Takapuolen ja rintojen puristelu on yleisin hoitajien kohtaama seksuaaliväkivallan muoto. Kuvitus: Helena Syrjä

Näpit irti! Joka kolmas tehyläinen on kokenut työssään seksuaalista häirintää

Seksuaalinen häirintä ja seksuaaliväkivalta ovat hoitotyössä luvattoman tavallisia.

”Kummasti se käsi menee sinne takapuoleen, kun pyydän potilasta ottamaan sängyn laidasta kiinni.”

Näin kertoo sairaanhoitaja Teija (nimi muutettu). Tyypillinen kourimistilanne hoitotyössä syntyy, kun hoitaja auttaa vuodepotilasta vaihtamaan kylkeä. Teija on yli 50-vuotias ja työskennellyt yhteensä lähes 30 vuotta vuodeosastoilla ja päivystysosastolla.

Mainos (teksti jatkuu alla)
Mainos

Tehy teetti keväällä kyselyn, jossa selvitettiin tehyläisten työssään kohtaamaa väkivaltaa. Seksuaaliväkivalta ja seksuaalinen häirintä selvitettiin omana osanaan. Vastausten mukaan seksuaaliväkivaltaan tai sen uhkaan syyllistyvät juuri potilaat ja asiakkaat. Tavallisesti se on takapuolen tai rintojen puristelua.

Kaikenikäisistä ihmisistä on tullut ilkeämpiä.

Vastausten valossa seksuaaliväkivalta ja seksuaalinen häirintä on yleistä hoitotyössä. Vastaajista 30 prosenttia on kokenut seksuaalista häirintää uransa aikana. 19 prosenttia kertoi kokeneensa sitä viimeisen kolmen vuoden aikana. Seksuaaliväkivallan uhkaa tai tekoja oli kokenut 6 prosenttia uransa aikana ja 4 prosenttia viimeisen kolmen vuoden aikana.

Sekä seksuaalinen häirintä että väkivalta kohdistuvat erityisesti alle 35-vuotiaisiin. Heistä 13 prosenttia ilmoitti kohdanneensa seksuaaliväkivaltaa ja 45 prosenttia seksuaalista häirintää työuransa aikana.

Työuransa aikana Teijalle on karttunut kokemusta siitä, miten potilaat kohtelevat heitä hoitavia ihmisiä. Kaikenlainen suunsoitto, seksuaalinen vihjailu sekä rintojen ja takapuolen koskettelu on tullut tutuksi. Hänen mukaansa viimeisen kymmenen vuoden aikana on tapahtunut merkittävä muutos.

”Kaikenikäisistä ihmisistä on tullut ilkeämpiä. Täällä vallitsee heti mulle kaikki -tyyli.”

Teijan mukaan varsinkin nuorten alalle juuri tulleiden on vaikea sulattaa ilkeää komentelua. Hän kertoo, että kolme tänä keväänä osastolla aloittanutta tuoretta hoitajaa sai jo tarpeekseen.

”He lähtivät ja sanoivat vaihtavansa alaa. Muualta saa helpomman työn ja paremman palkan.”

Vähän aikaa sitten yövuorossa tuli väkivaltatilanne, jossa Teija ei osannut toimia tarpeeksi nopeasti. Hän vaihtoi vaippaa potilaalle, joka huusi ja kirosi.

”Sain polvesta päähän. Huutaminen on niin arkipäivää, että en jaksa siihen reagoida muuten kuin sanomalla, että en jaksa kuunnella ja tehdään tämä nyt loppuun asti.”

Teija teki HaiPro-ilmoituksen eli raportoi vaaratapahtuman, vaikka hänen kokemuksensa on, ettei ilmoituksilla ole vaikutusta hoitajien turvallisuuteen.

”Nykyinen osastonhoitaja tekee kuitenkin HaiPron myötä ilmoituksen vakuutusyhtiöön siltä varalta, jos väkivallasta seuraa ruumiillinen vamma.”

Potilas soitteli ja pyysi ulos, vaikka sanoin ei.

Työssä kohdattu lähentely ja esihenkilöiden huono puuttuminen siihen on saanut Teijan varovaiseksi. Nimineulassa lukee vain etunimi. Se on seurausta vuosia sitten sattuneista tapahtumista.

