Vammat voivat jäädä hoitamatta, jos elämä on kaoottista. Fysioterapeutti on avainhenkilö, kun hoidetaan vankien kipua.
Kookas mies sinisessä oloasussa harjoittelee kävelyä. Hän hakee fysioterapeutti Katja Levanderin avulla keskivartalon tukea ja lantion oikeata asentoa.
Tomin oikea jalka on amputoitu reidestä vakavan moottoripyöräonnettomuuden vuoksi. Myös toista jalkaa on leikattu useamman kerran.
Treenaaminen on hikistä hommaa, mutta edistystä on tapahtunut. Tomi kävelee kyynärsauvojen avulla jo satoja metrejä, ilmankin menee kymmeniä metrejä.
– Välillä olemme kuin kissa ja koira. Vien potilaan epämukavuusalueelle, eikä se ole helppoa. Uutta tulee jatkuvasti. Tärkeätä on sanoittaa rehellisesti, jos on vaikka huono päivä. Aina ei voi jaksaa ja se on ihan ok, juttelee Katja.
Tomi on Katjan pitkäaikaisin potilas. Vankisairaalan osastolle Hämeenlinnaan hän tuli ensi kertaa toukokuussa 2017.
Onnettomuus tapahtui vuonna 2016. Tomi pääsi sairaalasta pyörätuolissa ja jatkoi päihteiden käyttöä. Kuntoutus lähti käyntiin vasta vankilatuomion myötä – etenkin, kun hän pääsi Vankisairaalaan.
Tyngänkin kanssa oli ongelmia: luu tuli ihon läpi ja se jouduttiin leikkaamaan uudelleen. Onnettomuudesta kului kaksi vuotta ennen kuin Tomi pääsi kokeilemaan kävelyä.
Tomi tekee harjoituksia fysioterapeutin kanssa lähes joka arkipäivä. Muina aikoina hän harjoittelee itsenäisesti yhdessä tehdyn suunnitelman mukaan.
Harjoittelun jälkeen Tomi lyö jalkansa ämpäriin kylmää vettä. Se lievittää rasituskipuja. Hän käyttää myös mindfulnessia ja rentoutusharjoitteita. Toimintaterapeutin avulla hän yrittää keksiä tekemistä, jottei aika menisi kivun miettimiseen. Lääkkeitä menee silti aika lailla.
– Sitä kuulee, että jotkut tulevat tänne saadakseen lääkkeitä. Se vähän hankaloittaa niiden asemaa, joilla oikeasti on kipuja, Tomi sanoo.
Tomi on yksi Hämeenlinnan Vankisairaalan moniammatillisen kivunhoitotiimin potilaista. Hän on saanut apua kuntoutukseen fysioterapeutin ja toimintaterapeutin lisäksi sairaanhoitajilta, neurologilta ja psykologilta.
Vankisairaalan kipupotilas käy ensimmäisenä sairaanhoitajan vastaanotolla. Hoitaja tekee tulohaastattelun ja -tarkastuksen. Hänen pakeillaan potilas täyttää kipukyselylomakkeet. Osastolla hoitajat seuraavat potilaan vointia.
Sairaanhoitaja Jarkko Naulanen on nimetty kivunhoidon yhdyshenkilöksi. Hän osallistuu alan koulutuksiin, alueellisiin kipuhoitajien tapaamisiin, päivittää sairaalan kipukansiota ja jalkauttaa uutta tietoa.
Vankisairaalan kivunhoidon polku luotiin vuonna 2013. Kipupotilaiden hoitopolku on valtakunnallisessa sairaalassa yksi iso potilaslinja. Esimerkiksi tuki- ja liikuntaelinsairauksia on paljon. Hoitopolku on yhtenäistänyt hoitoa.
– Monella on kivun lisäksi päihdeongelma ja persoonallisuushäiriö. Avopuolella potilasryhmää ei niin tunnisteta ja hoito pirstaloituu eri tahoille. Se voi aiheuttaa vääränlaista empatiaa ja hövelimpää lääkkeiden määräämistä. Me seuraamme osastolla potilasta pitemmän jakson ja moniammatillisesti, sanoo neurologi Marita Suojanen.
