Moni Tehy-lehden kyselyyn vastannut murehti sitä, ettei ehdi pysähtyä potilaan vierelle ja kuunnella häntä. Kuva: iStock

Kenellä on suurin hätä juuri nyt? Jatkuvat vaikeat valinnat aiheuttavat hoitajille eettistä stressiä

Eettinen stressi ahdistaa ja uuvuttaa monia hoitoalalla työskenteleviä. Jaksamisessa auttavat kollegojen tuki, asiasta puhuminen ja hurjat harrastukset, kertoo Tehy-lehden kysely.

”Yksi potilas tarvitsee kipulääkettä, toisella on kova rintakipu ja kolmannella todella pahasti vuotava haava. Neljäs on juuri mennyt vessaan ja sanoo, että pyörryttää. Kamalaa, kun joutuu valitsemaan näiden välillä.”

Kirurgisella vuodeosastolla työskentelevän sairaanhoitajan kommentti on hyvä tiivistys hoitotyön arjesta. Tuntuu kamalalta, kun joutuu koko ajan miettimään, ketä hoitaa ensin.

Mainos (teksti jatkuu alla)
Mainos

Tehy-lehti kysyi marraskuussa verkkosivuillaan hoitajien kokemasta eettisestä stressistä. Kyselyyn vastasi vajaassa viikossa 446 ihmistä. Puolet kertoi kokevansa eettistä stressiä joka viikko ja monet jopa päivittäin. Valtaosa sanoi miettivänsä näitä asioita myös vapaa-ajalla. Tekemättä jääneet työt tulevat uniinkin.

Vastauksista välittyi turhautuminen, uupumus ja suru – huoli potilaista ja omasta jaksamisesta.

”Kurkkua kuristaa, kun ei voi antaa asiakkaalle tarpeeksi aikaa.”

”Ahdistaa, kun ei voi jäädä pitämään saattohoitopotilasta kädestä ja rauhoitella, vaan annetaan lääkettä ja jatketaan eteenpäin.”

Monet Tehy-lehden kyselyyn vastanneet työskentelevät vanhusten parissa osastoilla, palvelutaloissa ja kotihoidossa. Vastauksia tuli kuitenkin myös kätilöiltä, terveydenhoitajilta sekä lähi- ja sairaanhoitajilta niin sairaaloista, avoterveydenhuollosta, päihde- ja mielenterveyspuolelta kuin kehitysvammaistyöstä.

Tehyn työelämäasiantuntija Kaija Ojanperä ei ole yllättynyt kyselyn tuloksista.

”Eettinen stressi on sote-alalla todella yleistä, koska työtä tehdään ihmisten auttamiseksi paineisessa työympäristössä. Eettinen kuormitus näkyy myös meidän työhyvinvointikyselyissämme. Se on kuitenkin hankala asia todentaa, koska siihen ei ole selkeitä mittareita.”

Eettisen stressin erottaa muusta psykososiaalisesta kuormituksesta se, että siinä on kyse oikean ja väärän kokemuksesta.

”Kun työntekijä kokee, että hän ei kykene tekemään työtään niin hyvin kuin haluaisi tai omien arvojensa mukaan, syntyy eettistä kuormitusta”, määrittelee hoitotieteen professori Helena Leino-Kilpi Turun yliopistosta.

Eettisten ongelmien ilmeneminen on hoitotyössä luonnollista. Mutta kun ristiriitatilanteita alkaa olla usein, ne kuormittavat työntekijää ja aiheuttavat psyykkisiä ja fyysisiä oireita.

Työntekijä joutuu koko ajan puntaroimaan, mitä jättää tekemättä.

Yleensä ajatellaan, että eettistä stressiä kokevat eniten juuri alalle tulleet, joille paljastuu hoitotyön todellisuus. Leino-Kilpi kuitenkin kertoo, että kansainvälisten tutkimusten perusteella eettinen stressi on yleistä myös pitkään alalla olleiden joukossa.

”Tämä selittynee sillä, että kokemuksen myötä työn tekemiseen tulee hienosäätöä, jolloin herkistyy eettisille kysymyksille. Uudella tulokkaalla energiaa kulunee enemmän perustyöhön.”

