Kuva: iStock

Pääkirjoitus: Kerro, mitä haluat

Tehy-lehden numerossa 4 puhutaan kahdesta tärkeästä oikeudesta: itsemääräämisoikeudesta ja äänioikeudesta.

Arkiaamuisin kuppi kahvia ja mahdollisuus lukea sanomalehti. Sunnuntaisin sama, mutta lisäksi Fazerin sinistä. Saunan jälkeen saunajuoma.

Itsemääräämisoikeudesta kertova juttu kirvoitti Tehy-lehden toimituksessa keskustelun siitä, mitä asioita kukakin toivoisi arkeensa vanhana, vielä silloinkin, kun muisti on ehkä jo hatara.

Mainos (teksti jatkuu alla)
Mainos

Syntyi listoja pienistä rutiineista, jotka tuovat elämään iloa ja turvaa ja tekevät siitä oman tuntuista.

Itsemääräämisoikeus on olennainen vanhustyötä ohjaava arvo, mutta joskus siitä joudutaan tinkimään. Jotta turvallisuus säilyisi, on välillä esimerkiksi rajoitettava vanhuksen liikkumista, otettava haltuun tavaroita tai annettava rauhoittava lääke.

Rajoittamiseen liittyvät ohjeistukset ovat tehyläisille varsin tuttuja, kävi ilmi Tehy-lehden kyselystä. Siihen vastanneet vanhustenhoidon ammattilaiset kertoivat, että itsemääräämisoikeudesta ja rajoittamiskeinoista keskustellaan työpaikoilla paljon. Se on tärkeää, jotta työ sujuu ja linjaukset ovat selvät niin työn­tekijöille kuin omaisille.

Kun arjen kiireet vievät mennessään, harva pysähtyy kovin usein miettimään tilannetta, jossa on muiden hoidon varassa. Jokaisen kuitenkin kannattaisi.

”Puhukaa ajoissa läheisillenne toiveistanne ja tehkää hoitotahto”, muistutti eräs kyselyyn vastannut hoitaja.

Hoitotahdosta ilmenee, miten ihminen haluaa itseään hoidettavan, kun ei pysty enää toiveitaan kertomaan. Hoitotahdossa keskitytään usein elämän loppuvaiheen hoitotoiveisiin, mutta siinä voi kertoa myös niistä pienistä suurista asioista, jotka tekevät elämästä elämisen arvoista: mieliruuista ja -juomista, mieluisista ja epämieluisista harrastuksista.

Tehy-lehdessä numero 4/2021 puhutaan paitsi itsemääräämisoikeudesta myös toisesta tärkeästä oikeudesta: äänioikeudesta.

Tehyn valtuustovaalien äänestys on alkanut ja jatkuu 21.4. asti. Jokaisella tehyläisellä ammattiosaston tai opiskelijayhdistyksen jäsenellä on vaalissa yksi ääni ja sama valta vaikuttaa. Pääset kertomaan, kenet haluat valvomaan etujasi, hyväksymään työehtosopimuksesi ja tasoittamaan tietäsi työelämässä. Millaisen Tehyn sinä haluat?

Lue lisää:
Vaalikone paljastaa myös eroja vaaliliittojen välillä
8 tärkeää kysymystä ja vastausta valtuustovaleista

Mainos
Mainos