, ravintolassa. Sen päämyynti tuli alkoholista. Naureskelin opiskelukavereideni kanssa, että päivisin opiskelen hoitamaan ja illalla teen lisää hoidettavia. Opettajat suhtautuivat ajatukseen vähän nuivasti.

Ensimmäinen alan työpaikkani oli Koulutuskeskus Salpauksen ylläpitämä ryhmäperhepäiväkoti, jossa saimme lastenhoitajina kehittää itse työtämme. Joskus helpotimme perheen arkea viemällä lapsen päivän jälkeen äidille töihin. Oli myös kivaa ohjata lähihoitajaopiskelijoita. Siinä sain hyödyntää jääkiekkomaailmasta tuttua valmentavaa otetta: jokaisesta etsittiin vahvat puolet ja lähdettiin kehittämään niitä.

Seuraavaksi työskentelin vuoropäiväkodissa pienten lasten ryhmässä. Tykkäsin leikkiä lasten kanssa, olla läsnä ja touhuta. Kun määräaikaisuuteni oli päättymässä, sain töitä yksityisestä lastensuojelun sijaishuollon yksiköstä Hollolasta, johon tuotiin huostaan otettuja nuoria. Siitä kehkeytyikin melkein 12 vuoden pesti.

Kokkitaustani helpotti luottamuksen rakentamista, koska aina pystyi puhumaan lempiruoista. Liipola-tausta toi taas ymmärrystä siitä, että olosuhteiden takia voi moni asia mennä pieleen. Parasta oli, kun sain auttaa nuorta eteenpäin elämässä ja joku sai esimerkiksi haluamansa opiskelupaikan.

Työni ohella opiskelin sosionomiksi. Yksi nuori sanoi kerran, että minussa oli kaikista ärsyttävintä se, että osaan sanoa ikävät asiat mukavalla tavalla.

Politiikka alkoi kiinnostaa, koska halusin ymmärtää, miten kuntatalous toimii. Tällä hetkellä olen Lahden Kristillisdemokraattien puheenjohtaja.

Työyksikköni lopetettiin viime vuonna. Nyt minulla on hakusessa, mihin ryhdyn seuraavaksi. Teen väliaikaisesti muutto- ja asennustöitä. Takaisin sote-alalle olisi kuitenkin tarkoitus suunnata, kun vain löydän mielenkiintoisen projektin.

Missionani on vaikuttaa sote-alan esimiestyöhön. Olen käynyt liiketalouden yamk-kursseja, koska ristipölytyksen kautta saa parhaat ideat.

Eniten minua kiinnostaisivat konsultti- tai kehittämistehtävät. Sote-alalla johdetaan liikaa pelolla. Ja kutsumuksen sijasta pitäisi puhua mielestäni intohimosta.

Teksti Maija Joutjärvi