”Näen, että asiakas kaipaisi kuuntelijaa, mutta minulla ei ole aikaa jäädä kuuntelemaan. Pienessä ajassa, 15 minuutissa, pitäisi tehdä paljon: antaa aamupala ja lääkkeet, tehdä pikkupesut, tiskit ja petaukset sekä kirjata kännykällä, mitä olen tehnyt ja huomioita asiakkaan kunnosta.”

”Jos potilas tulee vastaanotolle jonkin asian vuoksi ja avautuukin yllättäen jostain muusta, aikani ei riitä sen käsittelyyn. Kuuntelen kuitenkin ja hoidan eteenpäin. Sitten saan kuulla olevani hidas tai laiska, kun aikataulut eivät pidä.”

”Hoitaessani kahta synnyttäjää samanaikaisesti olen joutunut valitsemaan, kummalle olen läsnä enemmän. Olen joutunut vauhdittamaan synnytystä lääkkeellisesti vain osaston tilanteen vuoksi. Asiakkaani ovat joutuneet odottamaan minua, toimenpidettä tai kivunlievitystä kiireen takia.”

Eettisen stressin suurin aiheuttaja on kiire ja resurssipula. Kiire kävi kyselyssä selkeästi ilmi. Moni kertoi, että aika menee tehtävien suorittamiseen, jolloin ei jää aikaa potilaan psyykkiseen tukemiseen. Erityisesti potilaan jääminen yksin saattohoitotilanteissa kouraisi monia vastaajia syvältä.

Ojanperä toteaa ongelmia syntyvän, kun päättäjät kiristävät taloudellisia resursseja, mutta eivät tee päätöksiä siitä, mitä tehtäviä hoidetaan ensisijaisesti. Näin työntekijä joutuu koko ajan puntaroimaan, mitä jättää tekemättä.

Tehyn ratkaisu on selkeä: tarvitaan lisää ammattitaitoista henkilökuntaa.

”Rahaa tuntuu kyllä riittävän moneen muuhun asiaan. Jos työntekijät halutaan pitää sote-alalla, se vaatii vähän panostusta. Tässä on työssäjaksamisen lisäksi kyse myös potilasturvallisuudesta”, Ojanperä painottaa.

Leino-Kilven mukaan taustalla voi olla myös se, että vaikka henkilöstöä on periaatteessa riittävästi, osaaminen on epätasaista.

”Liian vähän henkilökuntaa aina vaan! Hoito on joka päivä kamppailua eettisten arvojen ja inhimillisyyden puolesta, pakon sanelemaa työmäärää vastaan. Ei näillä mitoituksilla, työmäärillä ja jatkuvilla taloudellisen hyödyn tavoitteluilla anneta edes mahdollisuutta toteuttaa laadukasta ja hyvää hoitoa.”

”Aamuvuoron aikana saattaa olla, että ehdin käydä tapaamassa potilasta vain kaksi kertaa. Koen tuskaa, etten ehdi ohjata ja olla henkisenä tukena enemmän. Varsinkin koronapotilaiden henkinen ahdistus on ollut huomattava.”

”Jaoin lääkkeitä ja samalla yritin olla kuolevan asukkaan luona. Lopulta jätin lääkkeenjaon ja jäin kuolevan ihmisen viereen pitämään kädestä. Hän nukkui rauhallisesti pois. Loppupäivä menikin sitten ranttaliksi ja sanomistakin tuli.”

Kiireen lisäksi eettistä stressiä voi aiheutua myös siitä, että omat arvot ovat ristiriidassa työpaikan arvojen kanssa. Ojanperä kannustaakin käymään työpaikalla säännöllisesti arvokeskusteluja, vähintään kerran vuodessa. Tämä edellyttää, että työpaikalla ja yksiköissä on määritelty eettiset arvot sekä periaatteet niihin pääsemiseksi.

 ”Kuolemansairaita potilaita pidetään väkisin hengissä, koska lääkärit eivät uskalla tehdä päätöksiä. Lupaa kunnolliseen kipulääkitykseen on vaikea saada. Se kärsimyksen katsominen, kun ei itse voi tehdä mitään, on raastavaa.”

Kyselyyn vastaajat kertoivat myös keinoistaan selviytyä eettisestä kuormituksesta. Erityisesti keskustelut kollegoiden kanssa auttoivat monia jaksamaan. Myös armollisuuden opettelu ja töistä irrottautuminen vapaalla kannattelivat heitä. Yksi vastaaja kertoi selviytymiskeinoikseen ”viinin ja hurjat harrastukset”.

