Kymmenvuotiaana Tukholmaan muuttanut Johanna Malmivaara opiskeli viisikymppisenä sairaanhoitajaksi.
Suur-Tukholman saaristoon kuuluvasta Vaxholmin idyllistä voi nähdä vilahduksen ohilipuvasta ruotsinlaivasta. Kun korona-aika yllätti Ruotsin viime keväänä, Johanna Malmivaara, 61, seisoi siellä laiturillaan ja huusi hurraata hoitohenkilöstölle.
Ruotsinsuomalainen Johanna työskentelee viidettä vuotta sairaanhoitajana Tukholman alueella. Aiemmin Johanna on toiminut kolme vuosikymmentä oppaana Ruotsin valtiopäivätalossa.
– Oppaana saatoin saada kierroksen päätteeksi aplodeja, mutta vanhuksia hoitaessani en niitä kaipaa. On suuri etuoikeus, että saan olla mukana ihmisen viimeisissä elinvuosissa, Johanna miettii.
Siteet Suomeen eivät ole enää kovin vahvat. Johanna oli 10-vuotias, kun hän muutti vanhempiensa ja kahden pikkuveljensä kanssa Turusta Tukholmaan kesällä 1969. Hammashoitajaäiti ja insinööri-isä olivat tutustuneet aikoinaan Ruotsissa, jonne he olivat jo kauan halunneet palata.
Turussa viettämistään kouluajoistaan Johanna muistaa yhä jätepaperikeräyksen, jolla Kerttulin kouluun saatiin hankittua televisio. Uudessa kotimaassa pienelle koululaiselle oli elämys nähdä ensimmäistä kertaa elämässään auringonkukkia.
Suomenkieliset vanhemmat opettivat Johannalle ruotsia vielä koulun jälkeen kotonakin. Hän oppi kielen nopeasti ja kotiutui muutenkin hyvin. Hän ei kokenut koskaan suomalaisuudestaan pilkkaa, joka oli maassa yleistä suomalaisten maahanmuuttoaallon aikaan.
Lukion jälkeen Johanna pääsi sairaala-apulaiseksi Karoliinisen instituutin syöpäklinikalle. Hoitoala vaikutti kiinnostavalta, mutta se alkoi tuntua henkisesti liian raskaalta sen jälkeen, kun Johannan veli menehtyi traagisesti.
Oppaana oli hyötyä hyvin säilyneestä suomen kielen taidosta.
Ensimmäiset askeleet oppaana Johanna otti 19-vuotiaana Vasa-museossa, ja hieman myöhemmin hän opasti myös Ruotsin valtiopäivätalossa. Molemmissa paikoissa oli etua hyvin säilyneestä suomen kielen taidosta.
Johanna opiskeli Tukholman yliopistossa Itä-Aasian opintoja, joissa perehdyttiin alueen historiaan, talouteen ja politiikkaan. Pääaineena oli japanin kieli. Myöhemmin hän opiskeli vielä taidehistoriaa ja valmistui taidepedagogiksi.
Kun Johanna oli stipendiaattina Japanissa, puoliso otti vastaan työn Yhdysvalloista. Esikoisen ilmoittaessa tulostaan Johannakin asui jo Philadelphiassa Pennsylvaniassa. Aikomus oli muuttaa vastasyntyneen kanssa kahdestaan Japaniin jatkamaan stipendiaattijakso loppuun. Nuori perhe päätti jäädä kuitenkin neljäksi vuodeksi Amerikkaan.
Vuosia myöhemmin, kun Johanna oli toiminut jo pitkään oppaana Ruotsissa, hän alkoi kaivata työhön vanhusten pariin.
– Vanhoilla ihmisillä on elämänkokemusta ja viisautta. Vanhustyö on nopein henkilökohtaisen kehittymisen kurssi.
Kun eläkeikä Ruotsissa nousi, Johanna tiesi, ettei hän haluaisi opastaa enää 75-vuotiaana Ruotsin valtiopäivätaloa yhdeksäsluokkalaisille. Ei, vaikka puolitoistatuntiset taidekierrokset olivat antoisia, rakennus oli kaikin puolin upea ja täysistuntosalista näkyi lumoavan kauniita auringonlaskuja.
Vanhustyö on nopein henkilökohtaisen kehittymisen kurssi.
