Nolla päivää jonoa – Pöytyäläiset voivat varata vapaasti aikoja mielenterveyspalveluihin

Pöytyän terveyskeskuksessa mielenterveyspalveluihin ei ole jonoa. Kolme psykiatrista sairaanhoitajaa kertoo, miten se on mahdollista.

Kuvateksti
Apua tarvitseva voi päästä Milja Rannan, Leena Syrjälän tai Anne Kovasen puheille jo samana päivänä.
Kuva: Pasi Leino

Mielenterveyspalvelujen huonosta saatavuudesta on puhuttu viime aikoina paljon. Varsinais-Suomessa pienessä Pöytyän terveyskeskuksessa jonoja ei ole – psykiatrisen sairaanhoitajan luo voi päästä jopa samana päivänä.

Kolmen psykiatrisen sairaanhoitajan vastaanottoajat ovat vapaasti kuntalaisten varattavissa netissä. Lähetettä ei tarvita. Myös muut sote-ammattilaiset kuten lääkärit pystyvät varaamaan ajan esimerkiksi juuri vastaanotolla olevalle asiakkaalle.

Pisimmillään ensikäynnille tuloa on joutunut viiden viime vuoden aikana odottamaan kaksi viikkoa. Joka hoitajalle on joka viikko vapaita aikoja uusille asiakkaille.

”Ajan voi varata vaikka aamuyön pimeinä tunteina, kun on akuutti hätä. Oloa helpottaa jo se, että saa varattua ajan, näin on moni sanonut”, kertoo sairaanhoitaja Anne Kovanen.

Hoitoon tullaan aiemmin

Aikojen vapauttaminen aiheutti sairaanhoitajissa pelkoja. Aluksi hirvitti esimerkiksi se, että ihmiset varaavat ajan eivätkä tulekaan. Riittävätkö ajat, kun ammattilainen ei arvioi hoidontarvetta etukäteen – entä jos joku varaa aikoja kahmalokaupalla? Myös se pelotti, mitä oman työn hallinnalle käy.

Kynnys hoitoon hakeutumiseen on laskenut.

Pelot osoittautuivat turhiksi. Peruuttamattomia pois jäämisiä on ollut selvästi aiempaa vähemmän, kun ajan peruminen käy näppärästi. Toisaalta joku toinen saa perutun ajan vaivattomasti varattua eikä aika jää käyttämättä. Aikoja ei ole varattu turhaan.

”Kynnys hoitoon hakeutumiseen on laskenut, ja se on hyvä. Enää tilannettaan ei joudu selittämään puhelimessa aikaa varatessa, mikä oli monille raskasta. Ihmiset tulevat vastaanotolle varhaisemmassa vaiheessa eivätkä ongelmat kroonistu. Hoitoajat ovat lyhyempiä”, Anne sanoo.

Sairauslomat ovat hoitajien tuntuman mukaan lyhentyneet, jolloin sairaus­lomien pitkittymisestä johtuvia B-lausuntoja tarvitaan harvemmin.

Aikojen vapauttaminen aloitettiin vuonna 2017. Se tehtiin vähitellen. Ensin avattiin aikoja uusille asiakkaille. Myöhemmin varauskirja avattiin jo hoidossa oleville.

Ongelmien ennalta ehkäisyä on mietitty Pöytyällä ja Aurassa muutenkin. Vauvan saanut pariskunta on jo pitkään saanut kutsun kertakäynnille psykiatrisen sairaanhoitajan luo. Neuvolan terveydenhoitaja ehdottaa sitä kaikille. Malli toimii hyvin ja laskee rimaa ottaa yhteyttä myöhemmin, jos tarvetta tulee.

Hoitajan voi valita

Pöytyällä ja Aurassa on asukkaita yhteensä reilut 12 000. Pöytyällä asuu paljon ikäihmisiä. Aurassa lapsiperheitä on enemmän, koska työmatka Turkuun on lyhyt. Omatoiminen ajanvaraus antaa mahdollisuuden valita, kenet hoitajista tapaa. Pienellä paikkakunnalla se voi olla tarpeen, jos ei halua tulla tutulle – tai jos nimenomaan haluaa.

Leena Syrjälä aloitti työt Pöytyän terveyskeskuksessa viime keväänä. Hän kertoo, että joissakin paikoissa psykiatrisen sairaanhoitajan vastaanotolle tarvitaan vielä lähete. Milja Ranta on seudulla vielä tuoreempi, sillä hän aloitti työt terveyskeskuksessa syksyllä. Kumpikin kehuu Pöytyän työtapaa.

