Aamukahvien jälkeen on luvassa kokemusasiantuntijakoulutusta ja vertaisvalmennusta. Kuvassa vasemmalta lukien Ilkka, Milla, työvalmentaja Liisa Lenkkeri, Jere, Oskari ja Petri.

Huumehoito ajateltiin Tampereella uusiksi: retkahduksesta ei enää rangaista

Päihdepalveluyksikkö Breikissä luotetaan yhteisön voimaan. Ammattilaiselta yhteisöhoito vaatii itsetuntemusta ja kykyä sietää keskeneräisyyttä.

Opioidikorvaushoidossa käyvän huumeseulassa näkyy amfetamiinia, mutta siitä ei rangaista. Sen sijaan ihmisen kanssa keskustellaan, miten tilanne voisi muuttua.

Tällainen ajattelutapa säästää ihmishenkiä, sanoo Oskari, joka on yksi päihdepalveluyksikkö Breikin asiakasedustajista.

Mainos (teksti jatkuu alla)
Mainos

– Ihminen saattaa reagoida impulsiivisesti ja tehdä itselleen jotain, jos kaikki kotilääkkeet otetaan yhtäkkiä pois kahdeksi kuukaudeksi, hän sanoo.

On maanantaiaamu ja istumme Breikin yhteisötilojen oleskeluhuoneessa Tampereella. Ilmassa leijailee vaatteisiin takertuneen tupakan haju. Toisella puolella taloa jonottaa parisenkymmentä ihmistä korvaushoitolääkkeen saamista. Keittiön hellalla odottaa aamupuuro.

Toisin kuin Oskarin aiemmassa huumehoitopaikassa, täällä notkahduksista ei rangaista. Sen vuoksi niistä pystyy kertomaan työntekijöille.

– Meitä on alusta asti kannustettu rehellisyyteen. Päihdeongelmaa ei yritetä kieltää, kertoo kahvikupin kanssa huoneeseen pyörähtänyt Milla.

– Kun sanktioita ei käytetä, olen oppinut luottamaan auktoriteetteihin ja kantamaan vastuuta, Oskari kertoo.

Breikissä psykososiaalinen kuntoutus on yhteisöhoidollista. Vastuuta opetellaan kantamaan niin omasta sairaudesta, arjen asioiden hoitamisesta kuin muiden yhteisön jäsenten tukemisesta.

– Päihdeongelmaisen toipumisessa on kyse kokonaisvaltaisesta toiminta- ja elämäntapojen, jopa ihmissuhteiden muutoksesta. Se on hidasta uusien asioiden oppimista, sanoo yksikön johtaja Pirjetta Salomäki.

Jos asiakas tarvitsee apua asunnosta soittamiseen, työntekijä istuu tarvittaessa vieressä, mutta luuriin asiakkaan on tartuttava itse. Vaikean jakson aikana yhden Kelan lomakkeen täyttämiseen voi mennä viikko.

Henkilökunta on peili tavalliseen arkeen, johon huumeidenkäyttäjä ei ole välttämättä aikuisiällä ehtinyt tutustua.

– Kun työelämään edennyt asiakas ihmettelee, kuinka elämä menee aina loma-aikoina sekaisin, me kerromme, että niin se menee meillä kaikilla, Salomäki kuvailee.

– Päihdeongelmasta kärsivää helpottaa kuulla, ettei ammattilaisillakaan suju aina auvoisasti.

Asiakkaat ja henkilökunta ovat tasavertaisia. Toisin kuin terapiatyössä, yhteisöhoidossa ammattilainen sanoittaa asiakkaalle myös omia tunteitaan ja toimintaansa.

– Mun ajatukset ovat nyt muualla, kun mun lapsi on sairaana, Salomäki heittää esimerkin.

Rajat täytyy vetää itse, eikä omasta elämästä lopulta tarvitse kertoa välttämättä paljonkaan. Tärkeintä on, että asiakkaat kokevat työntekijöiden olevan ihmisiä hyvine ja huonoine päivineen.

Koska tunteet tarttuvat, itsetuntemus on tarpeen.

– Esimerkiksi negatiivinen ilmapiiri leviää yhtä lailla henkilökuntaan kuin asiakkaisiinkin. Ilmiö tunnistetaan ja sitä käsitellään yhdessä, Salomäki analysoi.

