Bendigo Hospital on Victorian osavaltion suurin aluesairaala. Uusiin tiloihin muuttaneessa sairaalassa työskentelee 2 500 henkilöä. Määrän arvioidaan nousevan 4 500:aan.

Australiassa hoitajat tekevät osa-aikatöitä – ”Hyvä palkkataso mahdollistaa sen”

Anna-Leena Percival on asunut Australiassa yli kymmenen vuotta. Hän ei ole tehnyt missään vaiheessa kokopäivätöitä.

Anna-Leena Percival (oik.) työskentelee Australiassa synnytysosaston apulaisosastonhoitajana. Vasemmalla viestintäkoordinaattori Kirsty Johnston.

Mainos (teksti jatkuu alla)
Mainos

 

Anna-Leena Percival valmistautuu ensimmäiseen työvuoroonsa Bendigon aluesairaalassa, joka on muuttanut pari päivää aikaisemmin uuteen rakennukseen.

Bendigo Hospital on Victorian osavaltion suurin ja nykyaikaisin aluesairaala. Rakennuksessa käytetään muun muassa reaaliaikaista paikannusta ja kuljetusrobotteja.

Anna-Leena on uusista tiloista innoissaan. Koko henkilökunta otettiin mukaan rakennuksen suunnitteluun alusta alkaen. Hierarkiat ja tittelit unohdettiin.

­– Muutto on yhdistänyt meitä entisestään. Autamme toinen toisiamme.

Anna-Leena yrittää suunnitella työvuorot niin, että pienten lasten äidit pystyvät järjestämään lastenhoidon sujuvasti.

Synnytysosaston apulaisosastonhoitajana Anna-Leenan tehtäviin kuuluu muun muassa töiden organisointi ja työvuorojen suunnittelu.

Osastolla on 60 kätilöä. Heistä vain kaksi on kokoaikaisia ja loput työskentelevät kahdesta neljään työvuoroa viikossa.

­– Itsekään en ole tehnyt missään vaiheessa kokopäivätöitä. Hyvä palkkataso ja joustavat työajat mahdollistavat sen.

Osa-aikatyö on Australiassa yleistä monilla aloilla. Enimmäkseen sitä tekevät tosin naiset. Naisista osa-aikatöissä on 54 prosenttia, miehistä 25 prosenttia.

Anna-Leena yrittää suunnitella työvuorot niin, että pienten lasten äidit pystyvät järjestämään lastenhoidon sujuvasti. Päivähoito on Australiassa kallista, 60­–90 euroa päivässä, joten esimerkiksi isovanhempien hoitoapu on perheille tärkeää.

Australian julkisissa sairaaloissa kätilö hoitaa synnytysosastolla yhtä äitiä. Vuodeosastolla kätilöllä on hoidettavana enintään neljä äitiä.

Yksityisellä puolella tilanne on toinen.

­– Tyttäreni on kätilönä yksityisessä sairaalassa, jossa hänellä on ollut yövuorossa jopa 18 äitiä.

Anna-Leena on tyytyväinen, että Bendigon sairaalassa on riittävästi työvoimaa eikä mitoituksia tarvitse rikkoa.

Minulla oli äitejä, joiden kanssa sain kolmekin vauvaa. He ovat ystäviäni lopun elämäni.

Alhaisen riskin synnyttäjät vain pyörähtävät sairaalassa. Äiti viettää sairaalassa yleensä yhden yön, jonka jälkeen hän saa apua kotiin 7– 10 päivää. Imetysklinikalle voi tulla milloin tahansa.

­– Nopeimmat lähtevät kotiin jo neljän tunnin jälkeen. Se on vähimmäisaika.

Anna-Leenan työssä on tärkeää tunnistaa riskisynnyttäjät, joiden hoidosta on neuvoteltava lääkärin kanssa. Lääkärit keskittyvät riskiäiteihin, kun taas kätilöt hoitavat alhaisen riskin synnyttäjät alusta loppuun.

Ennen nykyistä tehtäväänsä Anna-Leena työskenteli omakätilöohjelmassa. Siinä kätilö kulkee äidin ja perheen rinnalla aina raskausajan neuvonnasta synnytyksen jälkeiseen tukeen. Omakätilöohjelman äidit ovat usein niitä, jotka lähtevät kotiin neljän tunnin päästä synnytyksestä.

­– Se oli todella erityistä työtä. Minulla oli äitejä, joiden kanssa sain kolmekin vauvaa. He ovat ystäviäni lopun elämäni.

Kahdeksan vuoden putki päivystystyössä otti veronsa opintoihin yhdistettynä.

Vaikka Anna-Leena rakasti työtään omakätilönä, kahdeksan vuoden putki päivystystyössä otti veronsa ­– varsinkin opintoihin yhdistettynä.

