Lilli-koira oli Timo Heikkisen matkassa Laitilassa. Kuvat ja video Pasi Leino.

Vammautuneen rauhanturvaajan valamarssi – katso video

Vammautuneet rauhanturvaajat kuntoutuvat Laitilassa. Tie sinne ei ollut helppo.

Timo1

 

Mainos (teksti jatkuu alla)
Mainos

Kuullos pyhä vala, kallis Suomenmaa: sinuun koskea ei väkivalta saa! Sua suojelemme, verin varjelemme, kajauttaa Timo Heikkinen ja marssii.

Hän kävelee robottiavusteisesti. Rauhanturvaaja Heikkinen loukkaantui 1990 helikopterionnettomuudessa Namibiassa. Kopteriin tuli vika ja se putosi. Rysäyksessä hän sai pahan selkäydinvamman, ja siitä lähtien hän on liikkunut pyörätuolilla. Jalat eivät toimi.

– Minulla on kävelevän identiteetti. En koskaan sano, että lähden kelaamaan vaan että lähden kävelemään. Unissa liikun aina kävellen.

Käveleminen robotin avulla vähentää kipuja. Kuntoutusviikolla Laitilan terveyskodissa Heikkinen kävelee tavallisesti kolmesti viikossa. Kotoa Oulusta hän ajaa joka toinen viikko Tornioon, missä on lähin laite. Kävelyrobotti ei ole mikään joka kuntosalin laite – niitä on Suomessa viisi.

– Tämä avaa puristuksissa olevia hermojuuria. Saan vammaani fysioterapiaa, Lokomat-kävelyä ja joka kolmas viikko puudutushoidon.

Heikkinen on Vaikeasti korvattavat -nimisen yhdistyksen puheenjohtaja. Yhdistys ajaa vaikeasti vammautuneiden rauhanturvaajien asiaa. Heikkisellä ei ole ollut ongelmia korvauksien kanssa, sillä hän loukkaantui nipin napin ennen kuin nykyinen sotilastapaturmalaki tuli voimaan. Toisin on ollut monella muulla. Varsinkin psyykkiseen oireiluun on ollut vaikeaa saada apua.

Kuljin ­lääkäristä lääkäriin. Koin, etten saanut apua mistään.

Kriisinhallintaveteraani Pekka Puolakka

Valalauluun kuntosalilla yhtyy Pekka Puolakka. Puolakka loukkaantui 1986 Libanonissa. Hän oli postinhakureissulla, kun häntä kuljettanut helikopteri ammuttiin alas. Koneessa olleet vangittiin, heitä kuulusteltiin ja heidät laitettiin jo seinää vasten ja uhattiin ampua vakoojina.

Vuorokauden piinan jälkeen miehet vapautettiin, kun vangitsijat uskoivat heidän olevan YK:n asialla.

Puolakka sai helikopteriturmassa vammoja selkäänsä ja niskaansa. Hän toipui fyysisistä vammoistaan sairaalassa Suomessa puoli vuotta, mutta suurin asia ovat olleet henkiset jälkiseuraamukset, jotka ilmaantuivat vasta vuosien kuluttua.

– Alussa niitä ei osattu hoitaa ollenkaan. Kuljin lääkäristä lääkäriin. Syvimmän trauman teki se, että koin, etten saa apua mistään.

Hän sinnitteli töissä puolustusvoimissa ja jäi eläkkeelle täysin palvelleena. Pahimpana talvena hän oli lähellä itsemurhaa.

– Hyvästelin koirani ja käskin sitä pitämään emännästä huolta. Työase oli jo ohimolla. Joku ääni sanoi viime hetkillä, että eikö löytyisi jokin muu ratkaisu.

Vasta viime talvena Pekka Puolakka pääsi tutkittavaksi Husiin ja siellä todettiin hänen olevan selvä tapaus: kyseessä on PTSD eli traumaperäinen stressihäiriö. Potilas on kokenut poikkeuksellisen uhkaavan tai katastrofaalisen tapahtuman, joka todennäköisesti aiheuttaisi voimakasta ahdistuneisuutta kenelle tahansa.

Psyykkisesti oireilevat, stressistä­ tai sopeutumishäiriöistä kärsivät rauhanturvaajat pääsevät nykyään konsultaatioon­ Husin psykiatriselle konsultaatiopoliklinikalle. Klinikalle pääsee ilman lähetettä, mutta sinne pääsee pääsääntöisesti vain vuoden ajan palveluksen päättymisen jälkeen. Klinikalla arvioidaan, tarvitseeko kotiutunut hoitoa.

