Hoitaja joutui kamppailemaan henkensä edestä – potilas tuomittiin tapon yrityksestä

Sairaanhoitaja Ville Kivikoski haluaa lopettaa työväkivallan vähättelyn.

Kuvateksti
Ville Kivikoski aikoo jatkaa tapahtuneesta huolimatta päivystystyössä, jossa viihtyy hyvin. Kuva: Hanna Tarkiainen

Sairaanhoitaja Ville Kivikoski on yövuorossa Hyvinkään sairaalan päivystyksessä. Hän näkee työlistalta, että päivystykseen on saapunut ennestään tuttu potilas, jonka äänikin kuuluu odotustilasta. Ville ottaa potilaan toimenpidehuoneeseen tutkiakseen tämän somaattista vointia ennen lääkärille pääsyä. Tarkoitus on myös estää tilannetta odotushuoneessa kehittymästä huonoon suuntaan.

Ville puhalluttaa potilaan. Hän joutuu kääntämään hetkeksi selkänsä potilaalle kirjatakseen tuloksen koneelle. Yllättäen potilas käy takaapäin Villen kimppuun ja viiltää tätä leipäveitsellä kaulaan. Veitsi on ollut piilossa vaatteissa tai kengässä.

Ville joutuu kamppailemaan potilaan kanssa henkensä edestä. Viereisessä huoneessa lääkäri havahtuu ääniin ja ryntää paikalle. Paikalle tulee myös vartija, joka saa potilaalta veitsen pois vasta vääntämällä tätä sormista. Potilas raudoitetaan ja laitetaan lepositeisiin. Ville lähtee puhdistamaan haavaansa.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Tilanne on ohi sekunneissa, mutta Villen muistikuvissa kaikki tapahtuu hidastetusti.

– Toimin alitajuisesti pakene tai taistele -käskyn mukaisesti. Mitään en ehtinyt miettiä.

Viilto kaulassa on pinnallinen. Syvempänä se olisi katkaissut kaulavaltimon ja voinut johtaa nopeaan menehtymiseen. Käräjäoikeus toteaa myöhemmin tuomiossaan, että Villen nopea toiminta mitä todennäköisimmin esti vakavamman vamman synnyn.

Tapahtuneen jälkeen Villen tunteet vaihtelivat pelosta ja ärtymyksestä ahdistukseen ja vihaan. Hänellä oli nukkumis- ja keskittymisvaikeuksia. Hän oli jonkin aikaa stressireaktion vuoksi sairauslomalla, mutta palasi kevennettyihin töihin melko pian. Sittemmin hän on tehnyt normaaleja vuoroja. Työpaikkaansa hän ei ole halunnut kartella. Hän aikoo jatkaa päivystystyössä.

Toipumista on edistänyt kriisiterapia. Terapiasta on ollut apua ajatusten ja tunteiden käsittelyyn ja niihin reagoimiseen. Terapia on auttanut Villeä tarkastelemaan tilannetta ja tapahtunutta ulkopuolisena ja järjen kautta.

– Työssä on tullut eteen tilanteita ja hetkiä, jotka ovat muistuttaneet tapahtuneesta, mutta terapian ansiosta olen pystynyt vaikuttamaan reaktioihini.

– Ei ihmiseen varmaan niin paljon terapiaa pysty kaatamaankaan, etteivätkö traumaattisen tilanteen kokemukset ja muistot tule mieleen.

Ville haluaa omalta osaltaan lopettaa työväkivallan vähättelyn ja hyssyttelyn, koska väkivalta ei kuulu hoitoalalle. Hän kokee, että väkivalta ja sen uhka ovat lisääntyneet päivystyksessä. Vaarana on, että ihmiset tottuvat siihen ja pitävät sitä työhön kuuluvana.

– Hoitajalla on ehdoton oikeus koskemattomuuteen.

Ville otti heti tapahtuneen jälkeen yhteyttä verkkolomakkeen kautta Tehyn omaan oikeuspalveluun. Hän sai avustajakseen Tehyn lakimiehen Päivi Vannisen, joka muun muassa ohjeisti esitutkinnassa, laati korvausvaatimuksen ja oli läsnä oikeudessa. Ville on tyytyväinen Tehyn toimintaan: hän sai nopeasti asiantuntevaa apua ammattiliiton kautta.

Oikeussalissa Ville kohtasi myös syytetyn.

– Halusin nähdä hänet, vaikka se oli raskasta. Voihan olla, että hän tulee jossain vaiheessa potilaana vastaan.

Tapaus eteni esitutkinnan jälkeen poikkeuksellisen nopeasti. Oikeudenkäyntiin valmistautuminen vei paljon aikaa ja kulutti vähissä olevia voimia. Oikeudenkäynnin Ville koki vapauttavana, koska sen jälkeen hän pystyi keskittymään vain itseensä ja toipumiseensa.

– Oikeudenkäyntipäivän iltana tuntui siltä, että iso kivi oli vierähtänyt sydämeltä.

Ensin näytti siltä, että asian puiminen jatkuu vielä hovioikeudessa, mihin Villekin oli varautunut. Käräjäoikeuden tuomio jäi kuitenkin voimaan, ja asian juridinen käsittely päättyi. Ville on tuomioon tyytyväinen ja kokee, että oikeus toteutui.

Syytetty tuomittiin tapon yrityksestä ehdottomaan vankeuteen kolmeksi vuodeksi ja neljäksi kuukaudeksi. Lisäksi hänet määrättiin maksamaan Villelle korvauksia kivusta, särystä ja tilapäisestä haitasta sekä kärsimyksestä. Korvaukset on sittemmin maksettu Valtiokonttorista Päivi Vannisen laatiman rikosvahinkohakemuksen perusteella.

Sairaanhoitajan vastaanottohuone sairaalan päivystyksessä on kalustettu uudelleen työturvallisuuden näkökulmasta. Työnantaja on myös ohjeistanut tarkemmin, miten ja millaisia potilaita päivystyksessä kohdataan yksin ja milloin vartijan on syytä olla lähistöllä.

Tapon yritys

  • Rikoslain mukaan taposta on tuomittava vähintään kahdeksan vuotta vankeutta.
  • Myös tapon yritys on rangaistava teko. Teko on edennyt yrityk­seksi, kun tekijä on aloittanut rikoksen tekemisen ja saanut aikaan vaaran rikoksen täytty­misestä.
  • Yrityksen rangaistavuus edellyttää tekijän tahallisuutta ja ymmärrystä siitä, että teosta voi seurata varsin todennäköisesti kuolema.