Suuri osa Etelä-Sudanin väkivaltaisista yhteenotoista liittyy heimojen välisiin karjavarkauksiin. Maaseudulla karja on merkittävin varallisuus, suorastaan pankki.

Superlonia ja puusepän pora – Hannele taiteilee sotasairaalassa vähillä välineillä

Leikkaussalihoitaja Hannele Toivola hoitaa sotavammoja Etelä-Sudanissa.

Hannele Toivola odotti, että lapset kasvoivat isoiksi ja hakeutui unelmatöihinsä kriisialueille. "Tämä on toinen nuoruuteni, mutta paremmalla järjellä varustettuna kuin se ensimmäinen."

Mainos (teksti jatkuu alla)
Mainos

 

Hannele Toivola, 50, kampeaa työtoveriensa kanssa nuoren miehen leikkauspöydältä paareille ja alkaa siivota operaation jälkiä.

Olemme sotilassairaalassa Etelä-Sudanin pääkaupungissa Jubassa. Sairaalan leikkaussali toimii Punaisen Ristin kansainvälisen komitean tuella. Hannele on toisella Etelä-Sudanin komennuksellaan.

Ensimmäinen keikka väkivallan koettelemaan maahan kesti puoli vuotta. Uusi rupeama alkoi marraskuussa 2016.

Nukutettu nuori mies kuljetetaan heräämöön. Leikkaussalityöryhmä heittää ylävitoset, nauruakin kuuluu. Leikkaus sujui suunnitelmien mukaan, ja potilaan toipumisennuste on hyvä.

– Usein otetaan parit tanssiaskeleet ja sitten jatketaan töitä iloisella asenteella. Hymyllä pääsee paljon pidemmälle kuin kireällä ilmeellä. Täällä saa olla täysin oma itsensä, eikä tarvitse toppuutella kuten Suomessa, Hannele sanoo.

Positiivista asennetta Etelä-Sudanissa tarvitaan. Maa on käytännössä sisällissodassa, sillä rauhansopimus romuttui heinäkuussa 2016. Presidentti Salva Kiirille ja varapresidentti Riek Macharille uskolliset sotilaat hyökkäsivät toistensa kimppuun.

Keskusvalta on hajallaan ja aseistautuneita ryhmittymiä on syntynyt pitkin maata – monien joukkojen komentoketju ja tavoitteet ovat hämärän peitossa. Lähemmäs kaksi kertaa Suomen kokoisessa valtiossa on vain muutamia alueita, joilla on suhteellisen rauhallista.

Onneksi täällä on vähän sellaisia luoteja, jotka räjähtävät sisään mennessään.

Hannelen työmaalle leikkaussaliin – tai leikkuriin, kuten hän itse sanoo – tuodaan hoitoon nuoria miehiä.

– Naisia on harvoin ja vielä harvemmin tulee lapsia, mikä on tietysti tosi hyvä juttu.

Lapsipotilaiden määrä ei ole lisääntynyt, vaikka konfliktin osapuolten on raportoitu värväävän lapsisotilaita.

Miehet tulevat hoitoon useimmiten ampumahaavojen vuoksi.

– Onneksi täällä on vähän sellaisia luoteja, jotka räjähtävät sisään mennessään. Yleensä luoti on mennyt sisään ja tullut toiselta puolelta ulos. Sitten hoidetaan niitä kahta vammaa.

Usein ammukset aiheuttavat myös luunmurtumia. Hyväonniset sotavammapotilaat pääsevät lähtemään sairaalasta keskimäärin kolmen viikon jälkeen. Jos ihminen joudutaan asettamaan vetoon tai raaja tarvitsee ulkoisen kiinnityksen, kestää sairaalakeikka pidempään.

Pahimpia ovat keskikehon alueelle osuneet ampumahaavat.

– Silloin joudumme usein poistamaan osia suolistosta ja sisäelimistä. Haima ja munuaiset ovat monessa tapauksessa menneet kappaleiksi. Ensimmäisen leikkauksen jälkeen se on sitä haavan hoitamista. Paikka pestään puhtaaksi ja jätetään avoimeksi, jotta nähdään lähteekö se tulehtumaan.

Toisin kuin Suomessa, haava jätetään auki viideksi päiväksi ennen kuin hoidettava otetaan takaisin leikkaussaliin. Vasta siinä vaiheessa haava suljetaan, mikäli infektioriskiä ei ole.

