Vai luuliko hän, että salilaukkuni sivutaskusta, proteiinipatukan ja vetoremmien seasta, löytyi aina muutama bakteeriviljelyputki tällaisia tapauksia varten?
Oliko liikaa vaadittu, että hoitaja saisi käydä kuntosalilla ottamatta kantaa muiden eritteisiin?
Vaikka minulla oli urani aikana ollut suolitukospotilaan tuotokset rinnuksilla ja mummun noro-oksennukset sieraimessa, ei se tarkoittanut, etten arvostaisi ulosteettomia keskusteluita vapaa-ajallani.
Olin sitä paitsi tottunut puhumaan potilasasioista suljettujen ovien takana ja tunnistin riskin vaitiolovelvollisuuden rikkoutumiseen, jos ottaisin siltä seisomalta kantaa miehen salmonellapulmaan. Yleisluontoisetkin keskustelut nimittäin etenevät usein salakavalasti yksityiskohtiin, enkä todellakaan halunnut ajaa itseäni siihen tilanteeseen siinä salikansan keskellä.
Mies tuijotti silmiini ohjeita odottaen. Ilmeeni pysyi kurissa epäkorrekteista ajatuksistani huolimatta, ja keksin yhtä aikaa täsmällisen mutta samalla riittävän yleisluontoisen vastauksen: ”Varaa soittoaika omalle työterveyshoitajallesi, jotta hän voi tehdä lähetteen. Tule sen jälkeen piipahtamaan labrassa, niin saat näytteenotto-ohjeet ja -välineet.”
Mies palasi tyytyväisenä painojensa pariin ja minäkin jatkoin treeniäni, mutta jostain syystä tapaus pyöri ajatuksissani pitkään.
Olin tullut kiusallisen tietoiseksi siitä, etten pääse eroon hoitajan roolistani edes silloin, kun valun hikeä ja haisen pahalta.
Emmi Suomalainen on sairaanhoitaja ja sanataiteen opiskelija, jota kiinnostavat ihmisyyden mysteerit. Siksi hän pysähtyy mielellään asiakkaidensa tarinoiden äärelle.