”Teen työssä parhaani, tuon asioita esille. Tilanteista keskustellaan työkavereiden kanssa. Vapaa-ajalla pyrin ulkoilemaan ja muutenkin huolehtimaan itsestäni.”

”Olen tehnyt päätöksen, että olen töissä ensisijaisesti potilaita hoitaakseni. Teen töitä itseni kanssa, etten kokisi syyllisyyttä siitä, etten ehdi paneutua sähköposteihin tai kehittää omaa vastuualuettani riittävästi. Ei ole minun ongelmani, että resurssit ovat liian vähäiset. Kun keskitän voimavarani hyvään, kokonaisvaltaiseen hoitotyöhön, koen tekeväni työtä omien arvojeni ja periaatteideni mukaisesti. Se helpottaa eettistä stressiä.”

Sekä Ojanperä että Leino-Kilpi korostavat, että eettisestä stressistä ei saa vaieta. Ongelmista keskusteleminen kollegan tai esimiehen kanssa auttaa vähentämään omaa riittämättömyyden tunnetta ja jaksamaan työssä paremmin.

Eettisestä stressistä ei saa vaieta.

”Jos kokee jatkuvaa painetta, asiasta on puhuttava esimiehelle. Kannattaa kirjata muistiin tilanteita, jotka aiheuttavat eettistä stressiä. Näin työntekijällä on osoittaa jotain konkreettista väitteidensä tueksi”, Ojanperä neuvoo.

Moni vaikenee, koska tietää, että tilanne ei muutu.

”Useimmat kärsivät hiljaa. Mutta sitten on myös niitä, jotka avaavat julkisesti suunsa ja sanovat, että nyt riittää. Tällainen whistleblowing eli pilliin puhaltaminen vaatii paljon moraalista roh­keutta. Tulevaisuuden kannalta on hyvä, että erään eurooppalaisen tutkimuksen mukaan valmistuvien sairaanhoitajien moraalinen rohkeus näyttää olevan Suomessa varsin hyvällä tasolla”, Leino-Kilpi huomauttaa.

Pahimmillaan eettinen stressi johtaa uupumiseen ja alanvaihtoon. Tällaisia vastauksia tuli useita. Joillekin alanvaihdon suunnitteleminen oli ainut asia, jonka voimin he jaksoivat.

”Harkitsen alanvaihtoa jatkuvasti. En voi ummistaa silmiä puoliksi hoidetuille tai hoitamatta jätetyille asioille, joista toinen ihminen kärsii. Sotii hoitajan moraalia vastaan. Itse en pysty näihin asioihin vaikuttamaan, päätös tarvitaan korkeammalta taholta. Mitoitusten valvonnan tulisi olla systemaattista ja jatkuvaa.”

”Vaihdoin alaa. Työssä oli enemmän huonoja kuin hyviä puolia: huono palkka, kiire, stressi ja vuorotyö. Mietin, että minulla on vain tämä yksi elämä, kaksi burnoutia riittää.”

Kursivoidut sitaatit Tehy-lehden nettikyselystä.

Näin kyselyyn vastaajat selviytyvät eettisestä stressistä

  • Puhun työkavereille.
  • Puhun esimiehelle.
  • Priorisoin.
  • Aloin tehdä 80-prosenttista työaikaa.
  • Pidän sairauslomia.
  • Vakuutan itselleni, että tein parhaani olosuhteisiin nähden.
  • Opettelen armollisuutta.
  • Yritän organisoida työtä ja delegoin seuraavalle.
  • Teen ylitöitä.
  • Luistan omista tauoista.
  • Harrastan vapaalla liikuntaa.
  • Meditoin.
  • Rentoudun.
  • Työkaverin kanssa vitsailemalla ja valittamalla.
  • Metsä ja lenkit koiran kanssa.
  • Urheilu.
  • Omat kivat harrastukset.

Lähde: Tehy-lehden nettikysely eettisestä stressistä

Teksti Tiina Suomalainen

Lue myös:

Etiikasta pitäisi puhua työpaikalla porukalla, sanovat hoitajat

”Hoitotyön johtajat ovat paljon vartijoina, ettei etiikka jää talouden jalkoihin”, sanoo väitöstutkija

Mainos
Mainos