Toivon ylläpitäminen edellyttää tasapainoa työn ja vapaa-ajan välillä. Kuvitus: Johanna Sarajärvi

Toivo elää, vaikka toiveet pettäisivät

Hoitaja ylläpitää potilaan uskoa tulevaisuuteen, mutta osaako hän säilyttää oman toiveikkuutensa?

Osaamista ja tietoa on, mutta työtä ei saa tehtyä niin laadukkaasti kuin haluaisi. Potilas ei ota vastaan apua. Pieni lapsi kuolee hoitotoimenpiteistä huolimatta. Oma turvallisuus on uhattuna. Johtaminen tuntuu epäoikeudenmukaiselta.

Olo voi joskus olla epätoivoinen tai jopa toivoton. Mistä saisi toivoa?

Mainos (teksti jatkuu alla)
Mainos

Toivoa kohta neljäkymmentä vuotta tutkinut Tampereen yliopiston hoitotieteen dosentti, filosofian tohtori Jari Kylmä sanoo, ettei toivoa voi hallita tahdolla tai järjellä. Ihminen ei voi vain päättää olla toiveikas.

– Hoitaja voi silti luoda toivolle mahdollisuuksia niin omassa elämässään kuin potilaita ja asiakkaita auttaessaan.

Toiveet voivat olla epärealistisia, mutta toivo ei.

Jari Kylmä määrittelee toivon dynaamiseksi, elämää eteenpäin vieväksi perusvoimavaraksi. Vaikka toivon ajatellaan suuntautuvan tulevaisuuteen, se kuuluu myös tähän hetkeen. Se on kokemus siitä, että selviämme elämässämme juuri tällä hetkellä.

Toiveet voivat olla epärealistisia, mutta toivo ei. Toivo ei myöskään kohdistu toiveiden lailla tiettyyn kohteeseen, kuten toiveisiin parantumisesta, ammatista tai opiskelupaikasta. Toteutuessaan toiveet yleensä vahvistavat toivoa. Vaikka toiveet pettäisivät, toivo on silti jäljellä.

Jari Kylmä havainnollistaa toivon ja toiveiden eroa esimerkillä.

– Minulta kysytään usein, onko oikein vahvistaa kuolevan potilaan toivoa. Potilaalle ei pidä tietenkään valehdella paranemisesta, mutta potilaan toivon, elämänvoiman, tukeminen on tärkeää. Siinä ei tarvita mitään kommervenkkejä. Potilasta hoidetaan niin, että hän kokee, ettei häntä jätetä yksin ja hän selviää sairauden ja kuoleman läpi.

Jari Kylmä on tutkinut työryhmänsä kanssa viime vuosina johtamiseen liittyvää toivoa.

– Tutkimusten mukaan yleinen toivon ilmapiiri on tärkeimpiä tekijöitä, jotta hoitajat kokisivat työssään toivoa. Hoitaja tarvitsee omassa työyhteisössään kokemusta kuulluksi ja vastaanotetuksi tulemisesta.

Toivon ylläpitäminen edellyttää tasapainoa työn ja vapaa-ajan välillä.

– Kummallakin puolella pitää olla ainakin yhtä paljon puntteja. Vaarana on, että painoa on liikaa työelämässä.

Kun elämä mullistuu tai rutiinit muuttuvat pakon edessä, arki kannattaa pyrkiä säilyttämään mahdollisimman normaalina. Tuttu päivärytmi tuo hallinnantunnetta ja sen myötä toivoa. Samoin puuhailu itselle tärkeiden asioiden kanssa, oli se sitten puutarhanhoitoa, hikitreeniä tai jokin muu mieluinen harrastus.

– Toiminta auttaa keräämään voimia ja tuottaa iloa. Vaikka tuntuisi, ettei jaksa tehdä mitään, innostus syttyy vähitellen, jos vain saa aloitettua.

Filosofit ja tutkijat ovat huomanneet, että toivo elää yleensä vuorovaikutuksessa. Avoimessa ja vastavuoroisessa ihmissuhteessa uskaltaa kohdata pelottavia tunteita ja läpielää ne itselle sopivalla tahdilla.

Psykoterapiassa ihminen voi etsiä terapeutin avulla uudenlaista suhdetta itseensä ja omaan elämäänsä.

Ihmistä voi kannatella myös suhde Jumalaan tai muuhun korkeampaan voimaan. Luontoon voi olla erityinen suhde. Vuodenaikojen vaihtuminen muistuttaa meitä siitä, että elämä kulkee eteenpäin.

Itsetunnon vahvistaminen lisää toivoa.

Joskus toivon kipinää pitää yllä rakas eläin.