Puolakka sanoo saaneensa viime ajat paljon apua Laitilan terveyskodin traumapsykoterapeutilta, jolle sotilasmaailma on tuttu. Jokaiselle kuntoutukseen osallistuvalle räätälöidään sopiva ohjelma, joka sisältää muun muassa yksilö- ja ryhmäterapiaa.

– Uskon, että rauhanturvaajien joukossa on paljon kavereita, jotka eivät ole jaksaneet taistella itselleen apua. On raskasta selittää kerta toisensa jälkeen kokemuksistaan sellaisille, joilla ei ole asiantuntemusta ja alkaa kertomus aina alusta: ensin sammui radio, sitten osui ensimmäinen luoti. Me vertaiset ymmärrämme toisiamme puolesta sanasta ja osaamme neuvoa eteenpäin.

Karkea arvio on, että psyykkisistä oireista kärsii muutama sata rauhanturvaajaa. Elämää rajoittavan, vakavan fyysisen vamman on saanut reilut 30 rauhanturvaajaa.

Sarkapuku, monot ja hämmästyneitä katseita. Tunnelma välittyy vanhalta filmiltä, jossa presidentti Urho Kekkonen tarkastaa Kaartin kasarmin pihassa Suomen ensimmäisen rauhanturvakomppanian.

Joulukuussa 1956, 60 vuotta sitten, Suomesta lähti Suezille 258 miestä. Osa lähtijöistä oli sodan kokeneita.

Tänä vuonna juhlitaan tasavuosia. Rauhanturvatehtävissä olleet saavat viimein kriisinhallinnan veteraanistatuksen. Käytännössä se on kortti, johon voi liittää paikallisesti sovittuja etuuksia. Rauhanturvaajat ovat tarkkoja siitä, ­etteivät he ole mitään kunniakansalaisia, toisin kuin sotaveteraanit.

Sotainvalidien kuntoutus loi pohjan koko Suomen kuntoutusjärjestelmälle. Sotainvalidit ja -veteraanit ovatkin keskimäärin parempikuntoisia kuin ikäisensä.

Nykyään Suomessa toimii 23 veljeskotia eikä kaikilla mene hyvin. Elossa olevat veteraanit alkavat olla yli 90-vuotiaita. Moni ei jaksa enää lähteä kuntoutukseen.

Laitilassa on kehitetty tilalle muuta toimintaa: tehostettua palveluasumista, pitopalvelua, tyhy-toimintaa, vauva-uintia. Ennen oman kylän väki ei juuri tuntenut veljeskotia, sillä veteraanit tulivat sinne eri puolilta maata. Viime vuosina ovet ovat avautuneet koko kylälle.

Iso hankinta oli kävelyrobotti, joka auttaa kuntoutumisessa monia potilasryhmiä.

– Koen olevani ammattilaisena etuoikeutettu, kun pääsen käyttämään robottia. Sen käytössä tarvitaan samoja taitoja kuin perinteisessä fysioterapiassa. Käsityöläisen työ on vain muuttunut enemmän aivotyöläisen työksi, kuvailee fysioterapeutti, myynti- ja kehittämispäällikkö Paulina Iiskala.


Kävely robottiavusteisesti vähentää Timo Heikkisen kipuja. Aivohalvauspotilaat olisivat iso potilasryhmä, joka hyötyisi kävelyrobotista.

 

Laitilan terveyskodissa asuu vielä parikymmentä sotaveteraania.

– Vuosien varrella olemme nähneet, miten paljon posttraumaattisia oireita veteraaneilla on ollut. Moni on kertonut, että painajaiset alkoivat vasta eläkkeellä, kun arjen rutiinit hellittivät ja vapautui aikaa ajatella, Paulina Iiskala kertoo. Hän on työskennellyt veteraanien parissa 19 vuotta ja on suunnitellut rauhanturvaajien kuntoutuskonseptin.

Sotatrauman voi laukaista vaikka se, jos lähipiirissä tapahtuu jotakin vakavaa. Takauman tuloa ei voi ennustaa.

Talvi- ja jatkosodan aikana noin ­18 000 sotilasta joutui psykiatriseen hoitoon. Armeijan lääkintähuolto ei ollut alussa varautunut ilmiöön käytännössä lainkaan. Kaikkiaan sotien aikana palvelleista miehistä noin 2–2,5 prosenttia oli sota-aikana psykiatrisessa hoidossa.

Karkuruus ja psyykkiset häiriöt sekoittuivat ilmiöinä toisiinsa. Toisin kuin talvisodassa kesän 1944 taistelut aiheuttivat paljon sotilaskarkuruutta. Suuri osa vetosi heikkoihin hermoihinsa tai pelkoon. Pahimmillaan tuomiona oli kuolema.

