Silmä tottuu nopeasti, kun alkaa katsoa sillä silmällä. Tiirailen sammaltöyssyjä, kaatuneita puunrunkoja ja yhtäkkiä alan nähdä suppilovahveroita joka paikassa. Siellä ne piilottelevat puista pudonneiden lehtien seassa, vähän kuin naamioituneina. Kerään niitä innoissani mukaani ja palaudun kuin huomaamattani työpäivästä.
Silmä tottuu näkemään sen, mitä se etsii. Kun elämässäni on ollut todella vaikeita hetkiä tai ympärilläni on myllertänyt, olen etsinyt toivoa, valoa tunnelin päässä. En tarkoita tällä sitä, että olisin sokea epäkohdille tai etten uskaltaisi kohdata vaikeuksia. Päinvastoin, pitää olla tarkkanäköinen, jotta epäkohtiin voi puuttua ja tarvittaessa muuttaa niitä. Samalla voi opetella näkemään myös sen, mikä on hyvää ja mitä kannattaa vahvistaa. Toivo ei ole naiivia positiivisuutta, vaan huomion suuntaamista myös siihen, minkä varaan voidaan rakentaa.
Nepalissa asuva ja työskentelevä Mimosa Hedberg kertoo lokakuun Tehy-lehdessä elämästään. Heti haastattelun jälkeen kaukana vuorilla jäätikkö romahti ja aiheutti maassa valtavan tulva-aallon, joka vei mukanaan tuhansien ihmisten hengen, kodit ja elinkeinot. Mimosa kertoo haastattelussaan, että vaikeisiin oloihin ja epäkohtiin ei pidä turtua. Sen sijaan niiden näkeminen synnyttää halun muuttaa maailmaa paremmaksi.