Kirurginen sairaala oli hillittömän hieno jatkumo hammashoitajauralle.

Hannele valmistui hammashoitajaksi vuonna 1990 ja teki niitä töitä 15 vuotta. Sen jälkeen hän pääsi suu- ja leukakirurgiselle yksityiselle vastaanotolle. Sieltä lähti kipinä oppia lisää leikkaussalityöstä. Ammattikorkeakoulun ja jatko-opintojen kautta hän pääsi töihin kirurgiseen sairaalaan, mikä oli unelmien täyttymys: suusyöpäleikkauksia, isoja traumaoperaatioita, luunsiirtoja, verisuonten yhdistämisiä.

– Se oli hillittömän hieno jatkumo hammashoitajauralle. Tiesin jo, kuinka laitetaan esimerkiksi implantteja. Tunsin koko sen välineistön, joka oli vieraampaa leikkaussaliväelle.

Salon sairaalan mäellä Hannele teki töitä vielä yli vuosikymmenen. Keikkaillakin hän ehti ennen ensimmäistä Punaisen Ristin komennustaan, muun muassa laskettelukeskuksen traumaklinikalla Lapissa.

– Urani on mennyt kuin olisin rakentanut kerrostaloa. Kivijalka on olemassa, ja rakennan uutta kerros kerrokselta. Aikaisempi kokemus on palvellut sitä, mitä olen opiskellut lisää.

Kerran työkomennus alkoi tappamalla leikkaussalista rotat.

Hannelen mielestä koko aiempi työura on valmentanut häntä kriisiolosuhteisiin. Kaikki opittu on hyötykäytössä,  ja lisäksi tarvitaan usein improvisointia. Karuissa olosuhteissa on palattava perusasioiden äärelle.

Kerran työkomennus alkoi tappamalla leikkaussalista rotat. Kerran taas tarvittiin vaahtomuovia ja tuorekelmua, jotta nuori mies voitiin pelastaa amputoinnilta.

– Miehellä oli jalassaan syvä tulehtunut haava. Kerroin italialaiskirurgille, että Suomessa syviä makuuhaavoja hoidetaan tyynyillä, tarramuoveilla ja kalvoilla, mutta niitähän meillä ei ollut. Päätimme kokeilla, voisiko tekniikan toteuttaa jotenkin toisin.

– Kävelin torille ostamaan superlonia ja tuorekelmua. Steriloin superlonin, laitoin sen haava-alueelle ja tuorekelmua päälle. Imu saatiin kuin saatiinkin aikaiseksi. Oli ihan käsittämätöntä, että haava parani.

Eräänä työpäivänä hajosi porakone kesken leikkauksen. Kiinnityspinnit oli kuitenkin saatava reisiluuhun kiinni. Hannele juoksi pihan halki verstaalle ja pyysi puusepältä AEG:n porakoneen. Se pantiin leikkaussalissa steriiliin pussiin. Terä pyöri hyvin ja reiteen saatiin ulkoiset piikit.

Juuri onnistumisen tunteet koukuttavat Hannelea kriisialuetöissä.

– Kysymys on aina siitä, millainen on työskentelytiimi. Jotkut ovat valmiita kokeilemaan enemmän, jotkut pitäytyvät siinä, mitä ovat aina tehneet. Tilanteet ovat usein yllättäviä ja nopeita. Ratkaisuja on tehtävä sekunneissa.

Joskus vastaukset harvinaisiin potilastapauksiin löytyvät onneksi virallisistakin lähteistä. Tuorein vastaus löytyi haastattelupäivän aamuna, kun Hannelen piti selvittää, kuinka suun hygieniaa hoidetaan ison leukaleikkauksen jälkeen. Kukaan tiimistä ei tiennyt heti oikeaa hoitoa.

Saliin oli kiidätetty aamulla mies, jonka kasvojen sivuosa oli repeytynyt auki ampumisen seurauksena. Kieli ja hampaat olivat lähteneet irti. Hannele kaivoi esiin Punaisen Ristin sotakirurgiaa käsittelevän julkaisun.

– Siellä sanotaan selvästi, että tarvitaan tietynvahvuista klorheksidiiniä. Aluksi kirurgi oli eri mieltä, mutta kirjan nähtyään hän antoi luvan tehdä liuokset valmiiksi.

