– Voimakas viha sumentaa ihmisen ajattelun, jolloin hän ei ymmärrä, mikä on hyvää ja mikä pahaa.
Viha ja väkivaltainen käyttäytyminen liittyvät usein yhteen. Ihminen voi kuitenkin olla hyvin aggressiivinen tuntematta mitään.
– Psykopaattisesti toimivia ihmisiä arvioidaan olevan Suomessa kolmisenkymmentä tuhatta. Aggressio eroaa vihasta myös siinä, että sen täyttämä ihminen voi tuntea mielihyvän sävyistä voiman tunnetta, mitä viha itsessään ei tuota. Hän on kyvykäs tekemään vaikka mitä, myös hyvää.
Toiset käyttävät vihaa ponnekaasuna, joka auttaa tekemään työt rivakasti, katkaisemaan työyhteisössä esiintyvän kiusaamisen tai pääsemään huippusuorituksiin urheilussa.
Miksi toiset sitten kyykyttävät muita, kirjoittelevat nettipalstoille rasistisia herjausviestejä tai yrittävät murentaa toista puhumalla pahaa selän takana?
Rauno Juntumaa puhuu ulkoisista ja sisäisistä tekijöistä.
On luonnollista suuttua, kun joku loukkaa tai uhkaa meitä tai turhaudumme väärinkäytöksiin. Sisäiset tekijät puolestaan vaikuttavat, millaisissa tilanteissa ja miten voimakkaasti vihaisuus nousee meissä esiin.
– Jokaisella ihmisellä on oma historia, jossa on tapahtunut enemmän tai vähemmän nöyryytyksiä tai muita ahdistavia kokemuksia. Tietty hetki, toisen kommentti tai pelkkä aistimus voi sytyttää vihareaktion vastaavalla tavalla kuin ihminen on kokenut aikaisemmin, vaikka sitä ei itse tiedosta. Tämä selittää sen, miksi vihan tunteemme voivat olla täysin ylimitoitettuja tapahtumaan nähden.
Kenelläkään ei ole oikeutta sanoa, että olen nyt tällainen, koska minua on kohdeltu huonosti.
Vaikka olisi elänyt lapsena sietämättömissä oloissa, se ei vielä tarkoita, että vihan tunteet nousisivat esiin jatkuvasti. Tärkeintä on oppia käsittelemään vihaansa omassa mielessään tai muiden ihmisten kanssa. Kun ihminen oppii purkamaan vihan pommin, hän ei provosoidu kovin helposti.
Rauno Juntumaa sanoo, että elämänhistoriaan kuuluneet vastoinkäymiset eivät oikeuta tuhoavaan vihaan, mutta elämänhistoria voi tehdä vihan hallinnan vaikeaksi.
– Kenelläkään ei ole oikeutta sanoa, että olen nyt tällainen, koska minua on kohdeltu huonosti. Se on uhriutumista ja lapsuudenkokemusten väärinkäyttöä.
Uhriutuja ajattelee niin työyhteisössä, parisuhteessa kuin erilaisissa ihmisten välisissä kontakteissa näin: ”Kun teet tuolla tavoin, minulla on myös oikeus tehdä näin.” Uhriutumisesta voi alkaa loputon pahan kierre.
Vihan tunteet voi myös ulkoistaa toisiin. Kun ihmisellä on asema ja valtaa, hän saattaa alkaa pelätä. Hän voi kuvitella, että muut juonivat hänen selkänsä takana ja pyrkivät syrjäyttämään hänet. Viha nostaa päätään ja toisesta tulee vihollinen.
– Tällaiset kuvitelmat voivat saada jopa paranoidisia piirteitä. Ihmisellä voi olla pakonomainen tarve etsiä selityksiä pahalle ololleen. Ja kun hän ei oikein ymmärrä itseään, syy löytyy itsen ulkopuolelta.
Voimakasta kehitysvaihetta elävä nuori saattaa esimerkiksi syyttää vaikeuksistaan yhteiskuntaa.
Rasismi on räikeä esimerkki siitä, miten oma tyytymättömyys saa vihaamaan.
– Keksitään, että jokin ihmisryhmä on huonompi kuin me ja se vieläpä uhkaa meitä. Tämä antaa sitten aiheen vihata, halveksia ja solvata.
Kun pahalle ololleen löytää jonkin ulkoisen syyn, se helpottuu hetkeksi. Samalla tavalla käy, kun emme tahdo myöntää jotakin huonoa piirrettämme tai haluamme, jolloin alamme nähdä sen muissa. Kun haukumme toisia, ahdistuksemme lievittyy.
– Viha voi vähentyä, jos ihmiset kokevat olemassaolonsa, paikkansa ja tehtävänsä yhteisössään merkitykselliseksi ja arvokkaaksi.
Rasismi on räikeä esimerkki siitä, miten oma tyytymättömyys saa vihaamaan.
Vihan tunteita aiheuttavat vanhat traumat voivat siirtyä myös sukupolvelta toiselle.
Tänä vuonna on puhuttu paljon sata vuotta sitten käydystä sisällissodasta. Siihen liittyvät hirvittävät teot kulkevat monissa suvuissa. Juntumaan mukaan tunnemuistot ja todellisuus saattavat sekoittua. Paljon on tapahtunut myös vihan projisointia toisiin. Vihan käsittelyssä on kuitenkin päästy eteenpäin.
– Kun oma tunne laantuu, tapahtumia pystyy hahmottamaan paremmin toisen kannalta ja kestää sen, mitä on tapahtunut. Jos viha saa jäädä kytemään, se ryöpsähtelee esiin silloin tällöin.