Johannalle ehdotettiin töitä henkilökohtaisena avustajana. Niitä voisi tehdä opastusten ohessa iltaisin ja viikonloppuisin. Johanna kurssitti itsensä ja alkoi avustaa öisin ja viikonloppuisin vakavasta keuhkosairaudesta kärsivää tyttöä.
Kiinnostus hoitoalaan syveni sitä mukaa, kun Johanna koki pärjäävänsä erilaisissa hoitoalan tilanteissa. Johanna kävi vuoden kestävän koulutuksen apuhoitajaksi. Harjoittelun hän suoritti Dalenin sairaalan palliatiivisella osastolla. Sen äärimmäisen rauhaisa ja sydämellinen tunnelma kosketti syvästi.
Sairaanhoitajaksi Johanna päätyi opiskelemaan pian sen jälkeen, kun hän oli ehdottanut hoitoalaa tyttärelleen ja saanut tältä kehotuksen opiskella alaa itse. Johanna pääsi opiskelemaan Erstan sairaanhoitajakoulutukseen ensi yrittämällä. Vuotta myöhemmin, 55-vuotiaana, häntä ei olisi enää kelpuutettukaan tutkintoon johtavaan koulutukseen.
Johanna valmistui sairaanhoitajaksi tavoiteajassa eli kolmessa vuodessa, vaikka hän teki samalla yötöitä sairaalassa ja viikonloppuisin vielä satunnaisesti opastuksiakin. Yövuoro saattoi loppua seitsemältä, kun opiskelut alkoivat yhdeksältä. Joskus Johanna nukkui autossa koulun parkkipaikalla tai hyppytunneilla tyhjässä luokassa.
– Rankkaa oli, mutta tiesin pärjääväni, koska olin päässyt kouluunkin.
Vuosikurssin muut opiskelijat olivat omien lasten ikäisiä. Johanna kutsuu heitä lämmöllä kananpoikasikseen. He auttoivat tarvittaessa esimerkiksi kursseille ilmoittautumisissa, sillä Johanna ei ollut tietotekniikassa yhtä taitava kuin diginatiivit.
Puolisokin toimi muutaman kerran it-tukena, jotta sähköinen kotitentti saatiin matkaan viime minuuteilla ennen keskiyötä.
Opintojen alusta asti oli itsestään selvää, että Johanna työskentelisi vanhusten parissa. Opiskeluajan harjoittelussa vahvistui myös tunne siitä, että ainakaan päivystyksen jatkuva potilasvyöry ei sovi hänelle.
Heti valmistuttuaan Johanna pääsi töihin Bergan vanhainkotiin, jonne etsittiin taideorientoitunutta hoitajaa. Talon asukkaat saivat nauttia joka kuudes viikko taidenäyttelyjen avajaisista hoivakodissa.
Johanna viihtyi tässä työpaikassa viime kevääseen asti. Hän oli luvannut eräälle satavuotiaalle asukkaalle, että hoitaisi tätä loppuun asti. Lupaus piti, vaikka pandemia yllätti.
Satavuotiaalle asukkaalle annettu lupaus piti, vaikka pandemia yllätti.
Kun työpaikalla todettiin viime keväänä ensimmäiset koronatartunnat ja tilanne paheni nopeasti, Johanna jäi riskiryhmäläisenä vuosilomalle. Sieltä hän pääsi sairauslomalle ja myöhemmin kesällä hän irtisanoutui.
Ruotsalainen Expressen-lehti uutisoi Bergan hoivakodissa kuolleen ensimmäisten todettujen koronatartuntojen jälkeen kesään mennessä 43 asukasta 96:sta.
– Tuntui pahalta, koska meidän potilaamme eivät tosiaankaan olleet käyneet Italiassa hiihtämässä, vaan tartunta tuli kävellen ovesta sisään, Johanna sanoo.
Tämän enempää Johanna ei halua kommentoida edellisen työpaikkansa tapahtumia.
Loppusyksyllä Johanna aloitti sairaanhoitajana djursholmilaisessa hoivakodissa. Alue on tunnettu vauraudestaan, mikä näkyy myös hoivakodin tasokkuudessa. Arki uudessa työpaikassa tuntuu kaikin puolin hyvältä.
Yksityiselämässäkin on nyt uuden aika: Johannan ensimmäinen lapsenlapsi syntyy Alankomaissa, ja tuleva isoäiti on aloittanut hollannin opiskelun.
