Moni ulkopuolinen ajattelee, että epävakaus näkyy räiskyvänä käyttäytymisenä. Ryhmän hoitohenkilöstö tietää, että näin ei ole.
”Suurin osa asiakkaista on mukautujia, jotka haluavat käyttäytyä kiltisti ja miellyttää”, Annaliisa kertoo.
Vakavaoireisen epävakaan persoonallisuuden tyypillisiä tuntomerkkejä ovat voimakkaat mielialan vaihtelut, impulsiivisuus, vuoristoratamaiset ihmissuhteet ja identiteetin hauraus. Kliinisen arvion mukaan noin 80 prosenttia vaikeaoireisista potilaista on itsetuhoisia.
Kielteiset tunteet ovat pinnalla ja voivat vaihdella vihaisuuden ja ahdistuneisuuden tai masennuksen ja ahdistuneisuuden välillä. Kyky tunnistaa ja arvioida omia kielteisiä tunteita ja ajatuksia on puutteellinen.
Annaliisan mukaan Oulussa tarjottu hoito on tutkitusti vaikuttavaa. Hoidon päätyttyä useimmat eivät enää täytä epävakaan persoonallisuuden diagnostisia kriteereitä. Monen työkyky saadaan turvattua, ja he voivat päästä aloittamaan ammatillisen kuntouksen, opiskelun tai paluun työelämään.
”Sitä ennen edessä on toipumisen kuoppainen tie. Mutta matkan varrella hankalat oireet lievittyvät ja kriisivaiheet harvenevat.”
Tunnelukot tutuiksi
Tällä hetkellä Epävakaatyöryhmässä käy hoidossa 80 potilasta. Suurin osa heistä on 20–30-vuotiaita.
Käypä hoito -suosituksen mukaan epävakaalle persoonallisuudelle altistavat monet perinnölliset tai ympäristöstä johtuvat tekijät. Joskus altistajana ovat myös lapsuusajan psykiatrinen häiriö tai vaikeat ja traumaattiset lapsuudenkokemukset.
”Ihmisen luonnollinen kiintymyssuhde on voinut muodostua turvattomaksi, koska häntä ei ole riittävästi opastettu tunteiden säätelyssä tai hoivaaja on ollut tunnetasolla poissaoleva ja ennalta-arvaamaton. Lapsi ei ole saanut tarvitsemaansa turvaa eikä opastusta, eivätkä hänen ydintarpeensa ole riittävästi täyttyneet”, Annaliisa sanoo.
Epävakaatyöryhmä perustettiin psykiatrian erikoislääkäri Virpi Leppäsen aloitteesta vuonna 2011. Seitsenhenkiseen työryhmään kuuluu lääkäri, toimintaterapeutti ja viisi sairaanhoitajaa.
”On harvinaista, että julkisella sektorilla vaikeaoireiset epävakaat potilaat saavat näin kattavaa hoitoa”, Annaliisa sanoo.
Oulun mallissa potilaille tarjotaan hoitoa, joka pohjautuu ensisijaisesti skeematerapiaan. Siihen yhdistellään muita psykoterapeuttisia menetelmiä.
Menneisyyttä ei voi muuttaa, mutta potilaan käsitys itsestään voi muuttua.
Liikkeelle lähdetään hoitosuunnitelmasta. Sitä eivät tee yksin hoitajat tiiminä keskenään, vaan potilas on mukana.
Alkuvaiheessa potilas opettelee hoitajan johdolla tunnistamaan ja ymmärtämään skeematerapeuttisia käsitteitä. Niitä ovat muun muassa 18 haitallista varhaista skeemaa eli tunnelukkoa, joihin kuuluvat muun muassa hylätyksi tulemisen pelko, epäonnistuminen, vajavuus ja tunnevaje.
Hoidossa puhutaan myös minätiloista, jotka ilmentävät erilaisia kokemuksellisia tunnetiloja. Näitä ovat esimerkiksi toimiva aikuinen, haavoittuva lapsi, suojautuja ja rankaiseva vanhempi.