Itseen suuntautuva viha näkyy lamaantumisena ja tahdottomuutena, syömishäiriöinä, masennuksena tai itsetuhoisena käytöksenä. Rauno Juntumaa selittää ilmiötä voimakkaalla syyllisyydellä.
– On silti vähän sattumanvaraista, suuntautuuko vihan osoittaminen itseen vai toisiin ihmisiin. Molempia voi tehdä myös yhtä aikaa.
Kiusaaminen on yksi vihan ja sen takana olevan pahan olon ilmentymä. Tietynlainen ylemmyyden tunne suhteessa toisiin on ihmisten tavallinen piirre.
– Jos se hallitsee, ihminen ajattelee herkästi, että hän saa kohdella muita ihmisiä miten sattuu, vaikkei hänellä itsellään olisi mitenkään paha olla.
Rauno Juntumaa vertaa tilannetta pilalle hemmoteltuun lapseen, joka kokee voivansa tehdä, mitä haluaa, ja suuttuu, jos muut yrittävät rajoittaa. Samalla tavoin jos ylemmyydentuntoinen ihminen kuvittelee muiden yrittävän rajoittaa häntä, hän hyökkää vihaisesti joko suoraan tai epäsuoraan toisia kohti.
Kateus on vihan motivaattori. Se voi toimia positiivisesti, jolloin ihminen pyrkii samaan kuin toinen. Se toimii myös toisin – ihminen haluaa hyvän toiselta pois.
– Jos tuntee itsensä vihaiseksi tai ajattelee tai toimii ilkeästi, kannattaa ensimmäisenä kysyä itseltään: ”Olenko kateellinen toiselle?” Kateutta ei voi täysin välttää, sillä meillä on taipumus vertailla itseämme muihin. Sisarkateus vaikuttaa taustalla ja voi altistaa myöhemmin kateuden tunteille.
Kateellisuuteen taipuvainen haluaa aina sitä, mitä on toisella. Halu on loputon, eikä se koskaan tyydyty, toisin kuin todelliset tarpeet. Kateuden kohdetta aletaan vihata, koska hän näyttää olevan aina parempiosainen.
Kun saa toteuttaa itseään, työtyytyväisyys lisääntyy. Silloin halu ilkeillä vähenee.
Työyhteisössä kateus vähenee, kun ihmiset kokevat olonsa turvallisiksi sekä johtamisen ja kohtelun oikeudenmukaisiksi. Turvallisuuden hyvä mittari on avoin ilmapiiri: ihmisten on helppo puhua kaikista asioista keskenään pelkäämättä seurauksia.
– Yleensä vihainen ihminen rauhoittuu, kun asiat tapahtuvat oikeudenmukaisesti. Todella kateelliselle tämä ei valitettavasti riitä, hänhän haluaa toiselta hyvän pois.
Kateutta kitkee myös oma pystyvyys ja itsemääräämisoikeus. Kun saa toteuttaa itseään ja käyttää osaamistaan omalla alueellaan, työtyytyväisyys lisääntyy. Silloin halu ilkeillä vähenee.
Työyhteisön käymistilassa esimiehiin kohdistetaan herkästi viharyöppyjä, jos jokin paljon odotettu asia ei mene odotetulla tavalla.
– Vaikka odotukset ovat monesti kohtuuttomia, pettymys näkyy vihaisuutena. Se pitää pystyä käsittelemään ensin. Vasta sitten on mahdollisuus korjaavaan toimintaan eli hyvään. Toinen vaihtoehto on, että energia kanavoituu kostamiseen.
Pahuus kiehtoo ihmisiä. Se myy viihteessä ja esiintyy fantasioissamme ja unissamme. Koeasetelmista ja tutkimuksista tiedetään, että ihan tavalliset, kiltit ihmiset voivat muuttua tietyissä olosuhteissa toisten kiusaajiksi ja tehdä hirveitä tekoja.
– Kun viihdeohjelmissa pilkataan, ihmiset alkavat ajatella, että se on hyväksyttävää. Faktaa ja fiktiota ei osata aina erottaa toisistaan. Automaattinen tiedonkäsittely tuottaa nopeasti tunteisiin linkittyvän tulkinnan, johon aletaan uskoa.
Nyrkkeilysäkin hakkaaminen voi helpottaa hetkeksi pahaa oloa, mutta se ei pura sisällä vellovaa vihaa.
Myös väkivaltaisten pelien runsas pelaaminen lisää aggressiivisuutta. Pelatessa mielihyvän sävyisten impulssien voimalla opitaan väkivaltaista toimintaa. Kukaan ei tule tappajaksi pelaamalla, mutta se voi madaltaa kynnystä väkivallalle.
– Rankka fyysinen toiminta, kuten halkojen tai nyrkkeilysäkin hakkaaminen voi helpottaa hetkeksi pahaa oloa, mutta se ei pura sisällä vellovaa vihaa. Siihen tarvitaan ajatuksellista työskentelyä.
Sosiaalisessa mediassa vihapuhe ryöpsähtelee ennennäkemättömällä tavalla. Rauno Juntumaa arvioi, että anonymiteetin lisäksi vihapuhetta helpottavat erilaiset kuvitteelliset, samanmieliset ryhmät.
– Kun ihminen kuvittelee kuuluvansa tähän ryhmään, hän saa rohkeutta käyttäytyä rumemmin kuin hän tekisi yksinään.
Rauno Juntumaa: Miksi vihaamme? Yksilön ja yhteisön tunteen anatomia, Kirjapaja 2018.
Teksti Merja Perttula, kuvitus Johanna Sarajärvi
Lue myös:
Tunnekuohu tyhmentää tilapäisesti – näin suitsit vihaasi