”Eräs potilas alkoi lähennellä. Hän soitteli ja pyysi ulos, vaikka sanoin ei. Hän sanoi, että tietää missä asun ja kertoi ikkunaverhojen värin. Stalkkaus kävi pelottavaksi.”

Vaikka Teija kertoi asiasta silloiselle osastonhoitajalle, tämä ei tehnyt mitään. Mies jätti Teijan lopulta rauhaan haukuttuaan tämän ensin pihtariksi.

Kevään kyselytutkimuksen perusteella valtaosa on kertonut kokemastaan väkivallasta esimiehelle (75 %), henkilöstön edustajalle (27 %) tai työterveyshuoltoon (22 %). Kuitenkin 16 prosenttia kyselyyn vastanneista ei ole kertonut kokemastaan. Vastauksissa ei ole eritelty seksuaaliväkivaltaa muusta väkivallasta ja häirinnästä.

Kertomatta on jätetty erilaisista syistä. Moni kokee, että tilanteet kuuluvat työhön, eikä siksi ole niistä kertonut. Osa ei ole kokenut tarvetta kertoa tapahtuneesta. Osa taas on pelännyt, että kertomisesta koituu ikäviä seurauksia. Moni myös kokee, että kertominen ei hyödytä mitään eikä johda mihinkään, joten turha on kertoa.

Teija kertoo tekevänsä erilaiseen väkivaltaan ja häirintään liittyviä haittailmoituksia muutaman vuodessa. Aihetta kyllä olisi paljon useammin.

”Jos kaikesta tekisin, niin työaika ei riittäisi, eikä ilmoituksia saa tehdä ylitöinä.”

Kun ikää on kertynyt lisää, Teija on pannut merkille, että pyllylle taputtelu ja rintojen puristelu ovat vähentyneet. Myös tytöttely on jäänyt.

”Mutta kyllä nuoria naisia tytötellään ja heitä ahdistellaan. Keski-ikäiset naiset vihjailevat nuorille mieshoitajille. Nuoret kokevat sen inhottavana.”

Teijan mukaan iso parannus tapahtui, kun työvaatteet aikoinaan muuttuivat ja mekko vaihtui housuihin ja puseroon.

”Se helpotti. Kun hoitajilla oli mekot, potilaan käsi meni ihan kuin vain vahingossa sinne alle.”

Nykyään vuodeosastolla on muutaman potilaan huoneet ja samassa huoneessa voi olla eri sukupuolia. Ennen käytössä olleet kuuden hengen mieshuoneet saattoivat olla hoitajalle painajaismaisia, kun kaverihenki pääsi kehittymään ja jutut sen mukaisesti.

”Tyypillisin vääräleukojen juttu oli, että ’tuo hoitaja isompi sorsa, kun mun ei mahdu tähän’. Se ei paljon naurata.”

Jotta häirintä loppuisi, mitä työnantajan tulisi tehdä?

”Hyvä kysymys. Minua ainakin auttaisi, että pääsisin kertomaan, miten inhottavasti jotkut potilaat puhuvat ja käyttäytyvät ja että saisin kuulla, ettei se ole oma syyni. Nyt me hoitajat puhumme keskenämme, mutta se ei riitä.”

Uhka- ja väkivaltatilanteisiin saattaa liittyä, että uhri syyttää itseään, vaikka mitään syytä sellaiseen ei ole.

Keskustelun ja debriefingin puolesta puhuu myös Tehyn työelämäasiantuntija Kaija Ojanperä. Hän teki edellisen selvityksen, joka koski tehyläisten kokemaa väkivaltaa ja häirintää.

”On hirveää, jos joutuu pitämään asiat sisällään. Silloin myös helpommin syytetään itseään.”

Vuoden 2018 selvityksessä kysyttiin, onko väkivallan uhasta tehty työpaikalla riskien kartoitus ja sen mukaiset toimintaohjeet. Vastaukseen vaikutti vastaajan asema.

”Johto ilmoittaa, että ohjelma on, mutta usein työntekijät kertovat, etteivät siitä tiedä.”

Työturvallisuuslaki velvoittaa työnantajaa kartoittamaan riskit kaikenlaiseen häirintään liittyen. Työnantajan on määriteltävä toimintamalli, jonka mukaan edetään, jos häirintää tapahtuu. Neuvoa voi hakea aluehallintovirastosta (avi).