Hän työskenteli aiemmin Vankisairaalan osastonylilääkärinä. Nykyään hän on Kanta-Hämeen keskussairaalan neurologian poliklinikan apulaisylilääkäri ja kipupoliklinikan vastuulääkäri sekä konsultoi Vankisairaalaa.
Kun Marita Suojanen aloitti työnsä Vankisairaalassa, uutta lääkäriä kokeiltiin. Ensimmäisenä päivänä kaikki yhden osaston potilaat pyysivät tramadolia, toisen pregabaliinia. Hän pääsi heti sisään vankien kivunhoidon haasteisiin.
– Aloittaessani tänne tehtiin enemmän lääkkeenhakureissuja. Nykyään niitä on vähemmän. Potilaat ovat useammin aidosti kiinnostuneita diagnoosista.
Vahvoja opioideja ei käytetä kuin poikkeustapauksissa ja lyhyen aikaa. Lähinnä niitä käytetään vain syöpäkipuihin.
Hermokipuun ensisijainen lääkkeellinen hoito on kipukynnystä nostava masennuslääke tai epilepsialääke. Ehdoton edellytys opioidilääkkeisiin on päihteettömyys ja se, ettei esimerkiksi lomilla ota lääkkeitä tai huumeita niin sanotusti listan ulkopuolelta. Potilaan lääkitystä arvioi Vankisairaalassa useampi lääkäri. Huumausaineseuloja tarkistetaan osana hoitoa.
– Oman urani aikana olen nähnyt, että suhtautuminen kipukynnystä nostaviin masennuslääkkeisiin on parantunut. Ennen moni sanoi, että minä en ”hullun lääkkeitä” syö. Nykyään ei olla niin ennakkoluuloisia, Jarkko kertoo.
Parvekkeilta hyppimisiä, pahoinpitelyjä, koiran puremia, kolaripaikalta metsään pakenemisia. Monia on puukotettu tai ammuttu.
Vankisairaalan potilailla on usein hoitamatta jääneitä vanhoja vammoja, jotka voivat aiheuttaa kroonistunutta kipua.
Vankilassa näkee sellaista, mihin ei törmää muualla. Esimerkiksi harvinaista CRPS-oireyhtymää sairastavia oli joskus osastolla yhtä aikaa kolme. CRPS on monimuotoinen paikallinen kipuoireyhtymä, joka voi näkyä raajassa hikoiluna, turvotuksena, kelmeytenä tai tärinänä.
Potilaissa on sekä ylilääkittyjä että alilääkittyjä. Joskus lääkityksen perkaamisen jälkeen täysin invalidista voi kuoriutua toimintakykyinen. Monen vaivat ovat aiemmin jääneet vaille kunnollista tutkimista.
Moni on lopulta otettu siitä, että hänet tutkitaan perusteellisesti ja tilataan tiedot aiemmista käynneistä yksityisellä ja julkisella. Tarvittaessa pääsee erikoislääkärille.
– Jotkut osaavat eritellä todella hyvin kipujaan. Monella on aleksitymia, jonka vuoksi on vaikea sanoittaa tuntemuksiaan. Kipukyselyssä arvioidaan numeroin kipua. Jotkut antavat varsinkin alussa siitä maksimipisteet, vaikka ovat arjessa aivan toimintakykyisiä. Se kuvaa ehkä paremminkin kärsimyksen määrää, ei suoranaista kipua. Siinä on vivahde-ero, Marita sanoo.
Vangeista lähes 80 prosentilla on persoonallisuushäiriö. Päihdeongelma on noin 90 prosentilla. Hoitajat ja lääkärit jaetaan herkästi hyviin ja pahoihin. Kaikki eivät ole tottuneet asioimaan terveydenhuollon ammattilaisten kanssa. Omia vaatimuksia saatetaan yrittää ajaa läpi äänekkäästi. Siksi jämptiys ja tutkittuun tietoon perustuvat yhteneväiset linjaukset ovat tärkeitä. Asiat on kirjattava tarkkaan.
