Pahan paikan jälkeen tilanteen purkaminen työparin kanssa on Markku Seppäselle tärkeää. Kuvat: Liisa Takala

Kaikkeen ei ensihoitajakaan totu: ”Jotkut osoitteet jäävät mieleen”

Kuoleman kohtaaminen kuuluu monen hoitajan arkeen. Millaiset tapaukset jäävät ensihoitajan mieleen?

Hoitotason ensihoitaja Markku Seppänen, 54:

”Altaassa kelluva lapsi oli huomattu uimahallin kahviosta. Yritimme elvyttää häntä ja kuljetimme sairaalaan. Sain tietää, että lapsi kuoli. Tilanne nousi myöhemmin toistuvasti mieleeni, sillä isä asui lähellä ja käveli usein vastaan, aina humalassa. Hän ei varmaan tunnistanut minua. Tapaus sattui ensimmäisen kuukauden aikana, kun aloitin ambulanssissa.

Mainos (teksti jatkuu alla)
Mainos

Kuolema on ollut osa työtäni yli 30 vuotta, mutta lasten kuolemat, huoneistopalot, liikenneonnettomuudet tai itsemurhat eivät ole jokapäiväisiä. Jotkut tilanteet jäävät mieleen, ja joihinkin osoitteisiin osaisin yhä ajaa.

Viimeksi näin vainajan puolitoista vuorokautta sitten. Kyseessä oli vanha ihminen, jonka hänen puolisonsa oli kotona löytänyt elottomana. Käymme paljon myös palvelutaloissa. Ensimmäisenä kysymme, onko DNR-päätöstä eli elvytyskieltoa. Aina tietoa ei meinaa löytyä, jos paikalla on vaikka keikkalainen.

Kun vainaja on ikääntynyt, ei voi sanoa, että kuoleman toteaminen olisi rutiinia, mutta on se erilainen tilanne kuin äkillinen kuolema.

Ambulanssi ei kuljeta vainajaa kuin poikkeustapauksissa. Jos potilas kuolee matkalla eikä hautaustoimiston auto ehdi tulla häntä hakemaan, olen vienyt vainajan sairaalan kylmiöön. Kornia sanoa kuoleman yhteydessä, mutta yksikkö pitää saada valmiuteen mahdollisimman nopeasti.

Vainajaa varten ambulanssissa on lakana, ei oikeastaan muuta. Kotioloissa saatamme käyttää vainajan peittämiseen omaisilta saatua peitettä. Jos olemme julkisella paikalla kuten kauppakeskuksessa, pitää olla erityisen korrekti, sillä ihmiset ovat vieressä kännykkäkameroineen. Kauppakeskuksen vartijat auttavat alueen eristämisessä. Vainaja peitetään lakanalla. Hengitysputki ja tippa jätetään. Arvotavarat laitetaan sinetöitävään pussiin.

Ensihoitoon hakeutuu ihmisiä, jotka ovat sosiaalisesti hyviä lukemaan tilanteita. Tilanteet kentällä ovat aina erilaisia, mikä on toisaalta ammatin rikkaus. Kun potilaan hyväksi ei ole tehtävissä mitään, keskitymme omaiseen. Ilmaisemme osanottomme, kerromme, miten protokolla etenee ja annamme kriisipäivystyksen yhteystiedot.

Sokkivaiheessa joku huutaa ja kiehuu, toinen näyttää siltä, ettei vielä tajua tapahtunutta. Tavatonta ei ole, että omaisesta tulee potilas ja hänet pitää kuljettaa sairaalaan.

Tutun työparin kanssa pystymme tiukassa tilanteessa vaihtamaan rooleja. Toinen ohjaa omaista ja toinen kirjaa ja toisin päin. Joskus mukana on opiskelija ja on tärkeää huomioida hänetkin. Nuorella ei ole vielä elämänkokemusta, ja hän voi nähdä traagisia tilanteita.

Joillekin on ihmetys, että kotiin kuollessa kutsutaan poliisi, ellei kuollut ollut kotisairaalan potilas. Teemme niin sanotusti vahdinvaihdon poliisin kanssa.

 

Työnohjausta on joskus kokeiltu Markku Seppäsen työpaikalla. Hänestä sitä kaivattaisiin lisää.

 

Olen vanhan koulukunnan miehiä. Tilanteen läpikäyminen työparini kanssa on minulle tärkeintä. Kun on paha paikka, purkutilanne voi syntyä luonnostaan. Muistan kerran, kun olimme tuloksetta elvyttäneet lasta. Kukaan ei asemalla mennyt nukkumaan, vaan keräännyimme olotilan pöydän ääreen puhumaan, mikä meni hyvin ja mikä huonosti.

Huumorimme on välillä sellaista, että ulkopuolinen ajattelisi, ovatko nuo ihan terveitä, mutta se auttaa pitämään pään kasassa. Itselleni paras lääke on liikunta. Pyöräilen, hiihdän, golfaan. Työnohjausta kaipaisin silti. Kokeilimme sitä joskus Salli Saaren johdolla.

Tämä ei tapahtunut minulle, mutta työkaveri kertoi vinkiksi: Työpari oli keikalla, jossa oli koiran raatelema lapsi. Toinen heistä kävi toteamassa kuoleman, mutta toinen ei käynyt katsomassa vainajaa. Myöhemmin he sanoivat, että oman jaksamisen ja jälkipuinnin takia olisi ollut parempi käydä katsomassa. Kummallekin olisi jäänyt verkkokalvoille sama kuva.

Meillä on mahdollisuus heti annettavaan defusingiin. Uutta on vertaistoimintana annettava defusing. Pelastuslaitoksellamme 20 henkeä on saanut siihen koulutuksen. Itselläni ei ole siitä vielä kokemusta, mutta olen kuullut, että mahdollisuutta on käytetty.

Koulussa kuoleman kohtaamiseen ei saanut eväitä. Opintoihin kuuluvan ruumiinavauksen jälkeen ruuaksi oli verilättyjä. Kaikille ei maistunut.”

Markku Seppänen on töissä Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksella.

Lue lisää:

Hoitaja vastasyntyneiden teholla: "Olen hätäkastanut monia vauvoja"

Kokenut hoitaja palvelutalosta: "Näen lähestyvän kuoleman usein silmistä"

Mainos
Mainos