Skeematerapian ydintä on, että potilas oppii tunnistamaan ja oikeuttamaan ydintarpeitaan sekä pyytämään niille vastetta nyt aikuisena. Keskeinen työväline ovat korjaavat mielikuvaharjoitukset. Mielikuvaharjoituksessa potilaan menneisyyden vaikea kokemus ikään kuin käsikirjoitetaan uudelleen niin, että hän tulee tarpeineen kohdatuksi.
Menneisyyttä ei voi muuttaa, mutta potilaan kokemus itsestään voi muuttua.
”Potilas oppii ymmärtämään ja uskomaan myös tunnetasolla, ettei kyse ole omasta huonommuudesta vaan esimerkiksi siitä, ettei tullut aikoinaan riittävän hyvin kuulluksi, ymmärretyksi eikä hyväksytyksi omana itsenään.”
Erilaiset käsitekartat ja tilanneanalyysit auttavat tunnistamaan tunteita ja minän eri puolia sekä hahmottamaan potilaan tyypillisiä ajattelu- ja käyttäytymismalleja.
Hoidon tavoitteena on muutoksen saavuttaminen ajattelun, käyttäytymisen ja tunteiden tasolla. Tunnetyöskentely saattaa olla haastavaa. Usein apuna käytetään esimerkiksi pehmoeläimiä, jotka symboloivat potilaan haavoittuvaa puolta.
”Potilaan on joskus vaikea puhua suoraan hoitajan kanssa. Kommunikaatio voi helpottua, kun hoitaja puhuukin nallelle, eikä suoraan potilaalle.”
Hoitajan on tutkittava tunteitaan
Hoitosuunnitelmaa tarkastetaan 2–3 kuukauden välein hoitoneuvotteluissa. Hoidon yksi kulmakivistä on läpinäkyvyys. Asioista puhutaan suoraan niiden oikeilla nimillä ja yhdessä potilaan kanssa.
Hoitosuhde kestää vuodesta kolmeen vuoteen. Tavallisesti hoitokertoja on yksi tai kaksi viikossa. Ensimmäinen käynti järjestyy hoitoarvion jälkeen yleensä jo muutamissa viikoissa. Yksilökäyntien lisäksi keskeinen osa hoitoa ovat ryhmäkäynnit. Niihin osallistuvat lähes kaikki potilaat.
Potilaan saattaa olla vaikea puhua suoraan hoitajan kanssa. Kommunikaatio voi helpottua, jos hoitaja puhuukin pehmoeläimelle.
Osalla potilaista on takanaan pitkä hoitosuhde jossain toisessa työryhmässä tai jopa Kelan kuntoutuspsykoterapiaprosessi. Aikaisempi hoito ei ole kuitenkaan auttanut riittävästi.
”Toistuvien kriisien sammuttelu voi tukea epävakautta. Meillä hoidossa keskitytään syvällä oleviin kokemuksiin, jotka vaikuttavat epävakaan persoonallisuuden syntyyn.”
Epävakaata persoonallisuutta leimaavat usein epävarmuus ja hylätyksi tulemisen pelko. Se voi näkyä haastavana käyttäytymisenä ja heijastua myös hoitosuhteeseen. Potilaan reaktiot voivat olla välillä myrskyisiä ja herättää tunteita myös hoitajassa.
”Kaikki voi mennä jouhevasti, mutta esimerkiksi hoitajan vilkaisu kelloon voi saada potilaan loukkaantumaan tai jopa raivostumaan, koska tämä tulkitsee vilkaisun mitätöintinä. Potilaan mieli voi kulkea vuoristorataa.”
Esimerkiksi vihan tunne saattaa olla niin vahva, ettei potilas kykene käsittelemään sitä. Toipumisprosessi lähtee käyntiin, kun potilas tunnistaa tunteensa. Vaikka hän olisi voimakkaankin tunteen vallassa, hän oppii toimimaan rakentavasti.
