Enää ei tee mieli niin hurjiin temppuihin kuin nuorena, Jani Pasanen tunnustaa. Kuva: Kristiina Kontoniemi

Selkä temppuilee mutta ”veri vetää mäkeen”, sanoo tehohoitaja Jani Pasanen

Jani Pasasen kiinnostus mäkihyppyyn heräsi samassa mäkimontussa Matti Nykäsen kanssa.

Lentäminen on parasta, ja siihen jää koukkuun.

Näin sanoo 45-vuotias Keski-Suomen keskussairaalan tehohoitaja Jani Pasanen, joka ei malta pysyä poissa Laajavuoren suurmäestä, vaikka selkä ja polvet vastustelisivat. Sadat voimakkaat alastulotärähdykset ovat jättäneet kroppaan jälkensä.

Mainos (teksti jatkuu alla)
Mainos

Kuluvana kevättalvena Jani palasi mäkeen kahden vuoden tauon jälkeen. Paussiin miehen pakotti repeytynyt polven eturistiside, joka korjattiin leikkaamalla. Pian sen jälkeen pohje vammautui kotipihalla liukastuessa.

Toipilasaikana Jani kouluttautui mäkihyppytuomariksi. Tositoimissa häntä on tarvittu muun muassa Finlandia Cupin osakilpailuissa.

– Joudun puntaroimaan, miten paljon voin enää terveyssyistä hypätä. Mutta minkäs teet, kun veri vetää mäkeen.

Laajavuoressa treeniajat ovat pysyneet vuosien ajan samoina. Porukka on niin tuttua, että joukkoon voi tupsahtaa milloin vain.

Kiinnostus lajiin heräsi samassa mäkimontussa Matti Nykäsen kanssa, hänen menestystään ihaillessa.

– Kun olin 9-vuotias, kuulin ­kave­riltani, että hiihtoseurasta saa ­lainata mäkihyppyvälineitä. Siitä se ­sitten alkoi.

Jani on kilpaillut SM-tasolla, mutta haave lentomäkeen pääsystä on jäänyt täyttymättä.

– Lentomäkiä ei Suomessa ole, eivätkä ulkomaiset lentomäet avaudu kuin niihin kisaamaan päässeille. Pisimmän hyppyni, 128 metriä, olen tehnyt Rukalla.

Jani etenee suksilla vauhdikkaasti myös maan pinnalla. Vuonna 2007 hän voitti veteraanisarjan maailmanmestaruuden yhdistetyssä eli lajissa, jossa kilpaillaan mäkihypyssä ja maastohiihdossa.

– Ehkä tähtään vielä valmennustehtäviin. Pitkä mäkihyppykokemus olisi kiva saada mahdollisimman laajasti hyötykäyttöön.

– Yksikään kolmesta pojastani ei ole lajiin syttynyt, mutta vielä on toivoa iltatähdestä, yksivuotiaasta tyttärestäni, Jani naurahtaa.

Teksti Minna Ruotsalainen

Mainos
Mainos