1. Uusi kirjasi kuvaa isien kokemuksia synnytyssaleissa. Miksi tartuit aiheeseen?
Esikoiseni syntymästä on jo 20 vuotta. Silti kyyneleet alkavat yhä valua, kun keskustelu kääntyy synnytyksiin. Reaktioni hämmästyttää minua: ai vieläkin?
Taustalla ovat voimakkaat kokemukseni lasteni synnytyksistä. Esikoiseni syntyi kiireellisellä sektiolla, mikä jätti minuun syvän pelon sekä lapsen että äidin menettämisestä.
Toisen synnytyksen toivoin menevän paremmin, mutta se olikin vielä dramaattisempi ja johti hätäsektioon. Hätäännyin ja lyyhistyin käytävälle itkemään räkäitkua. Koin jääväni tilanteessa ihan yksin. Soitin äidilleni ja kerroin, että kaikki meinaavat kuolla enkä tiedä, mitä tapahtuu.
Vaikka molemmissa synnytyksissä selvisi melko pian, että äiti ja lapsi pärjäävät, tapahtumat jättivät minuun jälkensä. Lopulta päätin tehdä aiheesta kirjan.
2. Olet haastatellut kirjaan myös kätilöitä. Miltä kätilöys isän silmin näyttää?
Meitä hoitanut kätilö sanoi sanat, jotka jäivät vahvasti mieleeni: hän pohti, että synnytyksessä ollaan lopulta aina yhtä lähellä elämää ja kuolemaa.
Hän myös kertoi, että olimme sairaalassa hieman pidempään siksi, että minä olin niin sekaisin. Äiti ja vauva olisi voitu kotiuttaa aiemminkin. Tämä suoruus teki minuun vaikutuksen.
Minusta on kiinnostavaa, että äideillä on synnytyksestä ihan oma kokemus ja isillä omansa. Kätilö katsoo tilannetta ulkopuolelta, ja hänen tulkintansa voi olla eri kuin vanhempien. Synnytyssaliin tiivistyy monia valtarakenteita niin parisuhteen kuin yhteiskunnankin tasolla.
3. Pitäisikö isät ottaa synnytyksessä paremmin huomioon?
Sitä pitäisi kysyä synnyttäviltä äideiltä. Ensisijaisesti hoitohenkilökunnan huomio kuuluu heille. Isä ei tietenkään voi saada huomiota, jos kätilö joutuu hoitamaan kerralla montaa eri synnytystä ja ehtii käydä huoneen ovella vain kääntymässä.
4. Ymmärtävätkö isät siis, että synnytyksessä ei ole kyse heistä?
Haastattelin kirjaani useita isiä, jotka ymmärsivät tämän oikein hyvin. Monelle oli jopa vaikeaa kertoa omista kokemuksistaan, sillä heistä se tuntui epäkohteliaalta: eiväthän he olleet itse synnyttämässä. Toisaalta synnytys voi olla isällekin syvältä kouraiseva kokemus, joka muuttaa häntä ihmisenä.
Ajattelen, etteivät isien synnytysmuistelut tarkoita sitä, että äidit unohdettaisiin. Ehkäpä yksi pieni kirja isien näkökulmasta mahtuu mukaan suurempaan synnytyskeskusteluun.
5. Kohtaat kirjassa perhettänne hoitaneen kätilön vuosia myöhemmin. Miltä se tuntui?
Se oli tosi merkityksellistä. Vaikka olemme eri ikäisiä ja meillä on erilaiset taustat, yhteys välillemme syntyi nopeasti ja tapaamisessamme oli lämpöä. Ympyrä sulkeutui.
Tehy on tukenut kirjan kirjoittamista taloudellisesti.
