Millariikka Rytkönen: Tohdinko olla toiveikas

”Ajatelkaa, mitkä mahdollisuudet meillä on ensi keväänä, kun ensimmäinen sote-sopimus on katkolla”, kirjoittaa Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen.

Suomalainen sotilas kantaa vauvaa hellästi turvaan Afganistanin sekasorron keskeltä.

Instagramiin perustetaan tili kertomaan pelastus- ja turvallisuusaloilla toimivien henkilöiden kokemasta seksuaalisesta häirinnästä.

Mainos (teksti jatkuu alla)
Mainos

Tanskan valtiovalta pakottaa lakkoilevat sairaanhoitajat sopimukseen lain voimalla.

Päihdesairaala laskee pitkän työuran tehneiden palkkoja.

Ihmisten arjessa todentunut hoitajapula on herättänyt median, ja puhelimeni laulaa lakkaamatta toimittajien yhteydenottoja.

Tämä kaikki tapahtuu samanaikaisesti, kun tuijotan tyhjää Word-tiedostoa. Mietin, mitä haluan sanoa teille kaiken tämän keskellä. Tilanteessa, jossa omienkin ajatusten järjesteleminen vaatii ponnisteluita. Pohdin, tohdinko sanoa ääneen sen, mitä todella ajattelen. Sen, että kaikki vielä järjestyy. Sillä toiveikkuus ja usko hyvään ei trendaa juuri nyt.

Näissä hetkissä elämääni on jo vuosien ajan astunut Maaret Kallio. Hän uskaltaa kylvää ympärilleen toivon sanomaa silläkin uhalla, että kaikki eivät siitä pidä. Jos voisin, antaisin teille kaikille lahjaksi hänen kirjansa Voimana toivo.

Itse ostin tämän kirjan viime vuonna kiirastorstaina, keskellä pahinta korona-aikaa. Työehtosopimusneuvottelumme olivat ajautuneet valtakunnansovittelijan pöytään. Minä olin kellon ympäri makuuhuoneessamme, jossa kävin etäneuvotteluja tehyläisten puolesta, samaan aikaan, kun Uusimaa oli eristetty muusta Suomesta. Keskellä tätä Suomen itsenäisyyden ajan kovinta poikkeustoimea tartuin Maaretin uuteen kirjaan – ja pian voimanani oli toivo.

”Siinä missä toivo on väkevä voima, on toivottomuus merkittävä riski”, Maaret kirjoittaa.

Toisaalta hän muistuttaa, että olemme kehittyneet kestämään liikaa. ”Kestämisessä on paljon hyvää, mutta myös kyseenalaista.”

Näitä lauseita lukiessani mietin teitä, jotka venymisellänne pidätte pystyssä koko sosiaali-, terveydenhuolto- ja varhaiskasvatusjärjestelmäämme. Olen teistä valtavan ylpeä. Samalla olen äärimmäisen huolissani sen seurauksista, että olette joutuneet oman elämänne sivurooliin laittaessanne meidän muiden tarpeet edelle.

”Yksikään ei ole sisälle jäänyt.” Nämä sanat lausuin kätilönä usein aamuyön pitkinä tunteina epätoivoisille synnyttäjille.

Samaa en voi luvata kuitenkaan Tehyn puheenjohtajana, sillä me kaikki jäsenet yhdessä päätämme siitä, jäävätkö haluamme asiat sisälle vai eivät. Tuloksia ei synny ilman ponnisteluita. Se, mitä haluamme yhdessä ensi keväänä saavuttaa, on puserrettava yhdessä ulos. Yhdessä. Ja vain ja ainoastaan yhteisvoimin.

Minä uskon meihin. Minä uskon siihen, että me yhdessä muutamme suomalaista työelämää paremmaksi. Saavutimmehan me jo Tehyn historian pitkäaikaisimman tavoitteen – alamme oman työehtosopimuksen – samaan aikaan, kun Uusimaa oli suljettuna ja te piditte huolta koronapotilaista kertakäyttösadetakeissa ja vanhentuneissa maskeissa.

Ajatelkaa, mitkä mahdollisuudet meillä on ensi keväänä, kun ensimmäinen sote-sopimus on katkolla ja käymme neuvotteluja sote-sopimuspöydässä.

Herkut eivät hulahda silti silloinkaan syliimme itsestään, turha kuvitella. Ensi keväänä tarvitsemme joukkovoimaa ja tiiviit rivit työpaikoilla. Yksin voi pyytää, mutta joukolla voi vaatia. Voimanamme on toivo. Ja toisemme. Me selviämme yhdessä tästäkin, tehyläiset!

Mainos
Mainos