– Tämä on täysin normaali mekanismi: psyyke vaatii, että samassa rytäkässä käsitellään tämä ja tämäkin asia.
Koronaepidemian aikana monet asiat ovat stressanneet hoitohenkilökuntaa. Psyykkistä kuormitusta on aiheuttanut pula suojavarusteista, ja moni on pelännyt saavansa itse koronatartunnan tai tartuttavansa perheensä. Epävarmuus tilanteen kestosta ja muuttuneet työtavat ovat luoneet painetta.
Myös valmiuslaki kuormitti terveydenhuoltohenkilökuntaa. Asetus antoi työnantajalle väliaikaisen mahdollisuuden poiketa vuosiloma-, työaika- ja työsopimuslaista, mikä herätti huolta omasta jaksamisesta.
Kriisissä tietyt vaiheet seuraavat toistaan: sokkivaiheesta siirrytään reaktiovaiheen kautta käsittely- ja sopeutumisvaiheeseen.
Koronan sokkivaihe iski äkkiä. Vielä helmikuussa ihmiset suunnittelivat ulkomaanmatkoja, maaliskuun lopussa suljettiin Uusimaa.
Nummelinin mukaan on luonnollista, että sokkia seuranneessa reaktiovaiheessa on saattanut ryöpsähtää hyvin voimakkaita tunteita.
Sopivasti annosteltuna stressi aktivoi ja innostaa.
– Silloin tulevat esille erot ihmisten stressinhallinnassa. Ne, joilla on ollut hyvä turvallisuudentunne, pystyvät keskustelemaan ja miettimään, kuinka tästä selvitään eteenpäin. He kykenevät myös tunnistamaan, että nyt olen stressaantunut, tympääntynyt ja väsynyt.
Kaikki stressi ei ole pahasta, vaan sopivasti annosteltuna se aktivoi ja innostaa.
– Kriisitilanteessa stressin saa pysymään hallinnassa puhumalla ajatuksistaan, purkamalla tuntojaan ja jakamalla tietoa.
On tärkeää, että työasioita ei viedä vapaa-ajalle, vaan ne pystytään purkamaan työpaikalla tai työterveyshuollossa.
Jos voimavarat ovat vähissä jo ennen kriisitilannetta tai jos kuormitus jatkuu pitkään, se aiheuttaa reaktiovaiheessa ylivireystilan. Tällöin ihminen purkaa ärtyisyyttään ja pelkoaan ympärilleen. Reaktio on normaali. Jos ihminen pystyy palautumaan vapaa-ajalla ja nukkuu kunnolla, kireys ei jää päälle.
– Mutta ellei ylivireystilaa pysty katkaisemaan ajoissa, se voi synnyttää voimakkaampia ahdistusoireita ja saattaa pitkittyessään kääntyä alivireyden puolelle. Seurauksena voi olla pitkäkestoista väsymystä, lamaannusta ja masennusta.
Täsmälleen samalla tavalla voi käydä koko työyhteisölle. Jos turvallisuudentunne ei ole kohdallaan, yhteisöissä voidaan nähdä aivan vastaavaa ylivireyttä ja alivireyttä kuin yksilöissä. Reaktiot saattavat olla hyvin voimakkaita ja näkyä esimerkiksi syyttelynä ja syyllisten etsimisenä. Jos vuorovaikutus ei ole asiallista, syntyy herkästi lisää ristiriitoja ja loukkaantumisia.
– Pahimmillaan tämä voi johtaa koko työyhteisön uupumuksen suohon.
Koronaepidemian kaltaisessa tilanteessa työyhteisö tarvitsee turvallisuuden ja hallinnan tunnetta. Hallinnan tunne syntyy asioiden johdonmukaisesta käsittelystä ja ennakoitavuudesta.
Näin toimitaan ihannemaailmassa, mutta korona-aikana esimerkiksi suojaimiin liittyvä ennakointi oli työpaikoilla vaikeaa. Yllättihän koronakriisi valtiovallankin. Suojainten puuttuminen loi epävarmuutta pitkäksi aikaa.
– Silloin stressivaihde pysyy päällä.
Esimies ja johtajuus ovat kriisitilanteessa tärkeässä roolissa. Tiedonkulku on äärettömän tärkeää ja sitä pitää poikkeusoloissa lisätä: mitä isompi kriisi ja akuutimpi tilanne, sitä suurempi on tiedon tarve. Säännölliset palaverit ja säännöllinen tiedonjakelu eri kanavissa ovat välttämättömiä.
– Sekin on kriisitilanteessa tärkeä tieto, jos uutta kerrottavaa ei ole. On hyvä todeta, että emme ole saaneet lisää tietoa, mutta ilmoitamme heti, kun sitä saamme. Näin ei synny turhia huhuja.
Esimiesten on tärkeä kuunnella henkilökunnan huolia ja esille tuomia epäkohtia. Jos vaikeita asioita ei pystytä kohtaamaan, työyhteisö ei pääse kehittymään.
– On puhuttava siitä, mistä vaietaan.
Ongelmatilanteita tulisi pyrkiä purkamaan pulma kerrallaan sitä mukaa, kun niitä tulee eteen. Muutoin on vaarana, että liikkeelle lähtee pitkäkestoisen stressin kierteitä, mikä aiheuttaa pahimmillaan uupumusta ja siitä aiheutuvia poissaoloja.
On puhuttava siitä, mistä vaietaan.
Esimiesten tulee osata kriisin aikana paitsi kuunnella myös rajata.
– Kannattaa viestittää, että hyvä kun tuot tämänkin asian esille, mutta nyt meidän on tärkeintä mennä eteenpäin ja teemme sen näin ja näin.
Esille nostettuun asiaan voidaan palata kriisin akuuttivaiheen jälkeen tai jo aiemmin, jos voimavarat riittävät.
Kriisin ollessa päällä työyhteisö ja yksilöt elävät hetkessä. Seuraava päiväkin voi tuntua kaukaiselta.
– Silloin riittää, että jaksamme tämän hetken ja tämän päivän.
Jos yksilön tai yhteisön psyykkinen kuormitus tuntuu kasvavan liian suureksi, apua kannattaa hakea mieluummin liian aikaisin kuin liian myöhään. Kaikilla on lupa väsyä.
Nummelin kehottaa työsuojelua, henkilöstöhallintoa ja työterveyshuoltoa varautumaan korona-ajan jälkipurkuun.
– Ihminen ja yhteisö pystyvät sinnittelemään pitkään, mutta tilanteen muuttuessa, kun korona väistyy tai kesäloma alkaa, puskurista rupeaa purkautumaan asioita. Henkinen ja fyysinen väsymys tulee viiveellä.
Tarja Nummelin: Hallitse stressiä. Tunnetaidoilla irti paineista, Atena 2020.
Teksti Ulla Ojala