Jere kertoo ottaneensa asiakasedustajan vertaistueksi palaveriin, jossa olisi ollut muuten ”yksin seitsemää sossua vastaan”. Vasemmalla työvalmentaja Liisa Lenkkeri.

 

Erilaiset vapaaehtoisuuteen perustuvat vastuutehtävät vahvistavat asiakkaiden osallisuutta ja toimijuutta. Asiakasedustajat osallistuvat henkilökunnan kanssa esimerkiksi yhteisön kehittämiseen ja yksikön toiminnan esittelemiseen.

Oskari kertoo olleensa Kaapeli-yhteisövalmennuksessa kehittämässä Breikkiin myönteistä keskustelukulttuuria.

– Suunnittelimme yhteisökokousten loppuun hetken positiivisen palautteen antamiselle. Siitä tuli kokemus, että pystyn vaikuttamaan, hän kertoo.

Yhteisökokouksissa asiakkaat ja henkilökunta keskustelevat ja päättävät erilaisista yhteisön toimintaa koskevista asioista aina toimintaryhmien sisällöistä tilojen somistamiseen ja työssäkäyvien lääkkeenjaon organisoimiseen.

– Esimerkin voima on vahva. Kun kokouksiin tulee uusia tyyppejä, hekin alkavat antaa positiivista palautetta, Milla sanoo.

Oskari ja Milla kertovat, että opit tunne- ja vuorovaikutustaidoista siirtyvät myös elämään talon ulkopuolella. Porukalla on käyty läpi vaikkapa sitä, miten suhtautua korvaushoidossa olevien kohtaamiin ennakkoluuloihin.

– En ole niin vihainen arkitilanteissa. Pystyn ymmärtämään niitäkin, jotka ei ymmärrä mua, eikä mun tartte provosoitua, Milla sanoo.

Sairaanhoitaja Piia Hirvelä odottaa asiakkaita.

 

Tampereen kaupunki ostaa päihdepalveluyksikkö Breikiltä Kukaan ei putoa -mallin mukaista opioidikorvaushoitoa, muuta hoitosuhteellista avohuumehoitoa, huumehoidon arvioita sekä terveysneuvontaa suonensisäisiä huumeita käyttäville. Breikin omistaa Helsingin Diakonissalaitoksen Hoiva Oy.

Kukaan ei putoa -malli kehitettiin Tampereella avohuumehoidon saatua kovaa kritiikkiä.

– Meillä ei ole enää tiukkoja hoito-ohjeita, vaan ihmisiä, joilla on erilaisia tavoitteita, vastaava sairaanhoitaja Mari Pietikäinen kertoo.

Breikin hidas käynnistyminen herätti muutama vuosi sitten keskustelua. Nyt yksikkö on toiminut kolmisen vuotta. Pietikäinen on nähnyt tuttujen asiakkaiden muuttuvan kuin eri ihmisiksi korvaushoidon aloittamisen jälkeen.

– He ovat osa yhteiskuntaa, tietävät miten haetaan tukia ja omistavat bussikortin, hän sanoo.

Vuonna 2018 Breikillä oli 217 asiakasta, joista 160 oli korvaushoidossa ja loput muussa huumehoidossa. He osallistuvat oman hoitosuunnitelmansa tekemiseen ja määrittelevät itse tavoitteensa.

– Hoitosuunnitelmaa tehdessä kysyn, miten asiakas haluaa minun reagoivan, jos esimerkiksi seuloissa näkyy jotain, Pietikäinen kertoo.

Osalla ihmisistä hoidon tavoitteet liittyvät elämänlaadun parantumiseen ja haittojen vähentymiseen, osalla päihteettömyyteen sekä kuntoutumiseen kohti opintoja ja työelämää. Suunnitelmia muutetaan voinnin ja motivaation mukaan.

– Asiakas, joka on hoidossa haittoja vähentävin tavoittein, saattaakin haluta vaikkapa kahdeksi tunniksi viikossa matalan kynnyksen työtoimintaan. Jollekin se voi olla iso askel, Pietikäinen selittää.

Asiakasedustajat ovat mukana terveysneuvonnassa.