Katja muotoilee, että hänellä on nuttura kireällä tasapuolisesti kaikille. Hän vastaa vankiterveydenhuollon apuvälinetoiminnasta kuten vangeille myönnettävistä tyrävöistä, lanneselän tuista, polvi-, nilkka- ja rannetuista sekä erikoispohjallisista. Viime vuonna julkaistut valtakunnalliset apuvälineiden luovutusperiaatteet helpottavat työtä. Käypä hoito -suosituksia hän sanoo käyttävänsä paljon.
Katja Levander on harvinaisuus – hän on vankiterveydenhuollon ainoa fysioterapeutti. Alueena on koko Suomi. Kivunhoidossa hänellä on avainrooli.
Katja käyttää kuntoutuksen tavoitteiden asettamisessa apuna toimintakykyä mittaavaa PTA-mittaria. Siinä kysytään, mitkä ovat kolme toimintoa, joita potilas ei pysty tekemään tai joissa on vamman tai sairauden vuoksi eniten vaikeuksia. Niihin haetaan helpotusta harjoituksilla.
Tavoitteista tehdään konkreettisia: haluan kantaa itse ruokatarjottimeni. Se on tarpeen, sillä vankilassa saa harvoin apua toisilta vangeilta, ainakaan ilmaiseksi. Tomin kanssa harjoiteltiin ennen hänen lomaansa, miten siirtyä autoon ja sieltä pois.
– Joskus kun mietimme tavoitteita, ääni voi kohota. Tavoitteiden sanoittaminen ei aina ole potilaalle helppoa. Tärkeintä on tasaveroinen kohtaaminen ja rehellisyys. Jos jotain evätään, on tärkeää perustella päätös. Joskus tietoa voi tulla kerralla liikaa, mutta Vankisairaalan osastolla on se hyvä puoli, että asiaan voi palata seuraavana päivänä. Aika ei ole niin kortilla kuin siviilipuolella, Katja kertoo.
Harjoitussuunnitelma tehdään yhdessä potilaan kanssa, ja myös tavoitteiden saavuttamista arvioidaan yhdessä GAS-mittarin avulla.
Välillä Katja videoi potilaan luvalla harjoitusten sujumista. Tallenteet poistetaan treenin päätteeksi.
– Vankilassa näkee itsensä vain pienestä peilistä. Fysioterapeutin luona on iso peili. Se tai video voi avata silmiä.
Katja on huomannut, että kehotietoisuus on monella hukassa. Vankilaan tullessa osa lopettaa päihteet ja aloittaa kuntokuurin. Adrenaliini saadaan treenaamalla kovaa. Lihasmassaa halutaan millä tahansa keinoilla. Heikkoutta on vaikea myöntää – se voi olla turvallisuusriski vankien joukossa. Pahimmillaan siviilissä on otettu hormoneita massan kasvattamiseksi, lihaskipuihin subutexia ja kropan rentoutukseen pameja.
Viime vuonna Katja aloitti etäfysioterapian ja -konsultoinnit. Etäyhteyden otto on ollut opettelua vähän kaikille, mutta tulokset ovat olleet hyviä. Etäyhteydellä Katja pystyy tukemaan hyvin Vankisairaalassa jaksolla olleiden kuntoutusta. Mahdollisuus on ollut hyvä tuki vankiloiden poliklinikoille. Tilanteessa on mukana fysioterapeutin ja potilaan lisäksi poliklinikan sairaanhoitaja.
Katja opiskelee ylempää amk-tutkintoa Metropoliassa. Yhtenä koulutehtävänä hän on työstänyt yhdessä opiskelijakollegansa kanssa, miten potilaan ääni tulisi paremmin kuuluviin. Hän päätyi uudistamaan Vankisairaalan esitteen yhdessä potilaiden kanssa.
Vankilan porttien ulkopuolella tuoksuu tuore puu. Paikalle nousee työmaakoppeja.
Ennen joulua tuli tieto, että Hämeenlinnan naisvankila tyhjennetään nopealla aikataululla sisäilmaongelmien vuoksi ja vankeja sijoitetaan muihin vankiloihin. Pitkään suunnitteilla olleen uuden vankilan pitäisi valmistua loppuvuodesta 2020.