”Minulle sopii hyvin se, ettei vielä edellisenä päivänä tiedä, millaisia asiakkaita on tulossa. Silloin en myöskään mieti työpäivää etukäteen”, Milja sanoo.

On hyvä, että meille voi klikata ajan samalla tavalla kuin tilaisi ajan kampaajalle.

Anne Kovanen ei ole kuullut, että vastaavanlaista vapaata ajanvarausta psykiatrisille sairaanhoitajille olisi muualla Varsinais-Suomessa, eikä hän ole siitä muualtakaan päin maata kuullut.

”Toivottavasti mahdollisuus säilyy, kun hyvinvointialue on aloittanut toimintansa. Suosittelen tätä toimintatapaa muillekin.”

Apua elämän kriiseihin

Vuodessa psykiatrisille sairaanhoitajille tulee uusia asiakkaita noin 300, mikä tarkoittaa jokaiselle hoitajalle noin sataa uutta asiakasta. Jokaisen hoitajan kalenterissa on viisi vastaanottoaikaa päivässä.

”Myös lääkärin aikoja saa hyvin, jos esimerkiksi lääkitykselle on tarvetta”, Anne huomauttaa.

Aktiivisesti kullakin hoitajalla on hoidossa reilut 50 asiakasta. Hoidon pituus suunnitellaan tapauskohtaisesti. Käyntejä voi tulla muutama tai vaikka 30.

Ahdistus, paniikkihäiriöt, parisuhdeongelmat, uupumus, masennus, kaikenlaiset eri elämänvaiheisiin liittyvät kriisit, luettelevat hoitajat syitä vastaanotolle tuloon. Tietämys neuropsykiatrisista häiriöistä kuten adhd:sta ja Aspergerin oireyhtymästä on lisääntynyt, ja se näkyy.

”Ihmiset tunnistavat piirteitä itsessään aiempaa paremmin. Se antaa armoa ja ymmärrystä itseä kohtaan. Kaikki eivät halua virallista diagnoosia, vaan työkaluja arkeensa”, Leena kuvailee.

Hoitajat kertovat, että syksyn pimetessä asiakasmäärässä on aina piikki. Toinen ajankohta, jolloin asiakkaita on erityisen paljon, on alkukeväällä maalis–huhtikuussa.

Korona on saattanut pahentaa ennestäänkin eristäytyvien ihmisten sosiaalisten tilanteiden pelkoa.

”Pelot oman terveyden puolesta ovat voineet suurentua. Varsinkin vanhempien ihmisten liikkuminen väheni eikä esimerkiksi kerhotoiminta ole vieläkään välttämättä elpynyt. Kun tottuu olemaan yksin, kynnys palata ihmisten pariin nousee.”

Milja on huomannut, että moni empii, ovatko omat ongelmat tarpeeksi vakavia.

”Sanon aina, että hyvä kun tulit. Mielenterveysongelmiin liittyy yhä häpeää. Moni korostaa, että en ole hullu. On hyvä, että meille voi klikata ajan samalla tavalla kuin tilaisi ajan kampaajalle.”

Riihikosken terveysaseman vanha puoli ulkoapäin.

Psykiatriset sairaanhoitajat

Anne Kovanen

Psykiatrinen sairaanhoitaja. Erikoistumisopinnot pariterapiasta ja kognitiivisesta lyhytterapiasta. Pitää unihoitajan vastaanottoa.

Parasta työssäni: ”Kun näkee, miten hoito alkaa tehota. Asiakas on voinut tulla vastaanotolle huonokuntoisena ja masentuneena. Ajan kuluessa hän muuttuu kuin toiseksi ihmiseksi.”

Milja Ranta

Psykiatrinen sairaanhoitaja. Käyttää työssään erityisesti luovia menetelmiä kuten valokuvaterapeuttista työotetta ja mindfulnessia. Ottaa vastaan myös englanninkielisiä asiakkaita.

Parasta työssäni: ”Kun huomaan, että jokin asiakkaassa on muuttunut. Jo kaksi tai kolme käyntiä voi auttaa. Silloin tulee olo, että jes, olen tehnyt jotakin oikein.”

Leena Syrjälä

Psykiatrinen sairaanhoitaja. Erityisenä kiinnostuksen kohteena neuropsykiatriset ongelmat.

Parasta työssäni: ”Potilailta tuleva palaute ja kiitos. Tänään viimeksi sain niin kauniit kiitokset, että meinasi tulla itku. Koskaan ei tiedä, millainen tarina ihmisellä on, kun hän tulee vastaanotolle.”