Nykynäkökulmasta katsoen psyykkisesti murtuneita sotilaita kohdeltiin ankarasti ja jopa brutaalisti ja halventavasti, toteaa asiasta väitöksen ja Tieto-Finlandian voittaneen kirjan kirjoittanut Ville Kivimäki. Psyykkiset häiriöt pantiin usein yksilön psyykkisen heikkouden tai vaikka huonon perimän tiliin. Diagnostiikka oli epätasaista ja sekavaa. Sodan jälkeen moni veteraani hoiti itseään perinteisin menetelmin viinalla ja saunalla.

Sotainvalidikorvauksia myönnettiin vain, jos psyykkisten oireiden syynä oli fyysinen aivovamma. Erittäin tiukka korvauslinja sai uuden hyväksynnän 1990-luvulla, vaikka tietämys traumaperäisistä häiriöistä oli aivan toisenlainen kuin sota-aikaan.

Nykyinen sotilastapaturmalaki on suuri syy siihen, että rauhanturvaajien on ollut vaikea saada apua. Laki on laadittu lähinnä varusmiespalvelua silmällä pitäen. Vuodesta 1991 lähtien sovellettu laki ei tunnista sodan kaltaisia oloja, joissa riskit ovat isot. Korvauksista päättänyt Valtiokonttori on tulkinnut lakia tiukasti aina viime vuosiin asti.

Toiveissa on, että uusi laki saadaan lähiviikkoina. Rauhanturvaajaliiton tavoite on, että laki suhtautuu tasavertaisesti psyykkisiin ja fyysisiin vammoihin. Lakiluonnos näyttää hyvältä, mutta Rauhanturvaajaliitto ja Vaikeasti korvattavat toivovat, ettei psyykkisten vammojen toteamiseen aseteta aikarajoja, sillä oireet voivat alkaa pitkän ajan kuluttua.

– Esimerkiksi aivoinfarkti voi madaltaa suodattimia ja vuosikymmenten takaiset muistot voivat nousta voimakkaina mieleen, toteaa projektipäällikkö Hannu Piispanen.

Hän koordinoi Rauhanturvaajaliiton vertaisprojektia. Piispanen on koulutukseltaan psykoterapeutti, erityistason perheterapeutti ja psykiatrinen sairaanhoitaja. Hän on ollut rauhanturvatehtävissä neljästi.

Suomessa on neljä paikkaa, joissa kuntoutetaan kriisinhallintaveteraaneja: Kauniala Kauniaisissa, Kitinkannus Kannuksessa, Kyyhkylä Mikkelissä ja Laitila. Suurin osa kursseista on Laitilassa. Ryhmäkuntoutusta ei ole muualla Suomessa eikä juuri edes muissa Pohjoismaissa. Marraskuinen kurssi Laitilassa oli kymmenes.

Ensimmäinen kuntoutus vaativissa kriisinhallintatehtävissä vammautuneille oli 2014. Varat siihen kokosi Laitilan terveyskodin toimitusjohtaja Eero Kuisma. Kurssi kustannettiin yritysten antamilla lahjoituksilla, koska muuta tukea ei saatu.

Sittemmin Valtiokonttori on muuttanut suhtautumistaan. Marraskuisella kurssilla oli viisi miestä, joista kolmen kuntoutusviikon on korvannut Valtiokonttori ja kahden vertaistukiryhmä Vaikeasti korvattavat.


Sotakirjallisuudessa kerrotaan harvoin psykiatriseen hoitoon joutumisesta, vaikka talvi- ja jatkosodassa sinne päätyi noin 18 000 sotilasta.

 

Kuntoutukseen tulevat rauhanturvaajat ovat toivoneet, että he tapaisivat arvostamiaan sotaveteraaneja.

Paulina Iiskala kertoo, että veteraanit ovat hyviä esimerkkejä nuorille vammautuneille siinä, että äärimmäistenkin kokemusten jälkeen voi elää hyvän elämän.

– Eräs meillä asunut sotainvalidi oli nostettu jo vainajien joukkoon ruumislavalle. Häneen oli osunut monta luotia. Sieltä hän palasi elämään, sai perheen, teki täyden työuran ja on yli 90-vuotias.

Onneksi ­vammauduin, sillä se muutti elämäni.

Kriisinhallintaveteraani Timo Heikkinen

Afganistanissa miinaan ajanut Pekka (hän haluaa esiintyä jutussa vain etunimellään) ajelee kuntoutusviikollaan yleensä sotaveteraani Jaakko Eteläaholta lainassa olevalla sähkömopolla. Pekka yritti lainaamista vähän toppuutella, mutta Jaakko oli sitkeä.