Itsetuhoisuutta ei kauhistella, vaan hoidossa lähdetään selvittämään, mikä laukaisi ajattelumallin ja mahdollisen käyttäytymisen. Vähitellen, yhdessä tutkimalla opitaan ymmärtämään mielen toimintaa ja löytämään parempia taitoja säädellä tunteita.
On päästy pitkälle, kun hoidettava oppii sanoittamaan, mitä tarvitsee.
Hoitajan on tärkeä tutkia myös omia tunteitaan ja reaktioitaan sekä pyrkiä erottamaan, mikä on vastatunnetta potilaan käytökseen, mikä taas lähtee itsestä ja omista kokemuksista.
”On hyvä esimerkiksi miettiä, miksi potilaan käytös herättää minussa kiukkua.”
Sairaanhoitaja Annaliisa Reiniharju muistuttaa, että hoitaja joutuu kestämään epävarmuutta. Hankalalta voi tuntua esimerkiksi se, jos ei tiedä, mitä vaikeassa tilanteessa pitäisi tehdä.
Etenkin silloin työryhmä tulee avuksi. Hoitoprosessia tarkastellaan lintuperspektiivistä ja jatkumona.
”Epävakaasta persoonallisuudesta kärsivät potilaat osaavat lukea hyvin ihmisten välisiä tunnelmia, mutta he luulevat, että vika on heissä. On päästy pitkälle, kun hoidettava oppii sanoittamaan, mitä tarvitsee ja tarkoittaa, sekä ymmärtää näkemyserot ja sen, etteivät asiat ole yleensä mustavalkoisia.”
Liisa Alanampa-Kantanen: ”Oli helpotus löytää selitys solmuille”
”Ennen kuin pääsin hoitoon Epävakaaryhmään, olin käynyt monta vuotta Oulun kaupungin mielenterveyspalveluissa. Tuntui, ettei se ollut johtanut oikein mihinkään. Sitten luin kirjan, joka käsitteli epävakaata persoonallisuutta. Kirja kosketti, ja otin sen puheeksi mielenterveystoimistossa. Sieltä otettiin yhteyttä Epävakaatyöryhmään. Olin onnekas, kun pääsin heti sisään.
Minulla oli junnaamista etenkin ihmissuhteissa. Takerruin aina uusiin ihmisiin, joista pidin. Halusin, että minusta pidetään. Ajattelin, että omanarvontuntoni tulee siitä.
Osallistuin yksilökäynteihin kolmisen vuotta, aluksi jopa kolme kertaa viikossa. Eteneminen oli alkuun hidasta ja epätasaista. Sitten ensimmäisen tai toisen vuoden aikana tapahtui loikkaus. Tunnelukot aukenivat niin, että sen melkein kuuli.
Hoidossa auttoivat saamani positiiviset vasteet. Lapsuudenkodissani ei aina ollut tilaa esimerkiksi kiukutella. Hoidon aikana sain kuitenkin oikeutuksen ilmaista vaikeitakin tunteita. Tämä hoito voi olla monelle ensimmäinen kerta, kun joku sanoo, että ovathan nuo kokemasi olleet kovia. Se on näkyväksi tulemisen raju ravistelu.
Oli helpotus löytää selitys omille solmuille. Kun aikaisemmin menin yli sataprosenttisesti ihmissuhteeseen, nyt osaan annostella. Ennen tuntui, että kiukku rikkoi jotain, mutta nyt on paljon helpompaa. En enää mökötä puolison kanssa. Kiukku sulaa puhumalla.
Välillä hoitoprosessin aikana on ollut vaikeita aikoja, jolloin olen pudonnut syvään kuoppaan. Silti olen saanut mielenrauhan ja kyvyn taklata haasteita. Nyt toimin myös kokemusasiantuntijana.”