­– Opinnot ja päivystys eivät sopineet yhteen, joten viimeisen vuoden koordinoin omakätilötoimintaa. Lopulta siirryin nykyiseen tehtävääni apulaisosastonhoitajaksi.

Anna-Leena opiskelee Melbournessa perusterveydenhuollon ja terveysalan johtamisen maisteriohjelmissa. Kaksi vuotta on takana ja kolme edessä. Opiskelu on omaehtoista, mutta työnantaja tukee sitä antamalla viisi palkallista koulutuspäivää vuodessa.

­– Opintojen edetessä saan myös uusia työtehtäviä. Ei tarvitse odottaa tutkintotodistusta vaan opinnot huomioidaan matkan varrella.

Anna-Leena on kotoisin Tampereelta. Hän opiskeli kätilöksi ja terveydenhoitajaksi Helsingissä ja työskenteli useita vuosia terveydenhoitajana Itä-Helsingissä.

­– Kun Kivikon uusi terveysasema avattiin vuonna 2000, heitin vitsinä työkavereille, että kun meidän vanha terveysasema suljetaan, niin eiköhän lähdetä kaikki ulkomaille, Anna-Leena muistelee.

Kahdeksasta kollegasta kolme laittoikin paperit Profcon rekrytointipalveluun. Yksi työkavereista päätyi Norjaan, ja Anna-Leena lähti työkaverinsa kanssa Saudi-Arabiaan. Siellä hän työskenteli sotilassairaalassa ensin terveydenhoitajana ja sitten ehkäisevän hoitotyön klinikalla yksikön päällikkönä.

­– Olin ollut Saudi-Arabiassa viisi päivää, kun tapasin nykyisen mieheni. Vuoden pesti muuttui kolmeksi.

Anna-Leena muutti hammaslääkärimiehensä kanssa Australiaan vuonna 2003. Ajankohta oli siinä mielessä onnekas, että valtakunnallinen terveydenhuollon ammattirekisteri perustettiin maahan vasta sen jälkeen. Siihen asti jokaisella osavaltiolla oli oma järjestelmänsä.

Nykyään ulkomaalaisen sairaanhoitajan on työlästä päästä rekisteriin.

­– Bendigossa ei ollut ulkomaalaisia sairaanhoitajia, eivätkä he oikein tienneet, mitä kanssani olisi pitänyt tehdä. Teimme työsopimuksen, että teen alkuun osastosihteerin hommia, jona aikana he hoitavat rekisteröinnin. Sen jälkeen saan kätilön paikan.

Nykyään ulkomaalaisen sairaanhoitajan on työlästä päästä rekisteriin.

­– Pitää läpäistä kielitesti ja suorittaa kurssi, joka vastaa melkein sairaanhoitajatutkintoa Suomessa.

Hän ei kuitenkaan halua pelotella ulkomaille suuntaavia suomalaishoitajia. Päinvastoin.

­– Jos on pari vuotta työkokemusta, niin rohkeasti vain liikkeelle. Testit ja kurssit kyllä hoituvat. Rahaa kannattaa olla säästössä alkukustannuksia varten.

Anna-Leena asuu rauhallisella omakotitaloalueella Bendigossa, vain kymmenen minuutin ajomatkan päässä sairaalasta.

Bendigo on sadan tuhannen asukkaan kaupunki, joka sai alkunsa 160 vuotta sitten Australian kultaryntäyksessä. Anna-Leena arvostaa pikkukaupungin yksinkertaista elämää sekä ihmisten rentoutta ja elämänmyönteisyyttä.

­– Kun Suomessa tarjotaan pala tiikerikakkua, niin täällä tarjotaan lasi viiniä, hän vitsailee.

Työn ja opiskelun lisäksi Anna-Leena on yrittäjä, joka tekee klinikallaan kauneushoitoja. Hän harrastaa balettia, kuntosaliharjoittelua ja pyöräilyä sekä viettää kulttuuriviikonloppuja Melbournessa. Suomessa hän käy lähes vuosittain.

Kun Suomessa tarjotaan pala tiikerikakkua, täällä tarjotaan lasi viiniä.

Anna-Leenalla on kolme aikuista lasta ensimmäisestä avioliitostaan. Heistä kaksi asuu Australiassa ja yksi Suomessa.

Tuskallisinta maapallon toisella puolella asumisessa on se, että joutuu olemaan erossa Suomessa asuvista läheisistään.

­– Äiti on täyttämässä 70 vuotta ja tyttärenpoika kasvaa vauhdilla. Menetän paljon. Tuntuu siltä, että olen aina väärässä paikassa väärään aikaan.

Anna-Leena unelmoi, että saisi olla lähellä lapsiaan ja lapsenlapsiaan.

­– Ihanteellisinta olisi, jos meillä olisi Australian lisäksi pienet kämpät Helsingissä ja Lontoossa, josta mieheni on kotoisin.

Teksti Tanja Harjuniemi, kuvat Stoorisoppi

Mainos
Mainos