Tasa-arvolain mukaan työnantaja voi joutua maksamaan työntekijälle hyvitystä, jos se ei puutu tietoonsa tulleeseen seksuaaliseen häirintään.

”Silloin työnantaja syyllistyy tasa-arvolain mukaan itse syrjintään”, muistuttaa tasa-arvovaltuutettu Jukka Maarianvaara.

Isommissa työpaikoissa tukena on myös työpaikan tasa-arvosuunnitelma, joka pitää tehdä yli 30 hengen työpaikoissa. Tasa-arvolaki ei edellytä, että tasa-arvosuunnitelmassa tulisi olla ohjeet seksuaalisen häirinnän varalle. Tasa-arvovaltuutettu sitä kuitenkin suosittelee.

”Ensin pitää selvittää työpaikan tasa-arvotilanne. Jos esimerkiksi käy ilmi, että työpaikalla ilmenee seksuaalista häirintää, olisi tasa-arvosuunnitelmassa hyvä miettiä konkreettisia toimenpiteitä ongelmaan puuttumiseksi.”

Maarianvaara ja Ojanperä painottavat, että työntekijän täytyy tietää, miten toimia, kun joutuu seksuaalisen häirinnän kohteeksi. Työpaikalla pitää olla toimintaohjeet, joihin työntekijät on perehdytetty.

”Työpaikalla pitää puhua asiat etukäteen, jotta työntekijä tietää, kuinka toimia eri tilanteissa”, täsmentää Ojanperä.

Esimerkiksi vanhusten palvelutalon dementoitunut asukas saattaa toistuvasti syyllistyä rivouksien viljelyyn, nimittelyyn, nipistelyyn ja lyömiseen.

”Jos vanhus tiedetään vaikeaksi, niin silloin työt pitää järjestää niin, ettei kenenkään tarvitse mennä yksin tätä hoitamaan.”

Ojanperä tietää, että työnantajien toimintatavoissa on eroja siinä, miten matalalla kynnyksellä HaiPro-ilmoituksia tehdään. Myös siinä on eroja, mihin haittailmoituksen teko johtaa. Tuoreen väkivaltaa koskevan tutkimuksen mukaan vastaajista kolmannes koki, ettei ilmoitusten tekemisellä ole vaikutusta.

Niin kokee myös sairaanhoitajana pitkään työskennellyt Teija.

”Seksuaalista häirintää koskeva ilmoitus ei johda mihinkään, mutta jos sairaalasängyt on pysäköity väärin, niin siitä kyllä saa kuulla”, hän sanoo.

Tasa-arvovaltuutettu Jukka Maarianvaaran mukaan tasa-arvovaltuutetun toimistoon tulee vuosittain vain muutama yhteydenotto, joka liittyy seksuaaliseen häirintään. Sitä vastoin aiheeseen liittyvät toimiston verkkosivut ovat ahkerassa käytössä.

Jos työnantaja ei tee mitään, voi ottaa yhteyttä tasa-arvovaltuutettuun.

Tasa-arvovaltuutettu kannustaa työnantajia, työmarkkinajärjestöjä ja työntekijöitä toimimaan.

”Muuten iso asennemuutos antaa odottaa itseään. Työmarkkinajärjestöt havahtuivat vuosina 2017–18 ja tekivät selvityksiä, mutta se ei johtanut käytännössä mihinkään. Tarvitsemme Me too 2.0:n.”

Tasa-arvovaltuutettu antaa yksinkertaisen toimintaohjeen häirinnän varalle. Jos joutuu itse häirinnän kohteeksi, pitää ottaa yhteys esihenkilöön. Asia pitää saattaa työnantajan tietoon.

”Jos työnantaja ei tee mitään, voi ottaa yhteyttä tasa-arvovaltuutettuun.”

Jos työkaveri joutuu häirityksi, tätä tulee tukea ja rohkaista ilmoittamaan asiasta esihenkilölle. Todistajana kannattaa kirjata tapahtuneet mahdollista oikeuskäsittelyä varten, jolloin asian käsittely on vakaammalla pohjalla.

Tehyn Kaija Ojanperän mukaan Tehyyn ei ole tullut jäsenten yhteydenottoja seksuaaliseen häirintään liittyen.

 ”Se kertoo, miten arkaluonteisesta asiasta edelleen on kysymys.”

Tehyn kyselyn toteutti Aula Research. Kyselyyn vastasi 4 023 henkilöä.

Mainos
Mainos