Erillisessä rakennuksessa oleva, vuonna 1986 valmistunut Vankisairaala jatkaa toimintaansa.
Suljetussa laitoksessa kipu ja mielialaoireet korostuvat. Moniammatillisessa kivunhoidossa psykologi auttaa löytämään keinoja, joilla ajatukset kääntyisivät kivusta muuhun.
– Kaikkea kipua emme pysty poistamaan, mutta tärkeätä olisi pystyä hyväksymään kipu ja ymmärtää, että elämä voi siitä huolimatta olla hyvää. Tätä työstetään psykologin kanssa. Hänen kanssaan kootaan siihenastinen elämäntarina, käsitellään elämän traumaattisiakin lähtökohtia ja rikoksiin liittyviä tunteita, Marita kertoo.
Somaattiset oireet korostuvat, jos ei ole muita keinoja käsitellä psyykkistä kipua tai ristiriitaisia asioita. Jos on jo nuoresta käyttänyt päihteitä, tunne-elämän säätely ja kognitiivinen kehitys on voinut jäädä murrosikäisen tasolle. Selvin päin voi tulla yllättäviä reaktioita, jos on tottunut turruttamaan itsensä päihteillä. Siviiliasiat voivat aiheuttaa huolta ja pelkoa, mikä vaikuttaa kipukynnykseen.
Potilaat ovat usein monisairaita ja kipu on yksi osa kokonaisuutta.
– Loppuun asti terveiksi emme pysty potilaita tekemään. Moni on saanut elämäänsä surulliset lähtökohdat.
Vankisairaalan epikriisit eivät toistaiseksi mene Kantaan. Osa potilaista haluaa salata olleensa vankilassa ja sinä aikana tehdyn hoidonarvion. Se vaikeuttaa jatkohoitoa ja saattaa johtaa siviilissä uudelleen kaoottiseen päihteiden ja lääkkeiden käyttöön.
Vangit eivät ole yhtä glamoröösi potilasryhmä kuin vaikka syöpäpotilaat, Jarkko miettii. Jotkut ajattelevat, ettei heitä tarvitsisi hoitaa lainkaan.
Asian voi nähdä toisinkin. Vankilasta voi tulla käännekohta. Täällä hoidon piiriin saadaan ihmisiä, joita perusterveydenhuolto ei tavoita. Terveyteen vaikuttaminen vähentää tutkitusti rikollisuutta
Tomi on osallistunut kymmenen kuukauden ajan päihdekuntoutukseen. Hänellä on tahto elää ilman päihteitä. Hänen tavoitteensa on päästä loppukeväästä Kestilän esteettömään avovankilaan ja aloittaa opinnot. Työ eläintenhoitajana kiinnostaisi, mutta hän epäilee, että päihdetausta estää sen. Psykologin kanssa on mietitty liiketalouden opintoja.
Hän toivoo, että toukokuussa hän kävelisi jo ilman keppejä.
– Voisiko jopa sanoa, että olen onnekas, kun olen täällä ja voin päästä jaloilleni.
34 potilaspaikkaa. Palvelee koko maan vankeja.
Sairaalassa hoidetaan sairaalahoitoa ja -tutkimuksia tarvitsevia vankipotilaita ja potilaita, jotka eivät selviydy vankilassa jonkin terveyteen liittyvän rajoitteen vuoksi.
Tuomiota ei hevin keskeytetä. Poikkeus saatetaan tehdä, jos vangilla on terminaalivaiheen syöpä tai jatkuvaa hoitoa vaativa muistisairaus.
Henkilökuntaan kuuluu ylilääkäri, osastonylilääkäri, ylihoitaja, osastonhoitaja, sairaanhoitajia, osastosihteeri, fysioterapeutti, sosiaalityöntekijä, toimintaterapeutti, psykologi, laboratoriohoitaja, välinehuoltaja, siivoustyön johtaja ja laitoshuoltajia.
Osastolla työskentelee myös Hämeenlinnan vankilan valvontahenkilöstöä. Potilastapaamisissa vartijoita ei yleensä ole.