– Hevostyttö sairastui syöpään. Perheen isä keksi nostaa tytön syliinsä ja ratsastaa hänen kanssaan. Koko perhettä piti koossa puuhailu hevosen kanssa. Eräs maatalon emäntä sai puolestaan lohtua hoitamistaan lehmistä.

Keinot, joilla voi vahvistaa omaa itsetuntoaan tai toisen itsetuntoa, ovat tärkeitä toivon elävöittämisessä. Toiveet ja haaveet, epärealistisetkin, voivat auttaa muutosvaiheiden yli.

Vaikka toivo suuntautuu yleensä tulevaisuuteen, joskus katseet kannattaa kääntää menneisyyteen. Olenko ollut joskus samantyyppisessä tilanteessa? Miten olen silloin selvinnyt ja mikä on helpottanut? Olisiko niistä keinoista nyt apua?

– Toivon kannalta on tärkeää, että koemme elävämme mahdollisimman turvallisessa ympäristössä. Meillä on tunne siitä, että olemme kotona. Esteettiset elämykset ja viihtyisyys merkitsevät paljon ihmisen hyvinvoinnille. Siksi esimerkiksi psykiatrisissa sairaaloissa kiinnitetään huomiota ympäristön viihtyisyyteen.

Pitkään jatkunut toivottomuus on yhteydessä ihmisen sairastavuuteen ja päihteiden käyttöön. Ihminen ikään kuin luovuttaa eikä välitä hoitaa itseään. Toivoon sen sijaan sisältyy elämänhalu ja luottamus tulevaan.

Resurssien riittämättömyys voi aiheuttaa hoitajassa toivottomuutta.

– Sillä saattaa hyvin olla tekemistä myös sen kanssa, että hoitotyöntekijät hakeutuvat muihin ammatteihin. Hoitajia kuormittaa, kun potilaita ei voikaan hoitaa parhaalla mahdollisella tavalla, oma turvallisuus on uhattuna tai omaa panosta ei arvosteta palkan muodossa.

Toivo voi saada kolauksen, kun potilas ei ponnisteluista huolimatta ota hoitoa vastaan tai sairastuneen parantamiseksi ei voida tehdä mitään. Toivottomuutta voi synnyttää huono johtaminen tai epäoikeudenmukainen kohtelu.

– Jotkut kovettavat itsensä ajatellen, että kun en anna minkään satuttaa itseäni, se suojaa minua. Se ei ole hoitajan eikä potilaiden kannalta hyvä asia. Siitä voi selvitä, kun ihminen saa uudelleen riittävästi myönteisiä kokemuksia.

Jari Kylmän mukaan nopeita toivoa lisääviä ratkaisuja ei ole, jos resursseista on pulaa ja työtä täytyy suunnitella ja organisoida jatkuvasti uudelleen. Ensiavuksi käy se, jos työyhteisössä voidaan puhua rohkeasti mieltä painavista asioista työkavereiden kesken ja saada tukea työnohjauksesta.

Jotkut kovettavat itsensä ajatellen, että kun en anna minkään satuttaa itseäni, se suojaa minua.

Koulutus antaa välineitä potilaiden kanssa työskentelyyn. Vuorotteluvapaa voi antaa hengähdystauon.

– Jos vain pystyy ja jaksaa, hoitaja voi vahvistaa työyhteisönsä toiveikkuutta tuomalla esille myönteisiä asioita, arvostamalla työkavereita ja ottamalla vastuun omista tehtävistään. Ja ennen kaikkea pitämällä huolta omasta toivostaan etsimällä lohtua ja kipinää muusta elämästä.

Jari Kylmä on selvittänyt työryhmineen johtamiseen liittyvää toivoa kysymällä asiasta hoitotyön lähiesimiehiltä psykiatrisessa hoitotyössä sekä myös hoitajien näkemyksiä lähiesimiehen toiminnasta. Tutkimusryhmään ovat kuuluneet terveystieteiden maisterit Katri Mäki, Noora Vehmas ja Elina Räsänen.

Mistä toivoa hoitajalle?

  • Mieti, mitkä asiat lisäävät toivoa, ja toteuta niitä. Pidä huolta, että elämässä on iloja ja moniulotteisuutta. Ethän elä työsi varassa?
  • Pidä huolta ystävyyssuhteista.
  • Joskus on tarpeen katkaista tietoisesti kielteisten ajatusten miettiminen. Ota niistä vapaata.
  • Kouluttaudu ja hanki lisää omalle alallesi sopivia työvälineitä. Se auttaa kohtaamaan potilaita. Saat samalla katkon työelämästä.
  • Kuka voisi kuunnella sinua? Onko työpaikallasi työnohjausta?
  • Muistele onnistuneita hoitosuhteita.

Teksti Merja Perttula

Lue lisää:

Unohda tsemppipuhe, kun valat potilaalle uskoa tulevaisuuteen

Mainos
Mainos