Reijo kyllästyi pätkätöihin

Mielenterveyshoitaja Reijo Utralla oli 55 peräkkäistä työsopimusta kolmentoista vuoden aikana.

Kuvateksti
Reijo Utra teki pätkätöitä yhteensä 13 vuotta. Kuva: Kristiina Kontoniemi

Reijo Utra sai tarpeekseen vuoden 2009 lopussa. Hän oli tehnyt pätkätöitä Juurikkaniemen sairaalassa Keuruulla yhteensä 13 vuotta. Pisin pätkä Keski-Suomen sairaanhoitopiirin palveluksessa oli kestänyt vuoden ja yhdeksän kuukautta, lyhyin yhden päivän. Työpaikka ja -tehtävät olivat aina samat.

Vapailta tavattiin soittaa töihin.

Työnantaja perusteli määräaikaisuuksia sijaisuuksilla, mutta Utra ei koskaan tiennyt, ketä hän oikeastaan sijaisti.
Kun työnantaja tarjosi uutta, 56:tta pätkää, Utra otti riskin ja sanoi ei. Seuraavana päivänä hän ilmoittautui työttömäksi työnhakijaksi ja marssi Tehyn Jyväskylän-aluetoimistoon selvittääkseen määräaikaisuuksiensa laillisuuden.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Tehyn juristi suositteli riitauttamaan asian.

Kesäkuussa 2012 Utra voitti Keski-Suomen käräjäoikeudessa nostamansa kanteen. Työnantaja joutuu maksamaan korvauksena vuoden palkan sekä kuuden kuukauden irtisanomisajan palkan ja oikeudenkäyntikulut.

Nyt Utraa harmittaa, ettei hän puuttunut tilanteeseen aiemmin. Lomia jäi pitämättä, koska niitä maksettiin lomakorvauksina aina pätkän päätteeksi. Hänelle kertyi myös säästövapaita, joita ei voinut pitää, koska sijaiselle ei kuulemma voi palkata sijaista.

Töitä sijaisille oli: vapailta tavattiin soittaa töihin ja vuoroja piti olla valmis vaihtamaan.

Utra kokee, että työnantaja kohteli häntä paremmin kuin monia muita. Loputtomalta näyttänyt ketjuttaminen vei silti työstä ilon: työtä on hankala tehdä hyvin, kun tulevaisuus on epävarma.

Mielenterveystyössä kärsii myös hoidon jatkuvuus ja suhteet potilaisiin.
– Ikävä sanoa potilaalle, että en ehkä ensi viikolla tulekaan hoitamaan sinua.

Pätkätyöläisen työsuhdeturva on heikko. Elämä on sovitettava työsopimusten keston ja jatkon mukaan. Lisäksi pätkätyöt aiheuttavat katkoja palkanmaksuun ja pakottavat paperisotaan työttömyyskassan kanssa.

Vuonna 2008 Utra oli hakenut vakituista työtä, mutta ei ollut tullut valituksi. Hän ahdistui tilanteesta niin, että joutui jäämään sairauslomalle. Tätä ennen hän oli ollut poissa töistä sairauden vuoksi vain yhden päivän.

– Miten voi hoitaa mieleltään sairastunutta, jos omat ja työnantajan asiat eivät ole kunnossa?

Oikeusprosessin käynnistäminen ei varsinaisesti pelottanut, mutta siihen valmistautumisessa riitti pohdittavaa. Hän tiesi kuitenkin koko ajan olevansa oikealla asialla.

Taistelu työnantajan kanssa ei ole hänestä toivottavaa, ja epäkohtien nostaminen esiin tuomioistuimessa asti on raskasta. Kaikki pääsisivät helpommalla, jos ongelmat pystyttäisiin käsittelemään työpaikalla.

Toivottavasti tuomio vaikuttaa sairaanhoitopiirin henkilöstöpolitiikkaan.

Työnantaja yritti sovitella riitaa ensimmäisen kerran vasta oikeudenkäyntipäivänä. Utra ei kuitenkaan tarttunut esitettyyn korvaukseen, koska oikeus olisi jäänyt toteutumatta. Sovintosopimus kun ei ota kantaa siihen, toimiko työnantaja väärin.

Raha ei sinänsä ollut tärkeää, mutta pitkään vähillä rahoilla eläneelle sekin on tervetullutta.

– Minulla on hyvä mieli siitä, että uskalsin sohaista muurahaispesää. Toivottavasti tuomio vaikuttaa sairaanhoitopiirin henkilöstöpolitiikkaan.

Utra on ollut työttömänä työnhakijana siitä lähtien, kun hän kieltäytyi jatkamasta pätkätöissä. Oikeusprosessi oli henkisesti sen verran raskas, että hän ei ole jaksanut keskittyä aktiivisesti työnhakuun.

Aika on kulunut lapsenlapsia ja omaa äitiä hoitaessa. Hän on myös suorittanut atk-ajokortin ja hygieniapassin ja toivoo niistä olevan hyötyä työnhaussa.

Nyt oikeudenkäynti on menneisyyttä. Voitto on antanut uutta itseluottamusta, jonka turvin hän toivoo työtä löytyvän. Pätkätöihin hän ei enää halua, mutta yötyökään ei pelota miestä, joka on entiseltä ammatiltaan leipuri.

– Kova hinku olisi päästä vielä työelämään.

Perusteltu syy

  • Työsopimuslain mukaan työsopimus on voimassa toistaiseksi, jollei sitä ole tehty perustellusta syystä määräaikaiseksi.
  • Oikeus voi tulkita ketjutetut määräaikaiset työsuhteet toistaiseksi voimassa olevaksi työsuhteeksi, jos työnantajalla on ollut pysyvä työvoiman tarve.
  • Toistaiseksi voimassa olevassa työsuhteessa on irtisanomisaika, eikä sitä voi päättää ilman irtisanomisperustetta.

Julkaistu Tehy-lehdessä 12/2012