Johanna Aatsalo

”Kuinka kauan ajattelit katsoa tätä?” Muistan yhä tuon ensihoitajan kysymyksen vuosilta, jolloin koin lähisuhdeväkivaltaa

Toivon, että jokainen lähisuhdeväkivaltaa kokeva ihminen tapaisi ammattilaisen, joka uskaltaa kysyä, kirjoittaa Johanna Aatsalo.

Parisuhdeväkivallasta on vaikea puhua ääneen. Siihen liittyy edelleen häpeää, vaikka häpeän pitäisi kuulua väkivallan tekijälle, ei sen kokijalle. Minä elin 2 784 päivää parisuhteessa, jossa koin rakkautta ja rauhallisia aikoja, mutta myös henkistä ja fyysistä väkivaltaa.

Olen itkenyt työterveyshoitajalleni ja kertonut, miten minua on satutettu. Päihderiippuvainen kumppani alkoi ajan kuluessa olla yhä arvaamattomampi. Usein soitin hänelle apua. Eräs ensihoitaja esitti yhdellä kotikäynnillä kysymyksen: ”Kuinka kauan ajattelit katsoa tätä? Sun ei ole mikään pakko, tiedätkö?”

Kyllä minä tiesin. Minun käännekohtani tapahtui silloin, kun minua kuristettiin. Selvisin tilanteesta, mutta järkytyin syvästi. Näin ei voisi enää jatkua. Hain ja sain apua.

Mainos alkaa
Turvan mainos.
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Turvan mainos.
Mainos päättyy

Jätä se. Heitä hänet ulos kotoa. Hänhän oli humalassa. Älä ole niin hankala. Se oli vain yksittäinen tilanne. Sinähän rakastat häntä. Anteeksi. Anna anteeksi. Ei enää ikinä.

Joskus hyvääkin tarkoittavat sanat voivat vähätellä väkivallan vakavuutta tai siirtää vastuuta sen kokijalle. ”Miksi et vain lähtenyt?” on kysymys, johon ei ole yksinkertaista vastausta.

Marraskuun lehden jutussa kerromme, miten ammattilaisten kannattaa puhua lähisuhdeväkivallasta. Tietoisuutta on hyvä lisätä, sillä kysyminen on vaikeaa. Vaikka juuri niistä vaikeista asioista olisi kaikkein tärkeintä puhua avoimesti ja syyllistämättä.

En tiedä, muistaisiko tapaamani ensihoitaja enää minua tai kysymystään. Minä muistan kysymyksen. 

Eeva-lehden keräämien tilastojen mukaan Suomessa on tätä kirjoitettaessa kuollut tänä vuonna jo 18 naista väkivallan uhrina. Naisten Linjan mukaan kolmannes naisista on kokenut parisuhteessa väkivaltaa, sen uhkaa tai seksuaaliväkivaltaa.

En tiedä, muistaisiko tapaamani ensihoitaja enää minua tai kysymystään. Minä muistan kysymyksen. Siksi toivon, että jokainen väkivaltaa kohtaava ihminen tapaisi ammattilaisen, joka uskaltaa kysyä. Vaikka vastausta ei tulisi heti, kysymys voi jäädä mieleen. Ja joskus se voi olla alku muutokselle.