 

Hoidon vaikuttavuutta on pyritty lisäämään tuomalla saman katon alle toimintakykyä edistävää toimintaa sekä tukipalveluita.

Lämpimänpunaiseksi maalatussa keittiössä keskustellaan Breikin ja Steppi-hankkeen yhteisestä vertaisvalmennuksesta. ESR-rahoitteinen Steppi kehittää vaikeasti työllistyville henkilöille mahdollisuuksia matalan kynnyksen työtoimintaan.

– Koulutuksesta saa valmiuksia sekä tukihenkilönä että yhteisössä toimimiseen. Tarkoitus on muokata siitä Breikin asenteen ja toimintamallin mukainen juttu, kuvailee työvalmentaja Liisa Lenkkeri.

Oskari ilmoittautuu saman tien mukaan. Hänellä on vahva motivaatio auttaa päihdeongelmaisia.

– Mä voisin tuoda sinne kokemuksia käymästäni vertaisohjaajakoulutuksesta, ehdottaa seuraan liittynyt Petri.

– Jee! Milla tuulettaa ja lyö kädet yhteen Lenkkerin kanssa.

Matalan kynnyksen työtoiminnasta ponnistetaan kohti opintoja ja työelämää. Siitä ei saa korvausta, eikä se ole työvoimapoliittista.

Osallistujat ovat testanneet jaksamistaan esimerkiksi hävikkiruoan lajitteluun ja jakeluun liittyvissä tehtävissä sekä kirpputorilla. Breikissä pyritään tekemään pysyvä käytäntö hävikkiruoan hyödyntämisestä aamupalalla.

– Mukana olleista 46:stä breikkiläisestä osa on jo jatkanut työkokeiluun tai kuntouttavaan työtoimintaan koettuaan voimavaransa riittäväksi, Lenkkeri kertoo Helsingin Diakonissalaitoksen Hoiva Oy:n ja Abnoy Oy:n toteuttamasta hankkeesta.

Asunnottomana hoidon aloittaminen ja siihen sitoutuminen on erittäin vaikeaa. Tampereen huumehoidon palvelukokonaisuuteen kuuluu Asunto ensin -mallin mukainen asumisyksikkö, jossa on kaksikymmentä vuokra-asuntoa ja kolme kriisiasuntoa.

– Asumisen voi aloittaa kriisiasunnossa. Samalla asiakkaalle pyritään saamaan mahdollisimman nopeasti oma vuokra-asunto ja riittävä tuki asumiseen, Pirjetta Salomäki kuvailee.

Näitä palveluja Breikki tuottaa yhdessä Abnoy Oy:n kanssa.

Tänä keväänä Tampereella starttaava STEA-rahoitteinen Tukialus taas luo yhteyksiä yhteiskunnan tarjoaman avun ja tuen ulkopuolelle jääviin. Projektipäällikkö, sairaanhoitaja Robert Koski ja sosionomi Jemina Niemi pitävät juuri suunnittelupalaveria valoisassa toimistohuoneessa.

– Diakonissalaitoksen säätiön Tukialus jalkautuu kaduille etsimään ihmisiä, joilla on vakavia päihde- ja mielenterveysongelmia sekä asunnottomuutta, Niemi kertoo.

– Repuissa meillä on ruokaa, vaatteita ja puhtaita värkkejä. Autamme tapaamiamme ihmisiä esimerkiksi asioiden hoitamisessa.

– Kohderyhmä on osittain sama kuin meillä terveysneuvonnassa, mutta nämä ihmiset ovat kaikkein heikoimmassa asemassa yhteiskunnassa, Salomäki kertoo.

Terveysneuvonnasta saa myös kondomeja ja liukuvoidetta.

 

Toipumisen ensimmäinen askel on hoitoon sitoutuminen. Breikissä sitoutumisprosentti on kahdeksankymmentä.

Viime vuonna 72 hoitosuhteessa olevaa asiakasta oli edennyt henkilökohtaisen hoitosuunnitelmansa mukaisesti esimerkiksi avohoitoon terveyskeskukseen, työkokeiluun, kuntouttavaan työtoimintaan, opintoihin, palkkatyöhön tai kolmannen sektorin mielekkääseen toimintaan.

– Kaikille työelämään siirtyminen ei ole realistinen tavoite. Osalle on riittävästi siinä, että pärjää omassa elämässään, Mari Pietikäinen arvioi.

