Varsinkin nuoria miehiä tulee kannustaa tunnustelemaan kiveksiään säännöllisesti.
Kivessyöpä on harvinainen, mutta alle 35-vuotiailla miehillä se on yleisin syöpätauti.
Taudin ilmaantuvuus alkaa kasvaa murrosiässä, ja suurin osa sairastuvista on 20–40-vuotiaita. Yli 45-vuotiaat sairastuvat kivessyöpään vain harvoin.
Turun yliopistollisessa keskussairaalassa työskentelevä syöpätautien ja sädehoidon erikoislääkäri, dosentti Sirkku Jyrkkiö korostaa varhaisen tunnistamisen tärkeyttä. Varsinkin nuoria miehiä tulee kannustaa tunnustelemaan kiveksiään säännöllisesti.
Jos kivessyöpä havaitaan varhaisvaiheessa, sen ennuste on erittäin hyvä.
– Kivessyöpään kuoleminen on harvinaista. Kivessyöpäpotilaat ovat parhaiten selviytyviä syöpäpotilaita, Jyrkkiö huomauttaa.
Viiden vuoden kuluttua diagnoosista kivessyöpäpotilaista on elossa yli 90 prosenttia.
Lääkäriin pitää hakeutua, jos kiveksen pinnassa havaitaan muutoksia tai jos kiveksen koko tai kiinteys muuttuvat. Tavallisesti kivessyövän jäljille johtaa joko kiveksessä oleva kyhmy tai toisen kiveksen suurentuminen.
Varhaisvaiheessa olevaan kivessyöpään ei välttämättä liity kipua, toisin kuin levinneeseen tautiin.
– Jos kyhmyä ei ole havaittu, potilas saattaa tulla lääkärin vastaanotolle selkäkivun takia, Jyrkkiö mainitsee.
Edennyt syöpä voi oireilla myös vatsakipuna, hengenahdistuksena ja veriyskänä.
Tauti diagnosoidaan kliinisen tutkimuksen ja kaikututkimuksen avulla, mutta toisinaan diagnoosi varmistuu vasta tutkimusleikkauksessa. Levinneisyystutkimus tehdään määrittämällä kasvaimen merkkiaineet verinäytteestä sekä tietokonekuvauksella.
Paikallinen syöpäkasvain hoidetaan kiveksen poistoleikkauksella. Leikkauksen jälkeen riittää tavallisesti seuranta.
– Yleensä solunsalpaajahoitoa annetaan vain, jos syöpä on levinnyt tai uusiutumisriski on korkea, Jyrkkiö sanoo.
Solunsalpaajahoitoon turvaudutaan harkiten, sillä siihen liittyy haittavaikutuksia: väsymystä, huonovointisuutta ja veriarvojen heikkenemistä. Pidemmällä aikajänteellä lääkehoito voi lisätä myös sydän- ja verisuonitautien sekä toisen syövän riskiä.
Syövän uusiutumisen riski on korkeimmillaan parin vuoden ajan leikkauksen jälkeen, joten seurantakäyntejä on tiheimmin alussa. Potilasta itseään neuvotaan seuraamaan terveen kiveksen tilaa.
Lisäksi tarvitaan terveysvalistusta. Syövästä toipuvan on tärkeää huolehtia itsestään – liikkua riittävästi, syödä terveellisesti ja välttää tupakointia.
Kivessyöpä on yleistynyt länsimaissa vuosikymmenten ajan.
Korkeimmillaan sen ilmaantuvuus on Pohjoismaissa, etenkin Tanskassa ja Norjassa. Myös Suomessa tapausten lukumäärä on lisääntynyt jatkuvasti.
Kivessyöpiä löytyy meillä vuosittain noin 170. Tämä on kaksinkertainen määrä 1990-luvun loppuun verrattuna. 1950-luvun jälkeen kivessyöpien määrä on yli kahdeksankertaistunut.
Selkeää syytä yleistymiselle ei tiedetä. Parantunut diagnostiikka ja kasvanut elinajan odote eivät selitä ilmaantuvuuden kasvua, koska hoitamattomana tauti johtaisi kuolemaan.
Sairastumisen riskiä lisäävät piilokiveksisyys sekä lähisukulaisen sairastama kivessyöpä, mutta myös ympäristötekijöillä arvioidaan olevan suuri merkitys kivessyövän yleistymisessä.
Yhden kiveksen poisto ei vaikuta potilaan kykyyn saada lapsia, sillä jäljelle jäänyt kives tuottaa yleensä riittävästi testosteronia ja siittiöitä. Sairastettu kivessyöpä ei vaikuta myöskään elinajanodotteeseen.
Mahdollinen solunsalpaajahoito heikentää siemennesteen laatua, mutta hoidon päättymisen jälkeen hedelmällisyys tavallisesti palautuu parissa vuodessa.
– Lasten saaminen on yleensä mahdollista luomumenetelmällä, jos jäljellä olevan kiveksen siittiötuotanto on kunnossa, Jyrkkiö toteaa.
Siemennesteen laadussa on kuitenkin kivessyöpäpotilailla usein ongelmia jo ennen hoitoa. Toisinaan syöpä havaitaankin lapsettomuustutkimusten yhteydessä.
Vaikka kivessyöpä ilmenee yleensä aikuisiällä, sen arvellaan saavan alkunsa jo sikiökaudella tai varhaislapsuudessa. Taustalla on itusolujen erilaistumishäiriö. Se voi ilmetä juuri siemennesteen heikkona laatuna, piilokiveksisyytenä tai virtsaputken alahalkioisuutena.
Kivessyövän yleistyminen kuuluu samaan huolestuttavaan ilmiöön kuin länsimaisten miesten hedelmällisyyden heikkeneminen. Ilmiön syitä ei varmuudella tunneta, mutta suurin merkitys näyttää olevan ympäristön muutoksilla.
Epäilyksen alaisina ovat erityisesti miessukupuolihormoneja häiritsevät kemikaalit, joita löytyy ravinnosta, juomavedestä, kosmetiikasta, vaatteista ja huonekaluista. Altistuminen näille tapahtuu ruoansulatuskanavan, ihon ja hengityselimistön kautta.