Tavallisesti Pekka liikkuu kyynärsauvan kanssa. Liikkuminen on vaikeaa, jalassa on kipuja ja uni katkonaista.

– Ensimmäinen kuntoutus Laitilassa jännitti. Eniten jännitin sitä, miten sotaveteraanit suhtautuvat meihin. Olen ammattisotilas ja kunnioitan heitä valtavasti. He ovat miehiä ja me heidän rinnallaan poikia. Vastaanotto oli lämmin. Heidän puhemiehensä sanoi, että te pojat olette nyt tulleet oikeaan paikkaan, mutta muistakaa, että älkää koskeko meidän tyttöihimme, Pekka hymyilee.

Pekka kokee, että kansa pelasti hänet. Onnettomuutensa jälkeen hän haki korvauksia Valtiokonttorilta, mutta turhaan. Hänen vammansa katsottiin olevan vanhaa perua.

Kun Pekka tuli tapauksensa kanssa julkisuuteen, moni kansalainen ärähti ja poliitikot kiinnostuivat. Viimein hän sai ohuen kirjeen, jossa sanottiin, että vammojen katsottiin syntyneen sodan kaltaisissa oloissa.

– Vertaistuki auttaa paljon, meillä on oma musta huumorimme. En voisi puhua tavallisessa terveyskeskuksessa asioistani. Koen, että suurin nöyryytys oli se, että jouduin kerjäämään korvauksia. Luotin siihen, että meistä pidetään huolta, jos jotakin tapahtuu. Katkeruus on paha kaveri. Onneksi Valtiokonttorin linja on nyt muuttunut.

Timo Heikkinen on kävellyt kävelyrobotissa kaksi kilometriä ja on aika lopettaa harjoitus.

Kun hänet oli loukkaantumisen jälkeen kuljetettu Suomeen, hänen vanhempansa tulivat katsomaan häntä Töölöön. Isältä valuivat vedet silmistä, kun hän kumartui halaamaan Timoa ja kuiskasi: Timppa, me päästään vielä hirvimetälle.

Ja niin Timo pääsi. Jo vuoden kuluttua vammautumisesta hän oli parayleisurheiluliiton leirillä Los Pacosissa. Hän on nähnyt vammaisyleisurheilun nousun ja ollut joukkueenjohtajana useissa paralympialaisissa. Urheilumies on ollut mukana Kärppien toiminnassa vuosikymmenet. Hän myös kouluttaa erilaisuuden kohtaamisessa.

– Onneksi vammauduin, sillä se muutti elämäni. Muuten en olisi elänyt näin rikasta elämää. Olen entinen kapiainen, eläkepäivinä olisin ehkä ruvennut rakentelemaan jotakin, koska isäkin oli kirvesmies. Siinä se. Olen kyllä kysynyt tutulta rekrytoijalta, etkö keksisi pyörätuolissa olevalle mitään rauhanturvahommaa.

 

60 vuotta rauhan­turvaamista

  • Ensimmäiset suomalaiset rauhanturvaajat lähtivät Suezille joulukuussa 1956.
  • Rauhaa turvaamassa on 60 vuoden kuluessa ollut 45 000 henkeä. Heistä arviolta 1–4 prosenttia kärsii traumaperäisestä stressihäiriöstä (PTSD). Käytännössä puhutaan kymmenistä tai sadoista henkilöistä.
  • Traumaperäinen stressihäiriö tunnistettiin Yhdysvalloissa Vietnamin sodassa taistelleilla veteraaneilla vuonna 1980. Se on psyykkinen sairaus, joka muuttaa kehon tapaa reagoida stressiin. PTSD vaikuttaa stressihormoneihin ja hermoston välittäjäaineisiin.
  • Rauhanturvatehtävissä on kuollut 49 suomalaista. Pääsyitä kuolemiin ovat miinat, tienvarsipommit ja liikenneonnettomuudet.
  • Vakavan fyysisen vamman on saanut reilut 30 rauhanturvaajaa.
  • Tällä hetkellä suomalaisia on operaatioissa yhteensä 550. Libanonissa noin 300, Irakissa noin 80 ja loput Afganistanissa, Lähi-Idässä, Balkanilla ja Afrikassa.

Rauhanturvaajaliiton tukipuhelin päivystää aina numerossa 020 7698 111

Ville Kivimäki: Murtuneet mielet. Taistelu suomalaissotilaiden hermoista 1939–1945. WSOY 2013.

Käypä hoito -suositus traumaperäisestä stressihäiriöstä (PTSD).

Vertaistukiryhmä Vaikeasti korvattavat

Mainos
Mainos