– Yhteiskunnan näkökulmasta korvaushoito vähentää esimerkiksi terveyspalveluiden tarvetta tai huumeiden rahoittamista varastelulla.

Asiakkaille tulee takapakkeja, kun sairauden oireet pahenevat eli päihteiden käyttö lisääntyy. Kukaan ei putoa -mallin mukaisesti ihmistä ei siinä vaiheessa hylätä. Jos joku lakkaa käymästä, hänen peräänsä soitetaan.

Katkennutta lääkehoitoa ei voi lääketieteellisistä syistä aloittaa heti samasta pisteestä, mutta muutoin yhteisöön voi palata, ja hoitosuhde jatkuu.

Asiakkaan itseohjautuvuuteen perustuva hoito ja yhteisön jatkuvassa muutoksessa oleva dynamiikka eivät sovi kaikille asiakkaille – eivätkä ne sovi kaikille ammattilaisillekaan.

– Toiset tarvitsevat selkeämmät ­raamit. Tässä työssä pitää pystyä sietämään keskeneräisyyttä, Pietikäinen painottaa.

– Itse koen, että kun ihminen ottaa itse vastuuta omasta toipumisestaan, syntyy tuloksia. Tämän vuoksi haluan olla sairaanhoitaja, hän hehkuttaa.

Meriseinä ideoitiin yhteisökokouksessa. Taiteilija Heli Rontu löytyi omasta talosta.

 

Oskari esittelee sinistä seinää, jolla uiskentelee kaloja, merihevosia ja kilpikonna. Sen tekemisestä ja tehtävien jaosta päätettiin yhteisökokouksissa. Taiteilija löytyi asiakkaista.

Oskarin ja Millan kokemus on, että Breikissä etsitään ihmisten luontaisia ominaisuuksia ja vahvistetaan niitä.

Asiakkaat kohdataan ihmisinä, samanlaisina otuksina kuin muutkin.

– Kun mua ei kohdella leiman kanssa, musta ei myöskään tunnu, että mä kuljen leima otsassa, Milla sanoo.

– Täällä ei ole menetettyjä tapauksia, Milla ja Oskari tiivistävät Breikin filosofian.

Teksti Katri Puranen, kuvat Ari Korkala

Sitoutuminen olennaista korvaushoidossa

Suomen noin 13 000–15 000 opioidiriippuvaisesta vain 3 500 on korvaushoidossa. Muissa Pohjoismaissa kattavuus on 50–74 prosenttia.

Eroa selittänee esimerkiksi se, että muualla on tarve ehkäistä heroiininkäyttäjien myrkytyskuolemia. Silloin hyvinkin kevyt, haittojen vähentämiseen keskittyvä korvaushoito on parempi kuin ei mitään. Suomessa korvaushoitoja on myös toteutettu lyhyemmän aikaa kuin vaikkapa Tanskassa.

Osaltaan hoidon laajenemista on voinut hidastaa se, että korvaushoito on viime vuosiin saakka jakanut mielipiteitä.

Suomessa yleisin väärinkäytetty opioidi on buprenorfiini. Se on heroiinia turvallisempi katukäytössä. Korvaushoitoon liittyy aina psykososiaalinen tuki, ja kynnys hoitoon pääsemiseksi on edelleen melko korkea. Hoitoon sitoutuminen on hyvällä tasolla.

Keskustelua aiheuttaa se, pitääkö asiakkaan päästä kokonaan eroon lääkkeistä vai riittääkö hoidossa pysyminen, oheiskäytön lopettaminen sekä elämänlaadun ja toimintakyvyn koheneminen.

Diakonissalaitoksen Hoiva Oy:n ylilääkäri Outi Kuikanmäki sanoo, että monen pitkään huumeita käyttäneen opioidiriippuvaisen aivoissa on tapahtunut jo orgaanisia muutoksia. Tällöin elämä kokonaan ilman lääkkeitä voi olla mahdotonta.

– Silloin tavoitteena on, että ihminen pystyy sitoutumaan tarvitsemaansa lääkehoitoon ja elämään normaalia elämää, kuten missä tahansa kroonisessa sairaudessa.

Teksti Katri Puranen