– Parhaillaan käynnissä oleva epidemia on poikkeuksellinen, koska noin kolme neljäsosaa tapauksista on ihmisestä toiseen hengitysteitse tarttuvaa keuhkoruttoa. Suurin osa tapauksista on todettu pääkaupungissa Antananarivossa ja suurimmassa satamakaupungissa Toamasinassa. Niissä ruttoa on harvoin, kertoo THL:n tartuntatautilääkäri Sanna Isosomppi.
Paiserutto tarttuu ihmiseen kirpun puremasta tai sairastuneen ihmisen tai eläimen eritteistä. Kirppu elää tavallisesti jyrsijän, yleensä rotan, iholla, ja se levittää Yersinia pestis -bakteeria puremalla.
Ihmiselle kehittyy pureman seurauksena kivulias imusolmuketulehdus eli paiserutto, jota kutsutaan myös rauhasrutoksi. Nivustaipeeseen, kainaloon tai kaulalle kohoaa imusolmuketurvotusta ja lisäksi nousee korkea kuume.
Paiseruttoa vakavampi muoto on ilmateitse tarttuva keuhkorutto, jossa sama ruttobakteeri leviää paiseesta verenkierron välityksellä keuhkoihin. Septikeminen rutto tarkoittaa verenkierron välityksellä elimistössä leviävää tautimuotoa.
Kaikkiin ruton taudinkuviin voi alussa liittyä samanlaisia yleisoireita kuin moniin muihin infektiotauteihin: huonovointisuutta, kuumetta, pahoinvointia sekä lihas- ja päänsärkyä.
Keuhkoruton oireena voi olla myös yskää, veriysköksiä, hengenahdistusta ja rintakipua.
Rutto paranee lähes aina, kunhan lääkitys aloitetaan ajoissa.
Septikemisessä rutossa bakteeri leviää verenkierrossa ja aiheuttaa endotoksiinisokin. Tällöin verenkierto heikkenee ja tapahtuu verisuonten sisäistä verenhyytymistä. Yleisvointi heikkenee voimakkaasti, mikä johtaa tajunnantason laskuun. Verisuonten sisäiset verenhyytymät johtavat elinten kuolioon aiheuttaen iholle mustia alueita. Siitä johtuu ruton historiallinen nimi, musta surma.
– Tartunnan tapahduttua ruttobakteeri lisääntyy elimistössä nopeasti. Itämisaika on päivästä enimmillään viikkoon. Tämän vuoksi hoidon aloituksella on kiire, Isosomppi kertoo.
Ruttoa hoidetaan antibiooteilla. Rutto paranee lähes aina, kunhan lääkitys aloitetaan ajoissa.
Hoitamattomana tauti on hyvin vaarallinen. Paiserutossa kuolleisuus on noin 50 prosenttia, keuhkorutossa ja septikemisessä rutossa jopa 100 prosenttia.
Parantuneen hygienian ansiosta läntisessä Euroopassa ei ole tavattu uusia ruttotapauksia 1800-luvun alun jälkeen.
Suomessa viimeinen ruttoepidemia oli vuosina 1710–1711. Rutto kulkeutui laivamatkustajien mukana Helsinkiin elokuussa 1710. Tauti raivosi eteläisen ja lounaisen Suomen rannikkokaupungeissa, kuten Porvoossa, Helsingissä, Tammisaaressa, Turussa, Uudessakaupungissa, Raumalla ja Porissa. Pieniä epidemioita esiintyi myös sisämaassa.
Ruttoon kuoli joidenkin paikkakuntien väestöstä jopa puolet. Kaikkiaan epidemiassa arvioidaan kuolleen 5 000–10 000 suomalaista.
Ruttoa tavataan edelleen muutamia satoja tapauksia vuodessa esimerkiksi Yhdysvaltojen Kalliovuorilla, Etelä-Amerikan Andeilla, monissa Afrikan maissa sekä Keski- ja Kaakkois-Aasiassa.
Tautia vastaan ei ole ainakaan toistaiseksi onnistuttu kehittämään tehokasta rokotetta.
Ruton juuriminen on käytännössä mahdotonta, koska ruttobakteeri voi lisääntyä ihmisen lisäksi monissa muissa lajeissa, kuten jyrsijöissä ja kirpuissa. Lisäksi ruttobakteeri voi säilyä maaperässä tarttumiskykyisenä huomattavan pitkiä aikoja.
On epätodennäköistä, että rutto leviäisi maissa, joissa on hyvin toimiva terveydenhuoltojärjestelmä. Antibiooteille vastustuskykyisiä ruttobakteerikantoja on kuitenkin löydetty.
– Tällaisesta kannasta aiheutuneen keuhkoruton torjunta olisi toki haastavaa myös hyvän hygieniatason maissa, Isosomppi arvelee.
Suomessa ja muissa kehittyneissä maissa rutto on matkailijan tauti.
– Kuumeen vuoksi hoitoon hakeutuvilta täytyy kysyä esitietona viimeaikaisista matkoista. Suomessa on kuitenkin pieni todennäköisyys, että sairaanhoitaja kohtaisi työssään ruttopotilaan.
Kun ruttoa epäillään tai tauti on todettu, potilasta hoidetaan pisara- ja kosketuseristyksessä erikoissairaanhoidon yksikössä.
Ruttoa vastaan ei kehity pysyvää immuniteettia, mutta on viitteitä, että sairastettu tauti suojaisi jonkin aikaa uudelta tartunnalta. Mahdollisen suojan kestosta ei ole luotettavaa tutkimusnäyttöä. Pieni osa väestöstä voi olla luonnostaan vastustuskykyisiä rutolle.
Lähteenä käytetty Arno Forsiuksen artikkelia Rutto Suomessa vuosina 1710–1711.
Musta surma
- Laaja paiseruttoepidemia ”musta surma” raivosi Euroopassa vuosina 1348–1351.
- Siihen menehtyi 25 miljoonaa ihmistä.
- Epidemian seurauksena kuoli myös suurin osa Euroopan leprapotilaista.
- Epidemian takia perustettiin ensimmäiset terveystoimikunnat sekä otettiin käyttöön terveyspassit ja karanteeni. Kauppatavaroita alettiin puhdistaa ruton aiheuttajista.
Lähde: Arno Forsius: Rutto eli paiserutto.
Teksti Maija Joutjärvi
