Tarja Jensen hoitaa vakavasti sairaita syöpäpotilaita ja tekee samalla lääketutkimusta. Työssään hän on oppinut, että toivo pysyy, vaikka paraneminen ei olisi mahdollista.
Sairaanhoitaja Tarja Jensen vastaa puhelimeen kotonaan Tanskan Vejlessä, Jyllannin niemimaalla. Hän kertoo, että sää on tuulinen.
”Perustanskalainen.”
On myöhäinen iltapäivä, ja Tarja on juuri palannut töistä Vejlen aluesairaalasta. Hän aloitti siellä teho-osastolla vuonna 2003, mutta viimeiset kaksi vuotta hän on työskennellyt projektisairaanhoitajana hematologian tutkimusosastolla. Se on itsenäinen osasto, joka hoitaa potilaita yhteistyössä hematologian poliklinikan kanssa.
”Hematologian poliklinikalla käy kolmisenkymmentä potilasta joka päivä. Päivittäin muutama heistä tulee tutkimusosastollemme. Toisinaan meille tulee potilaita myös vuode- ja teho-osastolta.”
Tutkimusosastolla hoidetaan pääasiassa veri- ja luuydinsyöpäpotilaita ja tutkitaan uusia lääkkeitä sekä vanhojen lääkkeiden uudenlaisia käyttötapoja. Tarja huolehtii osastolla tutkimusten käytännön toteutuksesta ja raportoinnista.
Lääketutkimustyö on Tarjasta kiinnostavaa.
”Esimerkiksi viime vuonna täällä testattiin erästä lääkettä ensimmäistä kertaa ihmisiin. Tutkimus sen parissa jatkuu yhä.”
Tarja asuu Vejlessä tanskalaisen miehensä Jesper Jensenin ja 16- ja 12-vuotiaiden poikiensa Jussin ja Laurin kanssa. Sinne hän päätyi Saksan kautta.
Kun Tarja parikymppisenä valmistui terveydenhoitajaksi Lappeenrannasta vuonna 1993, Suomi pyristeli laman kourissa eikä töitä löytynyt. Työkokemusta saadakseen Tarja päätti lähteä Saksaan. Hän pestautui ensin au pairiksi, jotta saksan taito paranisi. Pian hän sai koulutustaan vastaavaa työtä teho-osastolta Freiburgin yliopistollisesta keskussairaalasta.
Tarja huomasi pitävänsä teho-osaston työstä ja erikoistui sekä teho- että anestesiasairaanhoitajaksi. Erikoistumisopintoja hän teki pääosin vapaa-aikanaan, koska opiskelu pelkästään työaikana edellytti jäämistä samaan sairaalaan töihin kahdeksi vuodeksi opintojen jälkeen. Siihen Tarja ei halunnut sitoutua, sillä hänen suunnitelmissaan oli muuttaa Ruhrin alueelle ja työskennellä Bochumin kaupungissa yliopistosairaalassa.
Saksasta tuli kuitenkin vain välietappi Tarjan elämässä. Syynä siihen oli tanskalainen Jesper, jonka hän oli tavannut jo pian Saksaan muutettuaan. Vuonna 2003 Tarja päätti seurata sydäntään ja lähteä Tanskaan.
”Kun hain töitä Jesperin kotikaupungista Vejlestä, huomasin, että erikoistuminen kannatti. Anestesiaan ja tehohoitoon erikoistuneita sairaanhoitajia oli täällä vähän. Minulle tarjottiin heti töitä siitä huolimatta, että olin ottanut Jesperin tulkiksi työhaastatteluun.”
Paperisotaakaan ei ollut, vaan suomalainen tutkinto vahvistettiin heti.
Tarja myöntää, että alku kangerteli hiukan. Hänellä oli erikoissairaanhoidosta vuosien kokemus, joten työkaverit odottivat tottuneita otteita. Kielivaikeudet kuitenkin hidastivat sulautumista työyhteisöön. Saksassa tilanne oli ollut päinvastainen: Tarja oli hoitajana untuvikko, mutta sopeutui nopeasti.
