Työnantajat käyttävät nollatuntisopimuksia kiertääkseen työehtoja ja lakeja.
Nollatuntisopimus tarkoittaa työsuhdetta, jossa sovittu työaika voi olla nolla tuntia viikossa tai listaa kohden. Tehyläisessä työssä nollasopimuksia on eniten sosiaalialalla.
Nollatuntisopimuksella oleva ei pysty tekemään useampaa työtä eikä kieltäytymään vahvistetuista työvuoroista. Vahvistettuihin työvuoroihin on pakko mennä, sillä vahvistettu työvuoroluettelo sitoo molempia osapuolia.
Nollasopimuksessa työntekijä ei pysty suunnittelemaan elämäänsä ja talouttaan. Nollasopimukseen suostuessaan on mietittävä, miten pärjää taloudellisesti, jos palkkaa ei makseta yhtään.
Työntekijän kannattaa yrittää sopia ainakin vähimmäistuntimäärä, esimerkiksi 20 tuntia viikossa. Muuten tarjotun työn määrä jää täysin työnantajan päätösvaltaan.
Työnantajat käyttävät nollasopimuksia kiertääkseen työehtosopimuksia ja lakeja. Esimerkiksi sairaudesta ilmoittaneen työntekijän tunnit voivat pudota nollaan.
Raskaana olevan työntekijän tuntien pudottamisesta syntyy vahva syrjintäolettama, joka työnantajan pitää mahdollisessa oikeudenkäynnissä pystyä kumoamaan.
Jos työntekijä työskentelee yli 35 tuntia tai 14 päivää kuukaudessa, hän ansaitsee vuosilomaa. Työnantaja tekee virheen, jos se maksaa lomakorvauksen kunkin palkanmaksun yhteydessä.
Nollasopimuksella työskentelevän on vaikea saada työttömyysturvaa, vaikkei työtä olisi lainkaan tai sitä olisi hyvin vähän. Työntekijä voi myös joutua irtisanouduttuaan karenssiin, sillä työn vähäisyys ei ole pätevä syy sanoutua irti.
Euroopan unionin komissiolla on esitys, joka velvoittaisi työnantajat takaamaan vähimmäisehdot kaikissa työsuhteissa. Esityksen toteutuminen estäisi nollasopimukset. Suomessa nollasopimusten ongelmia ratkotaan mahdollisesti työaikalainsäädännön uudistuksessa.