Useat Hannelen käyttämät tarvikkeet lennätetään sairaalaan Punaisen Ristin kuljetuksilla, sillä Etelä-Sudanin omat lääkintävarannot ovat käytännössä tyhjät. Maan terveydenhuoltosektori on muun yhteiskunnan lailla kaaoksessa.

Aivokalvontulehdusta, keltakuumetta, tuhkarokkoa. Malaria on yleinen loistauti. Pätevistä terveydenhuoltoalan ammattilaisista on huutava pula, eivätkä terveysasemat toimi.

Tunnusluvut ovat kolkkoja: Äitien synnytyskuolemissa Etelä-Sudan on maailman kärjessä ja lapsista neljännes kuolee ennen viidettä ikävuotta. Aliravitsemus on yleistä, sillä reilusta kymmenestä miljoonasta eteläsudanilaisesta kolme miljoonaa on YK:n ruokaohjelma WFP:n avun tarpeessa.

Tämä on turvattomin maa, minkä olen kokenut.

Olosuhteiden hyväksyminen ei ole aina helppoa.

– Huonosti voivat vauvat eivät lähde koskaan mielestä. Käytössä on kyllä happea, mutta se on konsentroitu huoneilmasta. Toisissa olosuhteissa useimmat olisivat varmasti pelastuneet.

Elämänpiiri on Etelä-Sudanissa rajallinen. Avustustyöntekijöillä on tiukat turvamääräykset, ja käytössä on curfew, ulkonaliikkumiskielto.

Romahtanut yhteiskuntajärjestys ajaa ihmiset ryöstelemään toistensa omaisuutta. Poliisit tai edes maan virallisessa armeijassa työskentelevät sotilaat eivät ole saaneet palkkojaan kuukausiin. Heitäkin on saatu kiinni aseellisista rosvouksista.

– Tämä on turvattomin maa, minkä olen kokenut. Päivät ovat yhtä melskettä ja öisin kaduilta kuuluu ammuskelua sänkyyn. Elämä pyörii täällä täysin työn ympärillä.

Hannelen nyt jo aikuiset lapset tietävät, että äidin työkeikat eivät ole aurinkolomailua. Lapsilta pitää tulla lähtölupa, ennen kuin hän alkaa pakata laukkujaan.

– Molemmat lapset ovat olleet kannustavia, vaikka taustalla on varmasti pelkoa. He tietävät, että saamme kattavan koulutuksen ennen kuin lähdemme tällaisiin maihin. Erityisesti turvallisuuspuoli prepataan. Me suomalaiset pidämme yllä turvallisuuslippua ensimmäisenä täälläkin.

”Terveisiä Maiwutista, sain savimajan asumuksekseni”, lukee Whatsapp-viestissä, ja perään muutama hymiö.

Pari päivää haastattelun jälkeen Hannele on lennätetty pääkaupunki Jubasta vielä levottomammalle Ylä-Niilin alueelle. Seuraavat päivät hän työskentelee kenttäsairaalassa maaseudulla.

Samalla hän kouluttaa eteläsudanilaisia hoitajia selviämään niillä välineillä, joita saatavilla on.

 

Etelä-Sudan

  • Maailman nuorin itsenäinen valtio. Itsenäistyi vuonna 2011.
  • Maa irtautui Sudanista Afrikan kaikkien aikojen pisimmän sodan jälkeen. Sodassa kuoli lähes kaksi miljoonaa ihmistä.
  • Levottomuudet alkoivat uudelleen joulukuussa 2013.
  • Väkivaltaiset yhteenotot ovat usein etnisten ryhmien välisiä.
  • Etelä-Sudanin talous on katastrofaalisessa kunnossa. Maassa on paljon öljyä, mutta sitä ei hyödynnetä. Ihmisten arkielämä muuttuu koko ajan mahdottomammaksi, sillä inflaatio laukkaa yli 800 prosentissa.
  • Kaksi miljoonaa etelä­sudanilaista on tällä hetkellä maan sisäisiä pakolaisia. Heistä puolet on lapsia. Naapurimaihin on paennut yli miljoona ihmistä.
  • Asukkaita Etelä-Sudanissa on arviolta kymmenen miljoonaa.

 

Julkaistu Tehy-lehdessä 1/2017.

Teksti ja kuvat Niko Nurminen

Mainos
Mainos