Parisuhdeväkivallasta on vaikea puhua ääneen. Siihen liittyy edelleen häpeää, vaikka häpeän pitäisi kuulua väkivallan tekijälle, ei sen kokijalle. Minä elin 2 784 päivää parisuhteessa, jossa koin rakkautta ja rauhallisia aikoja, mutta myös henkistä ja fyysistä väkivaltaa.
Olen itkenyt työterveyshoitajalleni ja kertonut, miten minua on satutettu. Päihderiippuvainen kumppani alkoi ajan kuluessa olla yhä arvaamattomampi. Usein soitin hänelle apua. Eräs ensihoitaja esitti yhdellä kotikäynnillä kysymyksen: ”Kuinka kauan ajattelit katsoa tätä? Sun ei ole mikään pakko, tiedätkö?”
Kyllä minä tiesin. Minun käännekohtani tapahtui silloin, kun minua kuristettiin. Selvisin tilanteesta, mutta järkytyin syvästi. Näin ei voisi enää jatkua. Hain ja sain apua.