Vähitellen tanskan kieli alkoi sujua.
”Myös se haastavin puhe eli small talk.”
Jenseneillä puhutaan nykyisin kolmea kieltä: Tarja ja Jesper puhuvat toisilleen saksaa, sillä se on heidän ensimmäinen yhteinen kielensä. Pojille Tarja puhuu suomea ja Jesper tanskaa. Kun kaikki ovat koolla, puhutaan tanskaa.
”Ruokakaupassa huomaan välillä, että olen tehnyt listan monella kielellä.”
Tutkimusosastolla Tarja työskentelee tiimissä, johon kuuluu kuusi sairaanhoitajaa, kaksi bioanalyytikkoa ja yksi lääkäri. Tarjan työpäivä kestää puoli kahdeksasta kolmeen. Puolen tunnin palkallisella ruokatauolla syödään omia eväitä tai haetaan lounasta sairaalan kioskista.
Tanskalaisessa sairaalatyössä Tarja pitää siitä, miten sujuvasti järjestelmä joustaa ja miten hyvin tietoa on saatavilla. Esimerkiksi koronapandemian aikana osastoja muutettiin rivakasti sisätautiosastoiksi. Tarkat protokollat puolestaan varmistavat, että työprosessit sujuvat oikein.
Jos Tarja voisi tuoda jotain Suomesta Tanskaan, hän toisi työterveyshuollon.
”Täällä työntekijät ovat omillaan sen suhteen, kuinka hyvin huolehtivat itsestään. Kun ikää on 50 vuotta, asia alkaa mietityttää.”
Hoitajapula vaivaa Tanskassakin. Lähes kolmannes aloittavista opiskelijoista jättää opinnot harjoittelujakson jälkeen, ja monilla osastoilla vaihtuvuus on suurta.
”Jos hoitaja on esimerkiksi ollut sisätautien vuodeosastolla kolme kuukautta, hän on jo vanha tekijä.”
Aloitteleva hoitaja saa Tanskassa kuukausipalkkaa noin 3 600 euroa, mutta vaihtelu on suurta. Tarjan palkka lisineen on tällä hetkellä noin 4 855 euroa.
Tutkimusosastolla henkilökunnan vaihtuvuus on maltillista. Tarjan mukaan tyytyväisyyttä selittää säännöllinen päivätyö ja se, että osastoa ehditään myös kehittää. Syntyy hyvän kierre.
”Minulla on myös ollut onni työskennellä hyvien osastonhoitajien ja työkavereiden kanssa. Meillä on kesäjuhlia ja pikkujouluja, käymme työpäivän jälkeen yhdessä kaupungilla ja muistamme toistemme merkkipäiviä.”
Vapaa-aikanaan kaikki Jensenin perheessä harrastavat urheilua. Tarja lenkkeilee Dina-koiran kanssa, pyöräilee 6,5 kilometrin työmatkan ja käy paikallisen urheiluseuran liikuntatunneilla. Se on hyvää vastapainoa työlle, johon kuuluu aiempaa enemmän tietokoneella istumista. Tarja kokoaa potilastiedostot sekä lääketutkimuksen tilanneelle yhtiölle että sairaalalle. Raportointivelvoitteistaan huolimatta Tarja ehtii tehdä myös potilastyötä. Se on hänestä sairaanhoitajan ammatin antoisin osa.
”Parasta työssäni ovat ne hetket, joina näemme kaikki yhdessä, että hoito toimii ja auttaa potilasta paranemaan.”
Hematologian alalla tapahtuu paljon, ja verisyöpien hoidossa se näkyy esimerkiksi niin, että Tarja antaa sytostaattihoitojen ohella yhä enemmän immuunihoitoja.
Työssään hän on oppinut, että toivo on suhteellinen käsite. Useimmat osastolla olevista ovat kroonisesti sairaita eikä toivoa paranemisesta ole.
”Vakavasti sairaalle toivo voi merkitä myös sitä, että elää seuraavaan jouluun saakka.”
